Siemenkirje tuo kevättä rintaan

Talvipäivänseisaukseen on enää viikko. Vaikka luntakaan ei ole vielä kunnolla täällä kehä ykkösen sisäpuolella, alkaa pian matka kohti valoa ja sitä myöden kohti kevättöitä. Tammikuussa voi jo hyvin kylvää chilejä lampun alle ja helmikuussa voi tehdä hankikylvöjä. Keväthän on ainakin henkisellä tasolla jo aivan nurkan takaa, eikö vain?

Eilen saapuikin kuin tilauksesta mahtavan muhkea ketjukirje pullollaan ihania perennasiemeniä, jotka saa muutaman viikon päästä kylvää ulos kylmäkäsittelyyn.

Wohoo! Tähän saa sukeltaa!

Kirjellinen siemeniä on puutarhaharrastajien jokatalvinen perinne. Se tuo mukanaan tuulahduksen kesää, muistoja menneiltä kasvukausilta ja pusseittain kultaa tulevaisuutta varten. Kun laatikon näkee kotiovella, alkaa sormia syyhyämään ja kauppakassit saa hädin tuskin purettua ennenkuin pitää jo avata paketti. Olo on kuin jouluna – paitsi, että saat valita lahjoista parhaat kymmenien tai jopa satojen joukosta. Silmät pyöreinä saa hämmästellä helmiä, joita harrastajat toisilleen jakavatkaan omista puutarhoistaan ja vähän punastellen tällainen aloittelija lisää omia vähän tavallisempia siemeniä joukkoon.

Google on siemenkirjeen saajan ystävä.

Kun kirjeen saa auki seuraa armoton googlettaminen. Mikä tämä on? Missä se viihty? Onko se suuri vai pieni? Risteytyykö muiden kanssa? Mahtuuko se minulle? Kun pusseja on kymmenittäin, tietää se pitkää iltaa, sillä paketti pitäisi sääntöjen mukaan saada postitettua seuraavana päivänä. Onnekseni paketti rantautui tällä kertaa perjantaina, saan selailla kasveja rauhassa koko viikonlopun. Kuitenkin perjantai-ilta meni silmät loistaen selailuun ja selvittelyyn, mies hymähti ja toi minulle lasin viiniä sohvapöydälle. Hän taitaa jo tunnistaa tuon ilmeen aika hyvin.

Hämmästelen joka kerta siementen kauniita muotoja - miten erilaisia ovat keskenään! Jossain on pitkä viuhka, toinen on melkein herneen kokoinen kiiltävänmusta pallero, seuraavat ovat pölymäisen häviävän pieniä, seuraavaksi taas eteen tulee pisteliäs tai pörröinen siemen. Hypistelen pussukoita ja ihastelen kauniita muotoja ja värejä (mietin usein miten noista voisi tehdä koristeita). Nuuhkin myös kirjettä, usein tuoksu on mausteinen ja runsas, yleensä seassa selvä vivahde valkosipulia. Kissatkin rakastavat siemenkirjeitä, jopa silloinkin, kun seassa ei ole kissanmintun siemeniä. Tällä kertaa löysin aamulla valkolatvan pussin toiselta puolelta olohuonetta, vaikka koitin estää pääsyn siemeniin mahdollisimman hyvin.

Oih, kuinka kauniita! Älkää nyt vaan ihmeessä kysykö, että MITÄ nuo ovat.

Ja ajatella, että jokaisesta siemenestä voi kasvaa kokonainen kasvi. Yhdessä siemenkirjeessä on potentiaalinen kasvuvoima peittämään monta hehtaaria maata. Sitä sekä herkistyy että voimaantuu tuollaisen äärellä.

Tällä kertaa hyppysiini tarttui uutta metsäpuutarhaa varten monen monta pientä aaretta; muutama erilainen esikko, metsäalppikello, heidinkukka, keijuängelmä, chilenvuokko ja muutama muu. Pari siementä sieltä, pari täältä. Kuin irtokarkkikaupassa. Viisvee valitsi itselleen valkoisen jumaltenkukan. Ei huono valinta!

Laatikon kannelle esivalikoidut siemenpussukat kiinnostavat talon rouvia.

Vielä jäljellä on paketin kasaaminen. Voe elämä sitä rumbaa. Pussukoita saa hivutella edestakaisin, niputtaa erilaisiin nippuihin ja tunkea apinanraivolla viimeiset perään, samalla varoen ettei paketti pullistuisi liikaa. Muuten vihuliaampi postimies lyö kovemman postimaksun kirjeelle ja seuraava ei saa laatikkoa mahtumaan vastaanottajan postiluukusta. Yleensä paketointi menee niin, että saa hikikarpalot otsalla vihdoin ja viimein kaikki pussukat mahtumaan pakettiin ja laatikon teipattua jämäkästi umpeen - vain huomatakseen, että saatekirje (jossa seuraavien osoitteet ovat) on jäänyt ulkopuolelle. Kerran muistin saatekirjeen, mutta unohdin kirjoittaa paketin päälle osoitelapun ennen umpeen teippaamista. Sain sitten repiä koko helahoidon auki postissa. Postisedän katsoessa vierestä hieman huolestuneena. Pussukat varmaan näyttivät hieman epäilyttäviltä levitessään tiskille hänen eteensä.

Kun paketti lopulta on postin hallussa ja hikikarpalot kuivattu, on aika hypistellä löytämiään aarteita. Nyt sitä saa miettiä onko sitä kylvömultaa riittävästi ja mihin astioihin ne kylväisi. Istuttaisiko taimen mihin kukkapenkkiin ja kenelle ylimääräiset mahdollisesti kelpaisivat. Kiitos kuuluu ihanille aktiiviharrastajille, jotka ymmärtävät tämän joukkovoiman päälle! Sitä melkein kuulee muuttolintujen aurinkoisen sirkutuksen korvissaan. Kevät – täältä tullaan!