3.11.2015

Marraskuun selvitymissuunnitelma

Lokakuu hurahti. Ruskaa ihastellessa rakennettiin viherhuonetta, istutettiin kukkasipuleita, suojattiin puita, tyhjennettiin kompostia ja lisäksi tämä poropeukalo hurahti opettelemmaan virkkausta. Yhtäkkiä kelloja siirrettiin ja pimeys iski. Yllättäen ja pyytämättä. What!?

Taustalla puolen vuoden tekstiilityöopit. Yhdeksänvuotiaana. Eli kyllä vanhakin koira oppii!

Marraskuusta, ja joulukuun alusta myös, on minun aina todella vaikea selviytyä. Puutarhassa työt ovat aikalailla tehty, on kylmää ja märkää ja ennen kaikkea harmaanpimeänkaameantylsää. Kevätkin on mahdottoman kaukana. Vähemmästäkin vaipuu epätoivoon.

Mutta nyt päätin laatia suunnitelmallisen selviytymisstrategian. Julistan pääasialliseksi selviytymiskeinokseni orkideat! Tässä kuussa aion keskittyä niihin, eksoottiseen sisäpuutarhaani. Marraskuussa tulee sittenkin olemaan kukkia, vihreää, näpertelyä ja kaiken lisäksi orkideasuurnäyttely!

Työpaikallani jatkuvasti kukkaa puskeva markettiostos. 

Moni mieltää orkideat vaikeiksi, staattisiksi ja työläiksi. Mutta kun ensimmäisen markettiorkideansa saa kukkimaan uudestaan, huomaa kuinka koukuttavaa ja varsin simppeliä puuhaa orkidean hoito on. Suosittelen kokeilemaan, perhoskämmeköitä saa halvalla jopa marketeista, eli menetys ei ole suuri vaikka epäonnistuisikin. Ja onpa joku projekti, jonka avulla pääsee kaamean marraskuun läpi.


Orkideayhdistyksen viime syksyn 'harjoittelunäyttelyssä' oli paljon upeita kukkia ihasteltavissa. Oh ja ah! Liityin seuraan heti paikan päällä. 

Selviymiseen kuuluu minulle siis myös suurnäyttely, se pidetään Helsingissä kuun loppupuolella. Siellä saa ihastella osaajien kukittamia erikoisuuksia ja kysellä heiltä neuvoja. Itsekin olen aloittelija, joten aionmennä paikalle imemään itseeni tietoutta joka huokosella. Paikalla on myös kolme ulkomaista kauppiasta, jotka tuovat erikoisuuksia myyntiin (tilasin heiltä kasveja ennakkoon, hups!). Jos kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa suomen orkideayhdistyksen sivuja.

Muutoin tässä kuussa aion edistää orkidealasikoitani, joten pysy kuulolla (tässä ja tässä linkit ensimmäisen lasikon alkuvaiheisiin). Tulossa on myös muuta, ainakin pieni opastus perhosorkidean kasvualustan vaihdtoon.

Kaamos kyykkyyn ja kukkia marraskuuhun, hyvät ystävät!!

Kukkaloistoa viime syksyltä.

-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!
Puskantakaa löytyy nyt myös Instagramista.

7 kommenttia:

  1. Miten kummassa sen orkidean saakaan uudelleen kukkimaan, ja kuinka ihmeessä sen hoito helppoa on ? ;) Joskus aikanaan olen pari kertaa kokeillut markettiorkidean hoitoa, mutta pieleen meni! :)
    Ehkäpä kokeilen joskus uudestaan, on ne kyllä kauniita kukkijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ostaa yksilö, jonka juuret ovat terveet, eli vihreät ja pulleat, eivätkä ruttuiset ja hopeiset, tai keltaiset. Sitten se laitetaan ikkunalle, jossa se saa paljon valoa, mutta ei suoraa paahdetta. Kastellaan kerran viikossa tai silloin, kun juuret alkavat "tyhjetä" ja ruuku kevenee, katsomalla näkee selvästi eron. Kastelu suoritetaan upottamalla ruukku kasteluveteen lähes tyvelle saakka ja odottamalla. Perhoskämmekän voi antaa lillua vedessä puolesta tunnista muutamaan tuntiin, mutta sen jälkeen se nostetaan takaisin ikkunalaudalle. Orkidealle voi myös hankkia orkidealannoitetta, tavallinen viherkasvilannoite ei käy orkidealle. Perhoskämmekkä eli phalaenopsis ei pidä kylmästä tai vedosta, eikä seisovasta vedestä. Suora auringonpaahde voi polttaa lehtiä. Välillä olen hellinyt orkideoita sumuttelemalla niitä vedellä, mutta se on jo ekstra-lellimistä ;) Tuo puuha ei kuitenkaan ole hätäisen hommaa, minulla kesti puolisen vuotta oppia miten perhoskämmekkää kuuluu kastella (ts, että käsi oppii tuntemaan ruukun painosta milloin on kastelun aika ja milloin vielä odotellaan) ja toinen puoli vuotta ennenkuin sain ensimmäisen uuden kukinnan. Ihan pelkän vanan kasvattamiseen menee joillain perhosilla kuukausitolkulla aikaa, mutta kukkivathan ne sitten vastapainoksi kuukauitolkulla. Kunhan se rutiini löytyy, niin alkaa tapahtumaan. Orkideayhdistyksellä on myös hyvät hoito ohjeet: http://www.suomenorkideayhdistys.fi/perhosorkidean-hoito/

      Poista
  2. Kyllä tässä tosiaan tarvitaan jotain piristystä, minä aloin laatia listaa pihani kasveista kuvien kera omaan blogiini. Käy kurkkaan, jollet ole jo käynyt. Voi kuinka kauniita nuo orkideat ovat! Minä en ole koskaan uskaltanut ostaa niitä, vaikka sanovat ettei ne ole vaikeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sinulla lajikkeita! Vau! Itselläni on kasvit "järjestetty" kuvakansioihin tietokoneelle. Vaan muuton jälkeen ne eivät tietenkään pidä paikkaansa. Oi ja voi.

      Poista
  3. Olen joskus saanut tuliaiskukkina orkideoita, mutta omasta mielestäni niissä on yksi perustavaa laatua oleva ongelma. Nimittäin lehdet on aika rumat kun kasvi ei kuki. Ja jostainsyystä ne ei ole sitten enää kukkineetkaan...:)
    No, olen antanut niitä eteenpäin niille jotka niiden kanssa pärjäävät ja näin kaikki pysyvät tyytyväisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni orkidea on todella ruma silloin, kun se ei kuki. Mutta on niitä ihaniakin, kuten Paphiopedilum maudiae <3 Ihanat laikukkaat lehdet maaorkideassa. Minä katson myös tarkkaan, että itse kasvi on makuuni eikä ainoastaan se kukka, sillä ainakin omilla taidoillani herkemmät luonnonlajit voivat olla tyystin kukkimatta, jolloin lehdet ovat todella tärkeitä. Sama päätee minulla puutarhassakin - perennan pitää olla kaunis myös silloin, kun se ei kuki. Minulle ei tule mitään "risukkoheinäsotkuja" :D

      Poista