22.2.2014

Kasvihuoneprojekti 2014 • Osa 5

Olipa kerran rakastettu kennokasvihuone, mutta ei 
ole enää. Sen pituinen se. Eikun, odotas! Tämä onkin 
Seija-myrskyn joulukuussa 2013 tuhonneen 
kasvihuoneen seuraajan syntymätarina.

Taustatiedon hakua. Sehän on tärkeä asia. Päätimme tehdä niin, kuin aikana ennen intternettiä tehtiin – etsiä ohjekirja. Ukko kävi Helsingin pääkirjastossa, mistä löysi suurimman mahdollisen valikoiman. Kolme kirjaa. Just. No, hyvä määrähän se on, jos on laatuoppaita. Ukko siis lainasi kaikki kolme ja toi kotiin tutkittaviksi.

Tässä saalis:
Kiinnostavaa luettavaahan nämä ovat, vaikka tyypillisesti kuvaavat Skånelaista meininkiä. Kauniita kuvia ja unelmia.

Unelmien kasvihuone, Inger Palmstiernan kirjoittama, antaa paljon tietoa erilaisten perennojen kylvöajoista, erilaisista kasvulavoista ja jopa hedelmäpuista. Kasvihuoneista ei juuri puhuta, sen hankinta sivuutetaan lauseella joka on tyyliin "hanki mahdollisimman laadukas kasvihuone". Kirja on siis kiinnostava, mutta sen nimi on erittäin harhaanjohtava.

Kaksi muuta on Marie Åberg-Secherin kirjoittamia, mukavalla ja henkilökohtaisella otteella. Kirjoista huokuu henkilökohtaisen kokemuksen tunne. Kasvihuoneesta viherhuoneeksi -kirjan sisältö on hyvinkin kasvitieto- ja kasvatuspainotteinen, samaan suuntaan kuin Palmstiernan kirja. Selailin sen viidessä minuutissa etsiessäni tietoja kasvihuoneen rakentamisesta, joita ei siis löytynyt.

Tässä vaiheessa alkoi jo olemaan tatti ja hapero otsassa. Onneksi viimeinen kirja Kasvihuone sisälsi edes jotain asiaa. Tämä on ainut kirja näistä kolmesta, joka käsittelee itse kasvihuoneen rakentamista. Se sittelee erilaisia perustoja ja paljon muuta mielenkiintoista. Ei kuitenkaan mitään, mitä emme olisi jo netistä lukeneet. Suosittelen siis tätä lämpimästi henkilölle, joka on vasta aloittelemassa kasvihuoneen suunittelemista.

Lisäksi lainassa oli pari viime vuosisadan alun teosta, joka puolestaan olivat hiukan monimutkaisen teknisiä ja työvälineet ja tarvikkeet eivät ihan olleet... tätä päivää...

Suurimman osan tiedosta olemme hankkineet katselemalla kuvia netistä ja seuraamalla muiden projekteja. Ihan kirjoittamalla googleen "DIY greenhouse" löytää paljon kuvia, puutarha.net -palstalla on erinomainen keskusteluketju, jossa paljon omakohtaisia kokemuksia. Youtubessa on videoita ja Pinterestissä vasta herkullisia kuvia löytyykin.

Ihanan La Vie en Roses -blogin, eli Kaarron ruusupihan ihastuttava kasvihuone antoi myös uskoa omiin suunnitelmiin.

Ukko keskusteli paljon kotiverstas.com -palstalla, josta sai selvästi eniten teknistä apua, millaisia puulajeja kannattaa käyttää, miten tehdä liitoksia, mitä tökaluja käyttä jne

Kuitenkin on vielä paljon luettava ja opittava ennenkuin voimme ruveta hommiin. Nyt on kuitenkin kierrepaalut ja puutavara tilattu! Jee! Kaupungiltakin on tullut alustava tieto, että saamme rakentaa kasvarimme, viralliset paperit pitä toki vielä laittaa sisälle.

Tässä istumme ja pyörittelemme sormia, rakemtamaan kun emme pääse kuukausiin. Sekä kierrepeelut että puutavara tulee vasta maalis-huhtikuussa. Argh! Ukko jo tuskastuksissaan hankki vuokrahuoneen verstaaksi, että pääsee nikkaroimaan edes jotain.

No, kerkeääpä ainakin teemään kevättyöt ennenkuin urakka alkaa.

5 kommenttia:

  1. Tämä oli ihan loistava kirjoitus noista kirjoista, ei tarvitse itse käydä lainaamassa osaa turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikissa oli paljon mielenkintoista tietoa, eivät siis olleet turhia kirjoja. Mutta jos nimenomaan hakee tietoa kasvihuoneen rakentamisesta, niin asia on eri. Jollain vajan- tai terassinrakennusohjeella pärjää ihan yhtä hyvin. Maaliasia onkin sitten kinkkisempi, siihen en meinaa löytää selvää vastausta mistään. Tai erilaisista lasien kiinnityshakasista tietoa, kun en viitsisi millään lähteä kittausrumbaan...

      Poista
  2. Hei!

    Millä perusteilla saitte kaupungilta luvan kasvihuoneen rakentamiselle? Eli mitkä ovat ne kriteerit, että kaupunki edellyttää kasvihuoneelta rakennus- tai toimenpidelupaa? Ainakin Espoon kaupungin sivuilla lukee, että "pienen kasvihuoneen" rakentamiseen ei tarvita lupaa, mutta tuota kokoa ei ole mitenkään tarkemmin määritelty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heli! Lupaahan ei olla vielä virallisesti saatu, eli perusteluitakaan ei olla nähty. Mutta meidän mökkihän on ihan keskellä raikkainta maaseutua, vaikka Loviisa on kaupunki... Mitä tässä prosessissa olen hahmottanut on, että luvat ja säädökset ovat erittäin vaihtelevia eri puolilla maata ja kaupungeissa jopa kaupunginosien välillä. Lisäksi on erilaisia määräyksiä siitä, kuinka lähellä naapurin rajaa saa pykätä ja mitä. Me lopulta kysyimme kaupungilta, sillä emme löytäneet yksiselitteisiä ohjeita mistään. Perstuntuma sanoisi, että pienimpiä valmishuoneita kevyillä perustuksilla voi laittaa rauhassa (niissähän rakenteet ovat usein heppoisemmat kuin trampoliineissa), mutta jos alkaa piha täyttymään muuratuista, sähköisetyistä ja eristetyistä kasvareista, niin voi tulla kaupungilla/kunnalla sanomista ;)

      Poista
  3. Kiitos Alix! Olisi kyllä kiva tulkita sääntöä niin, niin vasta ammattiviljelyyn tarkoitetut kasvihuoneet olisivat rakennusvalvonnan mielestä "isoja" ja esim. 25 neliöinen kahvittelu - ja pelakuukasvihuone vastaavasti se "pieni".....

    On nimittäin ainakin täällä Espoossa pelkkä toimenpidelupakin jo 240 euron hintainen, eli nostaa ikävästi kustannuksia. Luvan saamisessa tuollaiselle rakennukselle sinänsä en usko olevan ongelmia.

    Ja sen isohkon huoneenhan se kasvihuonekuumeinen kotipuutarhuri luonnollisesti haluaisi.......

    VastaaPoista