16.9.2015

Surkein tomaattikesä ikinä

Suurin intohimoni, tomaatit, ovat olleet onnettomalla säästöliekillä tänä vuonna. Keväällä vielä intoilin tulevaa tomaattikesää, kasvihuoneettomuudesta huolimatta: plinks, tuossa. Järkeilin, että pärjäävät ne tomaatit ulkosallakin, hitaimpia lukuunottamatta. Valkkasin siis ulkolajikkeita, peruslajikkeita ja ennakkoluulottomasti muutaman minulle upouudenkin lajikkeen.

Kevät kului uuden talon lumoissa, uutta pihaa nuuhkiessa ja uusia penkkejä rakennellessa. Kylvetyt tomaatit kasvoivat ikkunalaudalla tukematta, lannoittamatta, täysin hunningolla. Lopulta ne olivat iso kasa sikinsokin kasvavaa spagetinohutta vartta, bläh. Päätin kuitenkin lykätä ne ulos kun luulin kylmän alkukesän hellittävän. Kauhean solmujen aukomisen jälkeen sain tomaatit yllättävän siistiin riviin mökin terassille.


Byääh, toisilla on jo punaisia tomaatteja. Minulla pari kukkaa...

No, sitten iski tämä kesä. Eli siis kesä oli iskemättä. Tomaatit juroivat, juroivat ja juroivat. Kasvihuoneissa tomaattia kasvattavat puutarhurit alkoivat raportoimaan ensimmäisistä punertavista tomaateista ja minä katsoin surumielin vasta ensimmäisiä nuppuja.

Seuraavaksi iski terassin kunnostus. Isäni ilmoitti palkanneensa maalarit maalaamaan ikkunanpielet, mikä oli mahtava juttu, mutta terassi piti saada tyhjäksi puolessa tunnissa. Nykäisimme laastipaljut lämpimältä terassilta keskelle tuulista pihaa, perennapenkkien viereen.

Jaahas, siinä rivistö on perennapenkin kyljessä. Koita nyt siinä kitkeä perennapenkkiä.

Kun sain terassin lattian maalattua, niin en yllättäen enää raaskinut hinata rapaisia tomaattilaatikoita takaisin, vaan päätin, että ne saavat muuttaa talon päätyyn lämpimän seinän viereen. Siirtäminen oli pakko suorittaa ne, sillä perennapenkkeihin oli vaikea yltää ja viikkoja kestäneiden maalausprojektien jälkeen tomaattipaljujen takana pilkotti tyytyväiset ja rehevät rikkakasvustot.

Kun siirsimme paljut päätin, että lopulta iskeneen helteen takia oikein hemmotellaan vihdoinkin raakileita tekeviä planttuja ja laitetaan automaattikastelu tomaateille. Hyvin pelasi kastelu, mutta niin pelasi Esterikin, joka langetti oikein älyttömät rankkasateet automaattikastelun lisäksi. Ja minun paljuissa ei ollut reikiä pohjassa, sillä olivat tarkoitettu kasvihuoneeseen. Kun olimme poissa mökiltä parin viikonlopun verran flunssan ja kirppistelyn vuoksi, seisoivat tomaatit vedessä reunaan asti. Jippijaikaijee, madafaka, kuten Bruce Willis sanoisi. Eikun poralla reikiä alalaitaan ja sormet ristiin.

Kaunis automaattikastelu. Kun ei arvannut, mitkä kaatosateet olikaan tulossa.

Viikon päästä kutakuinkin kaikki tomaatit olivat edelleen hengissä, vaikka jokainen planttu enemmän tai vhemmän lurputti kuivia ja puolikuivia oksiaan. Yhdestä jouduin leikkaamaan kaikki lehdet pois, saa nähdä, miten selviää.

Aika surkea näky...

Mutta! Ensimmäiset kolme punaista tomaattia pilkottavat iloisina surullisten lehtien väleistä! Lähes kaikissa tomaateissa on edes yksi raakile, vain kasi planttua taitaa satavarmasti jäädä nollatulokseen. Ensimmäisinä tomaatit väänsivät Outdoor Girl ja oman risteytykseni toinen sukupolvi. Ylpeä olen
siitä! Ensimmäiset tomaatit ovat tietenkin siementomaatteja eikä niihin saa kajota ilman, että olen noukkimassa siemenet talteen.

Mutta hirveän lehtikasan poistamisen jälkeen näyttää ihan kelvolliselta.

Luvassa on näillä näkymin plussakelejä ainakin pari seuraavaa viikkoa, joten pidän sormet ja varpaat ristissä ja annan raakileiden olla ulkona.

MUTTA! Ensi kesäksi on toivoa. Arvatkaa onneni, kun viikonlopun aikana on tapahtunut tällaista!

Jeeeeeeeee!!! Minulla on maailman paras Ukko, kun hän lähtee tällaisiin projekteihin.

Ja lisäksi ukko on luvannut minulle viherhuoneen kaupunkiin. Kohta minulla on kaikki, mistä olen unelmoinut! Tietty ennen sitä on luvassa verta, hikeä ja kyyneliä. Ja varmaan parit raivaritkin. Mutta sen kaiken jälkeen lopputulos tuntuu vielä paremmalta.

-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!
Puskantakaa löytyy nyt myös Instagramista.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän tomaattituskaasi hyvin! Minulla oli ensimmäistä kesää kasvihuone käytössä ja sielläkin 'Outdoor Girl' on kypsynyt nopeiten. Mieletön juttu se itse risteytetty tomaattisi :D respect!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tua! Risteyttäminen on erittäin helppoa, vaikka tietty ei ole hätäisen laji. Menee seuraavaan kesään ennenkuin näkee mitä tuli :P Mutta suosittelen kokeilemaan, pientä jännää pitää olla!

      Poista