Kisaväsymys

Vastaistutettu kärhö päätti ilahduttaa kukalla.
Heiveröisellä sellaisella, mutta kuitenkin.

Tähän aikaan vuodesta se iskee, kisaväsymys. Tänä vuonna mausteena taitaa olla pieni puutarhakrapulakin. Kevät mennään huumassa – kaikki kasvaa kuin itsestään, joka päivä uusi kasvi on kukassa, kaupat pursuavat ideoita ja talven pölyjä vielä karistellaan mielestä.

Voi elämä! Miten nämä ovat joutuneet vierekkäin!
Puutarhan kaamein väriyhdistelmä.

Elokuussa alkaa tuntumaan toiselta. Kevytpuutarhuri unohtaa puutarhan tyystin ja suuntaa mielensä lomanjälkeisiin harrastuksiin, tuleehan kevät jälleen ensi vuonna. Mutta himopuutarhuri turhautuu. Hän haluaa takaisin sen keväisen tunteen, lisää huumettaan. Eikä yhtään lohduta, että ollaan löydetty luonnon omaa mielialalääkettä maaperästä. Kun se tunne ei nyt vaan ole läsnä.

Ja toki tiedän syyn. Kesän uhkein kukinta on ohi eikä tätä kasvukautta varten kannata enää rakentaa mitään. Lisäksi on kuukausi uuvuttavaa, lähes taukoamatonta kastelua takana. Joko seison letkun varressa tai murehdin siitä, etten seiso letku kädessä. Ja se kasteleminen on niin maan tylsää. Olen jopa miettinyt hankkivani jonkun äänikirjan puhelimeen, mitä kuunnella kaikkina niinä tuntina, kun seisoo lasittunein silmin tihkuva letku kädessä.

Tästä se on loppukesä tehty!

...ja tästä. Tätä tapahtuu, kun yhden kerran antoi kasteluvastuun miehelle - VAU! 

Päätin aktivilääkitä itseäni. Kasviluettelo käteen ja uusia hankintoja miettimään. Kukinnan hiipumisenhan saa korjattua, mitä näitä syyskukkijoita onkaan? Leimut löytyy, mutta liljoja tai daalioita ei. Olen hermoillut liljakukkoja ja daalioiden juurakoiden hoito talvella ei onnistu, kun ei ole talvehdittamispaikkaa. Mutta entä sitten! Daalioita saa halvalla marketista, eiköhän niitä kerran voi kokeilla. Enkä tietenkään voi arvailemalla tietää iskeekö meille liljakukkoja, kokeilemalla selviää. Saisin sellaista uhkeaa kesäkukintaa elokuullekin, mitä kovasti kaipaan.

Punanenä. Eiku hattu.

Erilaisia punahattuja pitää myöskin saada, sehän on nyt aivan selvää. Yksi perus-sellainen löytyy, mutta se ei riitä. Lisää-enemmän! Syyskukintaongelmaan päätin hakea konkreettista ratkaisua ilmoittautumalla elokuun lopussa järjestettävälle puutarhaseuran matkalle pariin taimistoon sisämaahan. Johan alkaa mieli kohenemaan.

Kasvatuspinta-alan laajentuessa pitänee myös miettiä kastelua uusiksi, jossain vaiheessa vuorokaudessa ei kerta kaikkiaan riitä tunteja tarvittavalle kastelulle. Ehkä niitä terrakotta-kartioita pullon nokkaan, tai tihkuletkuja hyötypuutarhaan. Ja taas pitää karsia niitä hiivatin pikkuruukkuja, niiden kasteleminen on kyllä aina päänvaiva, kun kuivuvat alta aikayksikön. Josko välttyisi pahimmalta kisaväsymykseltä ensi vuonna.

Nyt hengitän syvään ja keskityn sadonkorjuuseen. Keittelen mehuja, purkitan hilloa, siivutan kurkkuja. Löydän zenin uudelleen. Kun syksy saapu ja taas tekee töitä edessäolevaa kautta varten, nousee yleensä innostus jälleen!




---------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!