7.12.2013

NIKSIPIRKKA • Rruukunsomistekranssi

Minulla on etupihassa käytävän kummallakin puolella kaksi suurta, sinkkistä kukkaruukkua, johon sommittelen aina uusia juttuja vuodenaikojen mukaan. Syksy ja talvi ovat aina hieman ongelmallisia aikoja, sillä jotenkin kanervat ja muut "kertakäyttökasvit" tuntuvat ahdistavilta (en myöskään osta leikkokukkia tai poimi kukkia sisälle). Yleensä olen laittanut ruukkuihin jouluksi havuja, mitä on yleensä saanut ilmaiseksi joulukuusen myyjältä. Mutta nyt edes lumi ei peitä kuoppia mullassa kesän kasvien jäljiltä. Pakko saada piristettä.

Yhdistelin viime syksynä tekemäni villiviinikranssit Bauhausin halpahavuihin. Jos havut talvehtivat, löydän niille varmasti kasvupaikat kesällä. Siksi en "istuttanut" niitä, vaan kaivoin muoviruukut multaan, ovat sitten keväällä helpommat siirtää (nythän ne eivät enää ulkona kasva).

Kranssin teko on todella helppoa. Itse siis käytin villiviiniä, sillä naapuri oli leikannut alas ison kasan sitä, ja sen ranka on paksu ja taipuisa. Mutta varmasti raakamateriaaliksi kelpaa mikä vain suht pitkä ranka. Aloita pisimmällä rangalla ja kiepauta vartta vähän kuin kelaisit vesiletkua, mutta aina välillä vedä pää keskeltä läpi, että se varmasti sotkeentuu. Varren loppuessa, käännä pää johonkin kranssin rakoon ja ota seuraava varsi, jonka alun tunget myös jonnekin väliin. Kunhan saat pari kieppiä aikaiseksi, on loppu helppoa, kun kranssi pysyy koossa itsekseen. Lopuksi sommittele viimeiset varret nätisti, että lopputulokesta tulee tasapainoinen. Älä välitä törröttävistä oksista, liian sliipattu lopputulos on tylsä. Jos ulkona on pakkasta, kannattaa varret tuoda jonnekin lämpimään tilaan sulamaan hetkeksi ennen vääntämistä, tai lopputulos on vain katkenneita pätkiä ja kauheaa sadattelua.

Koloja jää aina sommitelmaan, tällä kertaa lisäsin 
yksityiskohdaksi anopin tekemän kettu-ruukun.
Itse tein kranssit kukkaruukkuja varten. Mutta kranssin voi ripustaa oveen tai porttiin ja koristella vaikka millä härpäkkeillä, joulukranssiksi tai vaikka miksi. Kesän kranssini viettivät seinäruusuina seinällä ja pääsivät siis nyt takaisin kukkaruukuille. Vähän varret ovat nyt jo pehmenneet, mutta kestävät varmasti vielä tämän talven. Ensi vuonna voisin kokeilla kranssin vääntämistä koivun risuista...

Tämä on kiva ja helppo koriste askarrella pihan jätteistä, vain mielikuvitus on rajana!

Havut sopivat erinomaisesti pihapiiriimme kuusien ja mäntyjen lomaan. Mitään rhkamaa en aio käyttää, sillä minusta "les is more" ja luonnollinen on paras tyyli (kertonee jotain tukastani, heh). Tuohon lomaan sopisi jokin valokoriste, mutta minulla on jo valokoristemäärä tapissa... 


2 kommenttia:

  1. Oikein mukavan näköiset havuruukut kransseineen! Kyllä luonnon matskuista askarteleminen on sitten kivaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja sain juuri ihanan vinkin siitä, että männyn juuret sopivat tuohon kranssihommaan mahtavasti ja kestävät vuositolkulla. Ensi kerran kun kaivelen hiekkakuopalla pitääkin bongata ohuita juuria hiekan seasta.

      Poista