18.7.2015

Kevyesti kotkassa

Tehtiin päiväretki Kotkaan, sillä Sapokan puisto on lempipuistojani. Lisäksi kävimme ensimmäistä kertaa Katariinan meripuistossa, joka oli jotain ihan muuta. On tullut kirjoitettua juttuja muiden ihanista puutarhoista nyt tuutin täydeltä, joten tässä kevyesti vain muutama kuva. 

Pakollinen Sapokka-poseeraus

Ihanan Sapokanlahden ympärillä löytyy vaikka ja mitä.

Maretariossa piti poiketa pitkästä aikaa. Akvaristiaikoihin siellä tuli usittua pikkujoulujakin, joten ei ole ollut menotarvetta ihan kauhiasti viime aikoina. Mutta kiva paikkahan se on, etenkin tuo jättiallas on mykistävän hieno. Sen äärelle voisi pykätä makuuhuoneensa ja vain makoilla ja katsella kalojen lipumista.

Fisu on kala. 

Katariinan meripuistosta tykkäsin kovasti, vaikka kuvistani poiketen kyseessä on aivan eri juttu kuin perinteinen puutarha-puisto. Vaikka sieltä sievä perinteinen osio löytyykin. Ja sitä jotain syystä lähinnä kuvasin. Käykää ihmiset itse, Kotkassa vihertää mukavasti!

Aakeelaakee.

Kotkassa joku taitaa purot ja putoukset, niitä saa ihastella joka puolella!

Ukko koittaa vangita salvian sinisyyden ja heijastuksen.

Kerroskakku?

Näin hienoa salviapöheikköä en ole ennen nähnyt. Väri on
valitettavasti kuvassa liian vaalea ja liian punainen.

Pieni merenpoika.

-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!
Puskantakaa löytyy nyt myös instagramista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti