22.8.2013

Hostapläjäys

Kuunlilja, eli Hosta (ruotsiksi ihanasti Funkia), on ensirakkauteni ja myös ensimmäinen omaan pihaan istutettu perenna. Sen lehdet ovat selkeän muotoiset, kasvusto voimakas ja tuuhea. Mistään turhista kukista ei tarvitse välittää - nehän voi vaikka leikata pois. Alkuaikoina suorastaan karsastin kaikkia kukkivia kasveja (nyt olen jo oppinut niidenkin päälle). Kuunliljoja on siis pihassa jos jonkinlaista, joskaan ei mitään harvinaisia erikoisuuksia. Nimiäkään en näistä tiedä, mutta kyllä Hostat nimettöminäkin jaksavat säväyttää tuomalla ryhdikkyyttä ja vivahteita penkkiin kuin penkkiin. Tässä seuraa siis pläjäys.



Tämän hienon ja kookkaan valkoreunaisen sain appiukkokokelaan vaimolta tänä keväänä.





Varjoisessa etupihassa, pienessä "woodland"-tilkussa tämä komea lime piristää ihanasti isojen sinertävien jalokuunliljojen aluetta. Sinertävät jättiläiset olivat pihassa kun muutimme tänne.



























Pikkukuunlilja on ihana! Viime syksynä ostettu taimi on vuodessa tuuheutunut aivan hurjasti. Tästä tulee toivottavasti muutamassa vuodessa hieno polun reunakasvi, korkeutta on 15-20 cm.




























Hauska valkovoittoinen ja kiekuralehtinen hosta! Tämä kaunokainen kasvaa suhteellisen varjoisan pihamme valoisimmassa paikassa, eli ehkä tämä vielä löytää uuden paikan ja saan tähän jnkun aurinkoa rakastavan perennan.


































Sinertävät kuunliljat kurkottavat yli polvikorkeuden ja niiden valkoisia kukkia voi jopa ihailla. Latva-artisokan näköiset nuput vasta herkullisen näköiset ovat!




Näin kiitollinen on kuunlilja - tätä penkkiä ei ole koskaan hoidettu muulla, kuin yhdellä tai kahdella juolavehnän repimisellä vuodessa. Penkillä on kuvassa ikää viitisen vuotta (kuva otettu juuri ennenkuin räjäytin tuonpuskan uuden kohopenkin tieltä).

Nyt koitan kovasti olla hankkimatta enempää kuunliljoja, sillä niitä vaivaava virustauti pelottaa - en halua saada tartuntaa puutarhaani! Mutta ehkä jokunen taimi joskus tänne vielä eksyy...

1 kommentti:

  1. YMPÄRISUUNNITELMA SINGLEILLE, SYRILLE JA HERPEILLE, Hv / Aids 5 vuotta sitten minulla oli syyliä, minua hoidettiin nesteellä, jota levitettiin syyliin, jotka jatkoivat kasvua ja leviämistä ... Seuraavat 2 lääkäriä tekivät laserleikkauksen niiden poistamiseksi. Vuosi leikkauksen jälkeen he kasvoivat takaisin lähelle paikkaa, missä ensimmäiset olivat, joten minulle lopulta kerrottiin, että se oli SHINGLE. Minulla on ollut se hyvin kauan, sain sen huijattavalta poikaystäväni kädeltä ja sain selville, että hän oli myös saanut tartunnan ja lopetin välisen suhteen. Syylät olivat niin hämmentyneitä, koska ne alkoivat levitä kaikkialle. Olen käsitellyt näitä asioita hyvin kauan. Viimeinen hoito, jonka otin, oli noin 2 vuotta sitten, ja hain luonnollista hoitoa Dr.JAMESin yrttilääkkeeltä, viikko hoidon levittämisen jälkeen kaikki syylät olivat poissa. Nyt on 2 vuotta ja muutama kuukausi, minulla ei ole yhtäkään syyliä tai mitään SHINGLE-oireita. wow "" se on hienoa, tohtori JAMES on vihdoin parantanut minut. Jokainen, joka asuu SHINGLESin kanssa, ottaa yhteyttä Dr.JAMESiin luonnollisiin hoitoihin. Tätä kasviperäistä lääkettä on helppo juoda ilman sivuvaikutuksia. Dr.James on parantanut sairauksia, kuten Parkinsonin tauti, skitsofrenia, keuhkosyöpä, rintasyöpä, kolo-peräsuolisyöpä, verisyöpä, eturauhassyöpä, epilepsia Dupuytrenin tauti, keliakia, Creutzfeldt – Jakobin tauti, aivojen amyloidiangiopatia, ataksia, niveltulehdus, Amyotrofinen lateraaliskleroosi, fibromyalgia, fluorokinolonimyrkyllisyys
    Oireyhtymä Fibrodysplasia Ossificans ProgresS skleroosi, kohtaukset, Alzheimerin tauti, lisämunuaiskuoren karsinooma Astma, allergiset sairaudet, Copd, glaukooma, kaihi, makulaarinen rappeuma, sydän- ja verisuonisairaudet, keuhkosairaudet. , Verenpainetauti, Lymen tauti, verisyöpä, aivosyöpä, rintasyöpä, keuhkosyöpä, munuaissyöpä, HIV / aids, herpesvirus, hepatiitti B, maksatulehdus, diabetes, fibroosi. Ota yhteyttä tohtori Jmaesiin, joka paransi minut sähköpostitse [drjamesherbalmix@gmail.com]. .

    VastaaPoista