29.8.2015

Ihana elokuu

Takana on nyt lämmin elokuu. Pari viikkoa oikeaa kesää, jotain sentään saatiin! Pitkästä aikaa olemme kaupungissa koko viikonlopun ja on ollut aikaa kierrellä pihaa. Kohta alkaa ensimmäinen kasvukausi olemaan takanapäin ja moni perenna, puu ja pensas rehottavat upeasti!

Kasvikirpparista palattuani kotiin nypin vähän rikkaruohoja (lue: kahmin vesiheinää muutaman sylillisen) ja ihastelin rehevöityneitä istutuksia. On se joka kerta vaan niin yllättävää, millä voimalla kasvit elävät, rikkaruohotkin. Keväällä tuntuu siltä, että perennapenkit huutavat tyhjyyttä ja elokuusa ei mahdu rikkojakaan väleihin (sopii laiskalle).

Ensin viisi tuntia kasvikirpparia!

Piti napsia muutama kuva, kun suuri osa plantuista ovat minulle uusia ja ihania. Eilinen rankkasade liiskasi suuren osan omeimmista kukista, kuten ritarinkannuksen ja liljat, mutta tässä jotain pientä kuitenkin.


Kolme kärhöä yhdessä kuvassa. 

Princess Diana on hätkähdyttävä!

Suklaakirsikan juurella kasvava valkoinen kevätkaihonkukka on levinnyt keväisestä yhdestä ainusta plantusta! Huhhuh!

Talvella hankittujen esikoiden vuosikello on sekaisin. Ei haittaa!

Mikä rikkaruohomeri! Mutta kuka tunnistaa rikan? No tomaattihan se on! Talvella pudotin ruokakassista yhden kirsikkatomaatin hankeen. Yhden. Kesän mittaan olen kitkenyt noita kymmeiä ympäri tonttia!

Jouluruusutkin luulevat, että on kevät.

Tämän jouluruusun melkein misasin, niin syvällä lehtien alla olivat.

Pikkuisen "Green with envy" -hostan upea kukka!

Pikkuisista hostista puheen ollen – tämä ihana on aika pieni, eikö?

Mutta TÄMÄ se vasta minimaalinen onkin!! Tuo on teelusikka, tuon nimi komeilee. Hihiii!

Draamaa pusikossa!

Kitkiessäni alkoi vieressä kuulua urinaa. Metsänreunassa, ihan pari metriä minusta ottivat naapuruston kissat toisistaan mittaa urisemalla. Pääsinpä tutustumaan kumpaankin vuorollaan lähietäisyydeltä, kun tilanne laukesi. Taaempi poika, tuhdin kokoinen jössikkä on nimeltään Rafael ja piiloon luikkiva pitkäkarvainen tyttö on Mai, ainakin kaulapantojen nimien perusteella. Terve naapurit, kauska tutustua!

Mai on nätti tyttö ja sitä selvästi jännitti jättikokoinen Rafael.

Kirjavalehtinen posliinirikko on kaunis koko vuoden. Tämä vanhasta pihasta rääpäleenä tuotu taimi
on moninkertaitanut kokonsa kesän aikana.
Vielä lopuksi arisaeman ööö Marja? Hedelmä? Hauska tyyppi!

Huomenna aloitan uuden penkin rakentamisen. Siihen tulee miljoona keijunkukkaa sekä kuunliljoja. Siitä tulee vielä hieno, vaikka suurin osa plantuista eivät saavu ennen kevättä. Mutta jos kerrankin olisi penkki valmiina ennen planttujen saapumista? Aina sitä voi unta nähdä.


-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!
Puskantakaa löytyy nyt myös Instagramista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti