22.12.2013

RESEPTI • Tipan ekologisempi joulumenu

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, 
mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. 
Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä 
ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa. 

Jouluna kuuluu syöä herkkuja! Eikö vain? Ja silloin kuuluu herkutella ilman syyllisyydentuntoa. Sillä ei ole väliä, mitä suuhunsa pistää joulun ja uudenvuoden välillä, vaan sillä, minkä syö uudenvuoden ja joulun välillä. Jos haluaa, voi toki tehdä pieniä valintoja paremman puolesta, vaivatta.

Jooei, kuva ei ole tältä vuodelta.
Perinteinen jouluruokahan on hyvinkin ekologinen; kotimaisia juureksia, silliä, omenia ja kohtuullinen määrä kinkkua (jos löytäisi luomuversion niin sehän olisi mahtavuutta). Mutta entä mitä laitetaan pöytään meille, jotka emme niinkään välitä rosollista ja laatikoista?

Jouluun kuuluu saumattomasti kalapöytä, ainakin täällä rannikolla. Mmmmm... Valitettavasti joulukinkun ohessa kalapöytä on vähiten ekologinen osa joulupöytää, lohen vuoksi. Villi lohihan on uhanalainen laji ja kasvatettu kala sekä rehevöittää vesiä että vaatii paljon rehua (kalaa, jota voisimme syödä "kierrättämättä" sitä lohen kautta). Joulun kunniaksi voi tietenkin vallan mainiosti suoda itselleen vähän lohikalaa. Silloin kannattaa vaan katsoa, ettei vahingossakaan syö villiä itämeren lohta, joka on sukupuuton partaalla. Jos sitten haluaa "tuunata" valintaansa ekologisemmaksi, niin ekologisin lohikaloista on kotimainen  kasvatettu kirjolohi. Suomessa käytettävä rehu on kehittynyt valtavasti, eikä kotmaan kirjolohi syö kalaproteiineja tai muita "neitseellisiä proteiineja" läheskään yhtä paljon kuin norjalainen lohi. Tosin se rehevöittää enemmän kuin villi kala. Voi, kun saisimme lohikannan sellaiseen kuntoon, että sitä voisi syödä. Koska se on vaan hyvää! Noniin, paasaaminen sikseen. Jos kala-asiat kiinnostavat, niin tutustu WWF:n kalaoppaaseen (tässä yhteydessä kannattaa mainita, että olen tuolla töissä, joten nämä asiat tulevat joka päivä iholle).

-----------------------

Herkkusuiden tipan ekologisempi joulu

Nyt itse asiaan. Jos itse tänä vuonna laittaisin joulupöydän (mennään muualle aatoksi), niin tekisin tällaisen menun (hyviksi havaitut reseptit linkkeinä, muut ovat niin helppoja, että selitykseen ei mene kuin pari riviä tekstiä):

Aluksi, eli kalapöytään:
- säilykesärki (oivoi, namnam! Tätä voi tehdä mistä pikkuklaasta tahansa. Ensi kerralla kun teen tätä, litan tänne ihan oman selonteon säilykekalan tekemisestä)
- sinappisilakka (helppo, helpompi, sinappisilakka)
- kotimainen kirjolohenmäti (kalapöytä ei ole mitään, ilman mätiä - maailman parasta ruokaa. Hienonna puolikas punasipuli, sekoita se mädin ja smetanapurkin kanssa, joukkoon valkopippura ja suolaa tarpeen mukaan. Anna tekeytyä jääkaapissa vuorokauden)
- graavi- ja kylmäsavustettu kirjolohi (kirjolohi on keltaisella listalla, mutta kyllä sitä kerran jouluksi kehtaa laittaa. JOS satut löytämään luomulohta, niin osta! Se on ekologista tavaraa se. Osta valmiina jos haluat päästä helpolla)
- perunaa (siis tämä on joulupöydän vihannes, eikö vain?)

Lihapöytään:
- hirven paahtopaisti (tämä voi olla vaikea löytää jos perheessä ei ole metsästäjää, mutta on NIIN vaivan arvoista. Poista kalvot, hiero pintaan mustapippuria ja suolaa, laita 100-150-asteiseen uuniin paistomittarin kera kunnes sisälämpö on 65-68 astetta. Nosta paisti folioon ja anna levätä vartin verran.)
- maksapatee (sisäelimet ovat ekologisia valintoja, sillä niitä ei hyödynnetä niin paljon kuin voisi. Reseptin kerman voi korvata kaurakermalla, anjovisliemen voi korvata parilla teelusikallisella hienonnettua kapriksia tai suolakurkkuliemellä, pekoni jätetään pois, pinnalle voi tehdä karpalo- tai mustaherukkahyytelöä)
- suolakurkkua (omasta maasta, eikun pöytään vaan)
- säilötyt valkosipulit (nekin omasta maasta, öljymarinoituina pehmeitä ja ihania)
- säilötyt savutetut paprikat (tästä pitää tehdä teille resepti esille, on nimittäin älyn hyvää)
- perunaa (lisää salaattia)
- sienisalaattia (tämäkin on salaattia. Liota kuivatut metsäsienet suolatussa vedessä. Valuta, hienonna. Hienonna pieni sipuli. Sekoita purkilliseen creme fraichea, mausta pippurilla ja tarkista suola. Anna tekeytyä seuraavaan päivään.)

Lopuksi:
- riisi- tai soijapohjaista vaniljajäätelöä (epäekologisten maitotuotteiden määrän vähentämiseksi, ja ukon ei-hapatettujen-maitotuotteiden sietämättömyyden vuoksi)
- Suklaakeksit "Death by chocolate" (tähän ihan varmasti kuolee, aivan järisyttävän hyvät keksit. Paloittele päivän-pari etukäteen leivotut keksit, lämmitä nopeasti notkeiksi mikrossa ja tarjoile jäätelön kera, uuuh!)

Tässä menussa on hyvin vähän sellaista valmistelua, mitä pitäisi tehdä H-hetkenä. Itse teen säilykkeitä pitkin vuotta (kesän ongintakaloista on ihan paras tehdä särkisäilykettä) ja varaan jouluksi purkit jääkaapin nurkkaan. Paistin voi tarjota lämpimänä jos osaa ajoituksen, mutta se on mainiota kylmänäkin. Lämpiminä pitää tarjota ainoastaan perunat. Joten varista, että ne todellakin ovat lämpimät käyttämällä kannellista tarjoiluastiaa pöydässä.

...ja kaikkein parasta joulussa on tietenkin joulupäivän rääppiäiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti