Kesän 2013 iisakin kirkko

Olen viimeistelemättömien projektien kuningatar, tarvitseeko mainita? Syy lienee siinä, että projektit aina suurenee tehdessä.

Tällä kertaa kaikki alkoi siitä, että isoäidin vanhaa penkkiä piti kunnostaa, sillä se oli täynnä vuohenputkea ja juolavehnää, iirikset olivat peittäneet pionit alleen ja koirakin taisi olla penkkiin haudattuna (päätellen siitä, että kerran sain hampaan kouraan kun mylläsin kasvien ympärillä, yäk!). Samalla uusi penkkini pursui jo äyräiden yli kun minä, älyn valo, olin istuttanut hurmoksellisen määrän eri lajeja tajuamatta niiden lopullista kokoa (kuten "reunuskasvi" nimeltään harmaamalvikki). Aloin siis pohtimaan kolmatta penkkiä, johon saisin siirrettyä perennaa kummastakin penkistä.

Tästä lähdettiin 29.6.

Askelmoin pihaa edestakaisin, mietin ja rapsuttelin päätä. Vanhan pihakoivun kanto olisi kiva saada pois, mutta se ei ollut realistinen ajatus. Mitä, jos sen saisi piilotettua penkkiin? Ja kuunliljastokin olisi jakamisen ja kitkemisen tarpeessa. Hmm. Kepeillä muotoilin mahdollista penkkiä nurmikolle. Kehtaisinko räjäyttää puoli pihaa? Nurmikkoa olisi vielä ihan riittävästi penkin kera, ja lisäksi tuo alue on aina ollut hieman tyhjä ja toimeton. Penkki kyllä piristäisi sitä. Kyllä, tein päätökseni.

Esittelin idean ukolleni. Hän nyökytteli ja oli sitä mieltä, että kuulostaa hyvältä (kuten yleensä on mieltä kun esittelen projektejani, vaikka hyvin tietää joutuvansa vielä hikoilemaan). Minä silloin totesin, että projekti on niin suuri, että sen voisi toteuttaa osissa, puolet tänä kesänä ja puolet seuraavana. Mies sanoi " Juu, mutta kuoritaan koko alue, että sen muoto jää muistiin". Famous last words.

...ja talosta päin katsottuna sama.

Kuorittiin siis. Aloitusajankohta oli kesäkuun loppupuoli - perennojen siirrolle huonoin aika vuodesta. Keskitalvikin lienee parempi ajankohta kuin paahteisin kesähelle. Pelkäsin kuunliljojen puolesta, selviävätkö ruukkuihin nostamisesta keskellä kesää... No, ei auttanut, kuin laittaa ne varjoon ja kastella tiuhaan.

Sitten mies keksi, että kun vanha pihakoivu piti kaataa, niin penkkiin pitää saada puu. Mies sitten osti omenapuun. Joka oli istutettava sille puolelle penkkiä, jota oli määrä jatkaa ensi vuonna. Hmm.

3.7. Aino, siinä se on.

11.7. Kiven takana oli "perennapenkki".
Jossa siis lähinnä kuollut happomarja ja "ketokukkia".
Kuorin sen huspois, kaunis kivi näkyviin!

Kesähelteellä työ tuntui mahdottomalta. Nurmikkoakin siirtyi pikku-pikkupalaset kerralla, vuolaan hien saattelemina.

14.7. Enää kuunliljat ja iso sanainen siirtämättä.

17.7. Kaikki kuorittu - vihdoin!

17.7. Mies pyöräytti penkin perälle mahtavan penkin maasta löytyneistä kivistä.

Kun alue oli kuorittu 10 cm syvyydeltä levitin kevyen katekankaan maanpinnalle, hidastuu juolavehnän läpipuskeminen. Ainakin toivottavasti. Upotin myös rivin kierrätystiiliä maan tasalle, että nurmen leikkuu on helpompi. Tämän tekniikan tarkempi ohje löytyy taannoisesta nksipirkasta.

20.7. Alueet rajattu ja kankaat paikoillaan.

Koska budjetti oli lähestulkoon nolla, piti käyttää enempi aikaa ja lihasvoimaa. Ja koska projekti oli minun, päätin koittaa vaivata miestä mahdolisimman vähän ja tekisin mahdollisimman paljon ilman apua, että mies saisi keskittyä omiin kesäharrastuksiinsa. Pelkkä ajatus alkoi jo tuntumaan selässä...

Sitten multa-asiaan. Maatilan väki olivat saaneet muutaman rekkalastillisen vesilaitoslietettä, jota olivat vuoden varastoimisen jälkeen levittäneet pelloille. Jämistä saimme kuulemma ottaa käyttöömme niin paljon kuin halusimme. Jei! Mikä kultavaranto! Ja lykkykaupalla saimme vettynyttä puutarhakalkkia ilmaiseksi kaupasta. Wohoo! Tämä vaan vaan tarkoitti sitä, että lietemultaa piti ajaa läheiseltä pellonreunalta laastipaljuissa sen kokoisina satseina, mitä farmariautoomme sai mahtumaan. Ja hiekkakuopalta piti hakea hiekkaa samalla tekniikalla. Monen monen moooonen monta satsia.

Eikun sekoittelemaan. Puolikas laastipaljullinen lietemultaa kottikärryyn, päälle pari-kolme lapiollista hiekkaa, lopuksi reilusti kalkkia ja sekoitus lapiolla. Ja toista. Ja toista. Ja toista. Koska kalkki oli vettynyttä, niin sitä ei tietenkään niinvaan levittänyt, vaan se piti murustaa käsin mahdollisimman hyvin. Kokeilin toki ensin veteen sekoittamista, mutta se toimi just niin huonosti, kuin olin ajatellut sen toimivan. Onneksi avattu kalkkisäkki kuivui muutamassa päivässä auringon paahteessa ja sen saattoi murskata ämpärinpohjallisen kerrallaan. 

Muutaman päivän päästä selkä alkoi antaa periksi ja lempeän miehen erityisen pitkä pinna oli palaa minun jatkuviin hiekkakuoppa-apu ja multakasanouto-keskeytyksiin. Ja minulla alkoi päässäkin hiljalleen napsua tuo multa-hiekka-kalkki-sekoita -toisto. Monotoniaa rikkoakseni kuuntelin radiota kuulokkeilla, puhelin työnnettynä pikkuruisiin shortseihin ja kuulokkeen johto solmittuna bikiniyläosan nauhaan selkäpuolella, etten sotkeentuisi siihen. Ja kuitenkin hiki valui. Fiksuinta tekemistä, mitä kesähelle-lomapäivillään voi keksiä, eikö? 

23.7. Varjoisamman puolen tiilet kutakuinkin ladottu ja ensimmäinen kerros multaa levitettynä.

26.7. Vihdoin -vihdoin -vihdoin!!! 

Kun varjoisampi penkki oli valmis ja suuremman penkkipuolen ensimmäinen multakerros oli levitetty, laskin sekoittaneeni reilusti yli 80 kottikärryllistä multaa. Loppua kohden selkään ei enää sattunut, vaan lihakset olivat kehittyneet vastaamaan työtä! Bodaajat olisivat kalvenneet kateudesta mun selkä- ja hartialihaksille. Ja jo olin rintakin rottingilla, kun vihdoin oli jotain valmista!

Heti penkin valmistutuua tungin siihen kuola valuen erinäisiä kesän mittaan kertyneitä perennataimia. Mikä nautinto! Oikein antaumuksella sommittelin ja mittailin ja mietin kukinta-aikoja ja väriyhdistelmiä.

Mies vallan innostui tästä välietapista ja yllätti minut ehdottamalla suunnitellun pergolan rakentamista. Ja osaavana miehenä hän otti ja pykäisi tuon minulle muutamassa hassussa tunnissa. Pergolan laskeutuminen jotenkin sinetöi penkin ulkonäön ja tunnelman - näin, että siitä tulisi vielä hienompi, kuin mitä olin aavistanutkaan. Pergolaan haluan kasvamaan pari kärhöä ja viinin, mutta ensin puu on maalattava valkoiseksi. Vuoden päästä, kun on kestopuu kyseessä. Tämä oli varsin sopiva päätös kesälomalle!

27.7. Pergola laskeutui

27.7. Pergola ja piha toisesta suunnasta

Penkkiä saatoin siis enää rakentaa viikonloppuisin ja sekin satokauden kiireiden lomassa. Päätin yhtenä viikonloppuna laittaa happaman maan alueen eli pionipenkin kuosiin. Siihen kun ei tarvinnut murskata ja säätää kalkin kanssa. Perkasin puolet isoäidin pioneista hänen vanhasta penkistä ja istutin uuden valkoisen duchessin keskelle. Löysin alennusmyynneistä ihanan vaaleanpunaisen kärhön, saa nähdä miten se sopeutuu tuohon.

31.8. Pionipenkki valmistui

Hitaasti ja hampaita kiristellen täytin toista puolta penkistä, vaikka olin ensin ajatellut jättäväni sen ensi kesäksi. Enää en edes tohtinut laskea kottarimäärää. Miehen pinna sentään kesti himpan verran paremmin kun ei tarvinnut hakea kuin pari satsia multaa per viikonloppu. Mutta hänelle oli selvästi kehittynyt vakava-asteinen mullanhaku-allergia.

12.10 Vihdoinkin, iisakin kirkko valmistui!

Kyllä se päivä lopulta koitti, jolloin penkki oli valmis, vaikka monasti epäilin. Täytin penkkiä perennoilla sitä mukaan, mitä sain multaa tuotua, joten kasvien järjestys on aivan mielipuolinen. Ensi kesä taitaa sitten olla yhtä juoksuistutusta. Mikäs sen parempaa! Lopputulos on kyllä parempi, kuin mitä olisin voinut toivoa! Siisti ja jämpti, mutta ei uuden, steriilin ja vaateriin mitatun oloinen. Koko ajan olen jaksanut paahtaa eteenpäin ihan vaan katsomalla sitä, mitä olen jo saanut aikaiseksi. Tähän minun silmä ei kyllästy ihan vähään aikaan.

Kaikenkaikkiaan prosessi oli huomattavasti oletettua kivuliaampaa. Mutta eipä maksanut juuri mitään, tiilet maksoivat yhteensä noin 20€ ja katekankaat ehkä 60€. Mutta olipa siinä tekemistä muutaman penkkimetrin edestä!

Synttärini ovat lokakuussa, ja mies herätti syntymäpäiväni aamuna valokuvalla mökiltä. Hän oli hankkinut kuorma-autollisen multaa mökin pihaan! Oi sitä onnea! Kesän uurastuksen jälkeen osaan kyllä arvostaa tuota lahjaa enemmän kuin keskiverto mullansaaja.

Ja heti seuraavana viikonloppuna lipsahdin pihalle ja aloin perkamaan sitä isoäidin vanhaa kukkapenkkiä. Sitä, josta tämä koko härdelli alkujaan lähtikin. Ja kun multaa ei tarvinnut sekoittaa, valmistui uusi kaarevareunainen penkki parissa hassussa viikonlopussa!