5.7.2015

Elinan suhinoissa

Kylläpä nyt on siunaantunut muutaman päivän sisään ihana määrä ihania puutarhavierailuja. Viikonloppuna oli avoimet puutarhat ja heti perään tiistaina pääsin taimivaihtojen varjolla käymään ihastuttavan Elinan puutarhassa. Kymmenkunta naista raahsivat mukanaan planttuja autot notkuen ja silmät kiiluen.

Elinan puutarha sijaitsee pienen pellon reunalla keskellä metsää, eteläisessä suomessa, kaikessa rauhassa. Pitkän ja pelottavan kapean metsätien päässä aukeaa lämminhenkinen piha, jossa on punainen talo. Tänne porukka kerääntyi kello neljän hujakoilla iltapäivästä. Planttujen vaihduttua ennalta sovitun mukaisesti valuimme ihastelemaan upeaa puutarhaa.


Tämän alueen portilla luki "työmaa". Aijaa?
Kuulemma puulaatat ovat vähän kiikkerät.

Ah, ihana kukkaloisto!

Maisemaa länteen...

...ja sama kohta itään. Tai abaut ainakin.

Näyttäviin ruukkuion Elina laittanut kesäkukkien sijasta maksaruohoja. En tietenkään kopioi, en... *kröhöm*

Terassi, jolla myös söimme nyyttäriruoat, on todella kutsuva.

Ihania yksityiskohtia löytyi juuri minun makuun – hillitysti ja
tyylikkäästi. Täällä ei missään nimessä ole sorruttu ylikoristeluun.

Siis tätä näkyä ei voi vastustaa edes tämä paatunut keltainhoaja! Mitkä määrät! Mitkä kaaret!
Mikä muhkeus! Ja kaikki on vahvaa ja hyvinvoivaa! Ah!

Tässä on lehtistruktuureila leikittelyä juuri minun makuuni. Ja tuo "käpykylpy" rytmittämässä kokonaisuutta.
Noita koristejuttuja en itse vielä yhtään osaa, mutta tänä kesänä olen tajunnut niiden tärkeyden.

Kun kuvasin näitä vaikuttavia jättimäisiä väinönputkia alhaaltapäin alkoi satamaan.
Kirmasin autolle hakemaan sateenvarjon.

Hetken värjöttelin katon alla toivoen, että sade olisi pelkkä kuuro. Mutta sadetutka ei antanut armoa. Pihalle siitä vaan!

Ihastelin näitä lupiineja, mutta Elina vain huokasi, että ovat ihan jättömaalla ja jonkinmoinen pettymys. Taantuvat kuulemma hiljalleen liloiksi, maantielupiinin näköiseksi. Ja sitä mukaa Elina kiskookin ne maasta. 

Vuoden uutukainen Elinan puutarhssa, on se vaan herkkä.

Puutarhassa on useita kotimaisia ruusuja, ja ne kukkivatkin upeasti. Tämä on Sointu tai Sävel, nyt en muista.

Siellä täällä kurkistavat sormustinkukat ovat kuin huutomerkkejä tai
puutarhaoppaita, nättejä sellaisia. 

Olin kuullut paljon Elinan hyötypuutarhasta, joka elättää perheen koko talven.  Olin odottanut paljon surempaa
plantaasia! Mutta kaipa kokemuksen kautt saa irti vähän enemmän per neliö kuin tällainen aloittelija kuin minä.
Siisteystaso oli kyllä aivan häkellyttävä täällä!

Kengät olivat jo läpimärät, vaikka sade taukosi aina välillä hetkeksi ukkoskuurojen ja
salamoiden välillä. Pakko oli siirtyä sisätiloihin lämmittelemään varpaita.

Ja mikä ihana kuisti! Kuulemma "ihan ylijäämätavarasta rakennettu".
Tuollaisen "ylijäämän" ottaisin minäkin ihan milloin tahansa.

Kuistilla jättikokoiset pelargonit valvoivat pihaa.

Onneksi jalassa ei ollut sukkia – kengät värjäsivät jalat punaisiksi! Onneksi sisällä oli vielä nyyttäreiden
rääppiäiset, niiden parissa sai lämmiteltyä ja aika vierähtikin jutellessa puolille öin saakka.

Kotimatkalla, keskellä yötä, oli pakko pysähtyä kuvaamaan ihanaa usvaa, jonka sade aikaansai.

Oli todella mukava saada vierailla Elinan pihassa, ei ole ihan jokapäiväistä herkkua päästä puutarhaharrastajan kotiin urkkimaan. Kiitos Elina!


-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!
Puskantakaa löytyy nyt myös instagramista.

13 kommenttia:

  1. Aivan upeassa puutarhassa olet sinä onnellinen päässyt vierailemaan! Ihanien istutusalueiden lisäksi kiinnittyi huomioni kauniisiin kärhötukiin. Osaatko sinä tai Elina kommentoida, mistä sellaisia löytää. Minulla on kärhötuki hakusessa ja tuo on varmaankin kaunein koskaan missään näkemäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en noista tiedä, muut paikallaolijat ihmettelivät samaa, mutta emäntä oli sillä hetkellä muissa tohinoissa.

      Poista
    2. Ja kuin tilauksesta astuin Porvoossa Honkkarin kesäpuhaan, ja siellähän noita kärhötukia olikin! Tosin ovat Laura Ashley -mallistoa ja maksaa 119€.

      Poista
    3. Kiitos tiedosta! Tuossa Elinakin alla vastaili Honkkarista ne ostaneensa, mutta ko. paikassa ei enää ole. Täytyypä lähteä kierrokselle - eivät toivottavasti joka paikasta lopussa ole, sen verran arvokkaita todella ovat. Mutta ainakin kuvasta päätellen ovat hintansa väärti ...

      Poista
    4. Tänään Porvoossa oli ainakin neljä korkeaa. Onnea metsästykseen! :)

      Poista
    5. Viikolla kävimme pääkaupunkiseudun myymälässä, mutta armas aviopuolisoni oli sitä mieltä, että tuki ei mahdu autoon ...
      Kotipaikkakunnan myymälässä tänään/eilen lupasin vaikka kantaa sen kotiin ... mutta keplottilemmi tuen autoon ... eikä haitannu yhtään sekään, että hinnassa oli hiukan alennusta ...

      Poista
  2. Onpa siistiä ja kaunista :) Varmasti ihana piha :)

    VastaaPoista
  3. Alix, kiitos taidokkaasti kirjoitetusta ja kuvatusta blogipostauksesta! Posket hämmennyksestä hehkuen luin kaikki ylenpalttiset kehut rapskumehupostauksesta sekä tästä - kyllä lämmitti mieltä ja antaa tarmoa <3

    Kasvimaa riittää reilusti, meitähän on enää kaksi syöjää. Aiemmin viiden hengen perhettä ruokittaessa nykyinen mansikkamaa oli myös kasvimaana eli kahden 10 x 7 m:n kokoisen lohkon sijaan lohkoja oli kolme. Mansikkamaa oli toisaalla ja oli myös isompi. Marjapensaita on vähennetty muutamalla, mutta toisaalta tyrnit ovat tulleet uutta. Kun lapset alkoivat muuttaa pois, esikoinen jo melkein 8 vuotta sitten, niin varsinkin alussa oli pahasti ylituotantoa. Äitini tuli tässä apuun. Hänelle vietiin pakasteita, marjoja sekä kasviksia, monta kertaa vuodessa ja vieläkin niitä riittää viedä. Lapsilla ei kunnon pakastimia olekaan ja he ovat niin nykyaikaisen kiireisiä, että vähän he ruokaa itse laittavat.

    Kärhötuet ostin vuosi sitten keväällä ihan vaan Honkkarista. Olivat kyllä aika tyyriit (Laura Ashley-mallistoa). Olivat sellainen lohtuostos, kun kaikki asiat eivät sujuneet ihan niin kuin olisin toivonut. Tänä keväänä ei osunut siellä silmiini enää samoja tai mitään muutakaan, mutta kävinkin siellä vasta just ennen juhannusta.

    Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista Elina, mutta kauniista puutarhasta on helppo kirjoittaa kauniita sanoja ♡

      Poista
    2. Kiitos kehuista Elina, mutta kauniista puutarhasta on helppo kirjoittaa kauniita sanoja ♡

      Poista
  4. Aivan ihana puutarha. Upeat nuo kärhötuet tosiaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan, ja ihana, että Elina on törsännyt noihin kärhötukiin ♡

      Poista