18.9.2013

Kimpassa

Nyt se sitten tapahtui. Olen miettinyt kauanko tätä puutarhurointia kestää, ennenkuin tilaan kasveja ulkomailta. Kukkasipuleita olen tilannut useaan otteeseen kotimaisilta myyjiltä, sehän on ihan normijuttu (eiksjee). Mutta on kyllä mietityttänyt ihan kasvi-kasvien tilaaminen postitse, mahtaako toimia, saako sian säkissä vai minkälaista tuo puuha oikein on?

Heinäkuun alussa se iski, facebook-keskusteluryhmän yleishysteria. Joku heitti ilmaan osoitteen www.bourdillon.com ja sanan iiris ja siitä se lähti.

Pitkään palloteltiin kimpan tilaajaa – kuka suostuisi ottamaan kopin? Isoa kasvitilausta on haastava käsitellä, nakutella tuotenumeroita, koordinoida rahavirtoja, tsekata ja tuplatsekata. Ja kun tilaus saapuu, joutuu kasvivuorta paapomaan sen aikaa, että omistajat hakevat taimensa – aikamoinen vastuu. Onneksi Vihdin Valtiatar Veera suostui hommaan ja kaikki portit repesivät. Värivaihtoehtoja, korkeuksia, kukinta-aikoja, vaikka mitä oli huomioonotettavaa. Mutta taimet tuntuivat (lähes epäilyttävän) halvoilta ja olo oli aina kukkivassa internetissä aika eri kuin kotimaan taimitarhoissa, missä seimmiten joutuu tyytymään taimitarhan lappuun, jossa lukee "punainen keltaisella nielulla" tai "sininen".

Päädyin seitsemään planttuun, iiriksiin 'Cozy calico', 'Batik', 'Making eyes', 'Cuty eyes', Kirjokurjenmikkaan 'Whodunit' ja päivänliljoihin 'Strawberry candy' ja 'Russel Bi Color'. Jotkut nettikaupan kaunottarista olivat kovinkin hinnakkaita, joten koitin pysytellä suhteellisen edullisissa sfääreissä näin ensikertalaisena. Mutta kyllä sinne joku kympin kukkanenkin lipsahti, hups.

Kun kaikki olivat heinäkuun alkuviikkojen aikana tilanneet ja maksaneet Vihdin Valitattarelle siirtyi hän tilaamaan ranskasta. Huomattiin pian nettisivuilla lauseen, jonka mukaan tilaukset lähtevät liikkeelle vasta syyskuussa. Pitkä odotus edessä.

Syyskuun alku tuli, eikä kuulunut mitään. Oivoivoi. Tilaajat kaivelivat penkkejä valmiiksi tulokkaita varten, mutta sekään ei nopeuttanut taimien tuloa. Syyskuun keskivaiheilla kasvit sitten tuosta vaan tulla tupsahtivat Vihdin Valtiattaren ovelle, ilman sen suurempaa tuloseremoniaa! Vihdin Valtiatar lajitteli kasvit ja kutsui kaikki kylään. Minä olin kuin kuumilla hiilillä, sillä minun piti tapaamisen aikana olla aivan muualla päin maata, argh! Onneksi puutarhahörhöt ovat epänormaalin ystävällistä porukkaa, ja Etelän Elsi kysyi, josko kiikauttaisi taimet Helsinkiin. Oi sitä onnea!

Kun yrttejä oli Etelän Elsin kanssa haisteltu (ei polteltu) parkkipaikalla pääsin laukkaamaan kotiin herkkujeni kanssa, jotka varsin sopivasti kulkivat Fazerin paperikassissa. Heti kotiin päästyäni avasin pussin ja sain hypistellä tulokkaitani, ensimmäisiä ulkomaan kaunottariani. No, taimet olivat paljasjuurisia ja lehdet oli tiukasti leikattu (eli ihan ei ole nettisivujen vehreä kukkaloisto käsillä lähetyksen saavuttua), mutta taimet olivat vahvan ja hyvinvoivan oloisia. Yllätyin kyllä todella positiivisesti. Yhdellä päivänliljoista oli jopa kahden naisennyrkin kokoinen juurakko!

Olin jo kerennyt ruukuttamaan suurimman juurakon ennenkuin tajusin kaivaa kameran esille.

Lehdet oli leikattu, iiriksillä tyypilliseen tyyliin, jonka olin nähnytkin josain televisio-ohjelmassa. Nimilaput oli kätevästi niitattu kiinni iiristen lehtiin, mutta heti kättelyssä raapustin kaikille muoviset laput. Koska pääsen mökille istutuspuuhiin vasta viikonloppuna, päätin ruukuttaa taimet heti kättelyssä, etteivät paljasjuuriset ranskan kaunottaret ottaisi liiakseen nokkiinsa.

Ruukutetut ja laputetut taimet.
Viikonloppuna pitää sitten tuumia iiristen ja hemerocallisten tulevia kasvusijoja mökillä ja odottaa, että ensi kesänä mahdollisesti tarjoaisivat jo loistoaan ja paljastaisivat varmuudella värinsä. Paitsi jos ovat oikukkaita tulisieluja, ja panttaavat muutaman vuoden...

Pitkästä odotuksesta huolimatta tämä oli erittäin positiivinen kokemus. Sain kokeneempien siivellä kokeilla tilausta, jota en varmasti olisi tehnyt itsekseni. Postikuluja maksettiin huimat 2€ per nuppi, tilaajia oli viitisentoista. Kiitän Vihdin Valtijatarta urakasta ja Etelän Elsiä kustin roolista, tämä oli ihana kokemus!

10 kommenttia:

  1. En minäkään yksin tilaisi, mutta kun muutkin, ja onhan se vähän kuin toinen joulu, tai kolmas tai... T:Tiia

    VastaaPoista
  2. Ja sitten kun hurahtaa, niin voi tilata ihan yksinkin! Nimimerkillä eurobulbin sipulit tulevat ovelle ilmaiseksi vaivaisen 100 euron tilauksella! T. RillaV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti raha muuttuu sipuleiksi. Tosin niistä on iloa paljon pidemmäksi aikaa kuin esim baari-ilta, joka voi helposti mkaksaa satasen. Ilman kuljetusta kotiovelle ;)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kylläpä oli hieno perustelu Alix!
      T.Vilhelmi ( 20 kg:n tilaus Eurobulbilta

      Poista
  3. Oih kun tammikuussa palaan töihin rikastumaan, niin liityn kyllä kimppaan;D

    VastaaPoista
  4. Kimppakiva on kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tällaista kimppaa voin suositella jokaiselle ;)

      Poista