Kasvihuoneprojekti 2014 • Osa 1 6.1.2014

Olipa kerran rakastettu kennokasvihuone, mutta ei ole enää. Sen pituinen se. Eikun, odotas! Tämä onkin Seija-myrskyn joulukuussa 2013 tuhonneen kasvihuoneen seuraajan syntymätarina.

Seija-myrsky riepotteli Suomea loppuvuonna 2013. Ennen sitä olivat kevyttä kennokasvihuonettani heilutelleet Eino ja Oskari, mutta he eivät onnistuneet kuin irroittamaan muutaman panelin. Tarvittiin kolmas, kunnon nainen, joka sitten otti ja kiepautti yhdeksänneliöisen kasvarin taivaan tuuliin. Se oli kiepsahtanut muutaman kierroksen ympäri, sylkenyt kennolevyjään pitkin metsiä ja peltoja ja lopulta hypännyt 20 metrin päähän ison kiven ja sitä ympäröivän perennapenkkini päälle. Onneksi ei sentään tullut olohuoneen ikkunoista sisälle!

Pari päivää Seijan jälkeen sain isältäni tämän kuvan. Heti hypättiin autoon ja ajettiin mökille toteamaan tuho. Eipä siinä itku auttanut, alumiinirunko oli mytyssä ja kiero, siitä saisi kalun vain toooodella järjettömän työn myötä. Eikä kovasti houkuttanut ajats laittaa sama tai vastaava kasvihuone pystyyn seuraavaa myrskyä odotellen. Kerättiin kennot talteen, alumiinipalaset mytättiin verstaan taakse odottamaan selvittämistä ja automaattiavaajat otettiin kotiin, jotta selviäisi, onko niistä eläjiksi.

Kovasti sain pahottelevia kommentteja tutuilta (kiitos teille tuesta!!), kyllä moni ymmärtää, kuinka tärkeä kasvihuone voi olla. Tuli myös muutama "olisit pultannut sokkeliin" -kommentti. Jaa. Kevytsoraharkot, jonka päällä huone seisoi, on paikoillaan. Niin myös alumiinisokkeli, joka on edelleen tiiviisti pultattuna sokkeliin. Seijapa oli niin näppärä nainen, että se repi irti kiinnikkeet, jotka kiinnittivät kasvihuoneen sokkeliin. Niinpäniin.

Seisoin keskellä pihaa tuhon keskellä ja olo oli aika surkea. Oli sellainen olo, että kennokasvihuoneet ovat tuhoon tuomittu ajatus tontillamme, seuraavaa vaan hermoilisin ja odottaisin, milloin sen palasia saisi kerätä. Tämä juuri kuollut oli vasta palvellut kaksi kesää ja nähnyt yhden talven. Mies murisi, että hän varmaan saa luvan rakentaa puisen version alumiinirungosta ja pultata ne kennolevyt siihen. Ei kuulostaut kovin houkuttelevalta kokonaisuudelta.

Isäni (tontin omistaja) tallusti viereen, katseli ympärilleen ja totesi, että taitaa olla uuden, kunnollisen kasvihuoneen aika. Ja vajakin tarvitaan (hän vilkuili kuistia, joka näyttää mustalaisleiriltä kun sinne on tungettu kaikki mahdollinen irtotavara talvisuojaan). Ja miten olisi ihan sellainen oikea "potting shed", hän jatkoi. Vilkuilin ukkoani. Mies, eli päätyöläinen, ei pudistanut päätään. Oi onnea!!

Heti aloimme innoissamme askeltamaan tonttia etsien sopivinta paikkaa. Joulupäivänäkin kävimme kuikuilemassa. Tästä seuraa vielä mielenkiintoinen vuosi!