19.3.2014

Valon loppu

Olipa sydän kurkussa. Töissä sähköpostia kirjoitellessani kuului yhtäkkiä "räks" ja pöytäni reunaan kiinnitetty bonchien lisävälo rysähti alas! Polttimo sammui ja minä säikähdin. Yksi oksa katkesi bonchista kun valaisin jäi puskaan roikkumaan, mutta onneksi polttimo säilyi ehjänä.

Nykäisin töpselin ajastimesta (just silleen johdosta, eikä pistokkeesta, niinkuin ei saa tehdä, mutku oli syli täynnä lampunraatoa) ja nostin valaisimen pöydälle. Enkä enää ihmetellyt, miksi värkki jäi pimeäksi - polttimo oli aivan harmaa ja jotenkin ruostunut lasiputken ja kannan liitoskohdasta. No, olin jo jonkun aikaa katsonut valaisimen tuottamaa valoa sillä silmällä, että taitaa polttimo olla elämänsä ehtoopuolella kun ei meinaa valo näkyä kun kattovalaisimet on sytytettyinä.

Tuota valoa on hartaasti käytetty kolmena talvena talvehtimiseen, keväisin taimikasvatukseen ja kesäisin lisävalona mökin keittiössä. Eli tunteja on kyllä aika runsaanlaisesti plakkarissa.

No, eipä tuo valo täysin lopu, aurinkoahan näkee jo välillä ja kaupasta saa uuden polttimon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti