4.5.2015

Multa, musta kulta

Tänään oli hauistentreenauspäivä.

Ukko laittoi minulle kuvan peräkärryllisestä multaa. Ooh! Tulipa into kotiin! Kerkesinkin kotiin ajoissa auttamaan mullan peräkärrystä ja pääsin mukaan toisen kuorman hakureissulle.

Kun tultiin perille, könyttiin sora-, multa, -ja sepelipisteen reunalla olevaan työmaakonttiin. Sen ulkopuolella seisoi pikkuinen pyöräkuormaaja töpselissä. Höyhenleukainen nuorukainen katsoi meitä hölmistyneenä ja sanoi "ai tollainen peräkärry pitäis saada täyteen multaan". No joo, ei me taskuihinkaan ajateltu sitä multaa laitaa. "No meillä on sellainen tilanne tänään, ettei traktori toimi" oli seuraava lause. "Juu, sanoi ukko tyynesti, olin täällä tunti sitten eikä se toiminut silloinkaan. Tällä kertaa meillä on omat lapiot mukana".

Hölmistynyt höyhenleuka rahasti ja palasi tietokoneensa äärelle. Jäin pohtimaan mitä me keskeytimme, kun parka oli niin hölmistynyt ilmestyessämme.

Kallis, mutta turha työväline.

Siitä se lähtee.

Ja sinne se menee!


Anna puu laulaa erolaulussaan Kolme pientä sanaa: "Eteisessä kengät kolmen kokoiset". Ehkä heilläkin olisi pitänyt
olla "Peräkärryssä lapiot kolmen kokoiset". 

Kaksi pressuakaan ei riittänyt kun kuusvee kippaili kuormuriaan. Mäkeä alas peräkärrylle päin mentiin
lavalla istuen ja kiljunauraen. Aika kovaa tekoa, nuo lelut.

Kun pressu loppui, kaadettiin multaa tulevien penkkien kodalle, vaikkei muuria ole vielä rapattu.

Siinä se on! Riittää hetkeksi. Ekaan penkkiin. Ehkä. Kohta lisää! Toivokaa meidän selkien puolesta,
että multapaikan Avanti toimii! 

-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

11 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä multaa! Siinä riittää pojalle siirtelemistä tolla kuorma-autolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika sanoi pariinkin otteeseen, että on unelmapäivä :D Toivoi, että hakisimme kolmannenkin kuorman.

      Poista
  2. Unelmapäivä koko perheelle! Multa vaan on niin ihanaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ♡ Tosin huomenna voi pakottaa yhtä sun toista paikkaa ;)

      Poista
  3. Huhhuh! Multa on kyllä ihanaa, mutta olisin sittenkin saattanut odottaa ettäAvanti toimisi. :D Riittää kun kotona lapioi kertaalleen sen mullan ja kärrää ties minne. No toisaalta meille on haettu traktorin peräkärryllisiä, onhan siinä vähän enemmän.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapiointia on tuo puutarhurointi pullollaan, ei siltä voine välttyä :D

      Poista
  4. Onpa kiva blogi sulla, liityin lukijaksi :) Meillä tarvittaisiin pisarapenkkiin multaa, en vielä tiedä missä muodossa se hankittaisiin, pussissa vai irtomultana. Onko sinulla kokemusta onko irtomullassa paljon rikkaruohoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kylläpä lämmittää! :) Tänne ostettu multa on ollut täysin puhdasta, Olen kuitenkin kuullut usealta, jotka ovat ostaneet eri toimittajilta, että ovat saaneet sutta ja multa on ollut täynnä rikkaruohon siemeniä. Itse olen siis käyttänyt HSY:n lietemultaa (eli Metsäpirtin multaa), ja olen kyllä tykännyt kovasti. Olen ostanut kolmena eri vuotena ja useassa erässä eikä ole ainuttakaan uutta rikkaruohoa ilmestynyt pihaan.

      Poista
  5. Hei! Eipä meidän lastaaja ja myyjä ole muistanut mainita mitään tästä koneongelmasta. Jos olette 2 kuormaa lapioneet Viikissä, niin saatte kyllä yhden kuorman kaupan päälle. Viikissä on lastaus vielä tämän viikon ajan, joten oletko yhteydessä minuun. Tämän jälkeen joudutte taas lapiohommiin, jos haluatte extra kuormanne multaa :).
    terv. Janne Nipuli, HSY
    janne.nipuli@hsy.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi! Pitipä jäädä kommentti kerrankin huomaamatta lastaajan paikalloloaikana! Onpa hyvää asiakaspalvelua! Kiitos, olen yhteydessä. Lapiopeli kyllä onnistuu meiltä :)

      Poista
  6. Hei. Blogissani on sinulle haaste. Käythän kurkkaamassa.

    VastaaPoista