5.10.2013

#Lihatonlokakuu 5.10.: kasvisvartaat vol 2 & feikkirisotto mustatorvisienestä


Tässä on jo yrityksen makua! Edelliset vartaat olivat hyviä, mutta ehkä vailla potkua. Näihin ukko sekoitti marinadin, jossa oli punaviinietikkaa, öljyä, soijakastiketta yms. Vartaisiin tuli omia tomaatteja, perunoita (esikeitettyjä, taino, ylijääneitä), iso suippopaprika ja kasvimaasta löytyneitä viimeisiä pikku-kesäkurpitsoja. Lisäksi ananasta ja sipulikohkoja. Vihannekset saivat muhia marinadissa muutaman tunnin ja sen jälkeen lähtivät grillille. Viiden minuutin päästä kääntö ja sen yhteydessä sively marinadilla.
Herkkuvartaat menossa grillille.


Ruusupavut vasta paloista otettuina, vau!
Vartaiden kaveriksi tein "feikkirisoton", pääruuaksikin kelpaavan herkun. Isä toi viime viikolla puolitoista litraa mustia torvisieniä ja ne pääsivät lopulta arvoiseensa ruokaan. Kasvimaasta löysin vielä kourallisen ruusupapuja, joten suurimmista otin pavut ja pienimmät leikkasin kokonaisina sekaan. Feikkirosotto tarkoittaa oikeastaan, että tehdään sienikastike (sipulia, valkosipulia, sientä ja kaurakermaa) ja sekoitetaan se riisiin. Vähän vettä joutuu joskus sekoittamaan mukaan, ettei tule liian tönkköä.

Ruusupavut vesitilkassa minuutin mikrotettuina. Oho.




Vartailta vasta otetut vihannekset sekä korianterilla maustettu sienisörsseli. Nam! Ja joo, sohvalla syödään...
Pakko sanoa, että tämä on herkkuruoka, jota pitää tehdä useamminkin. Pakko sanoa, ettei tämä lihaton lokakuu tähän mennessä ole kauheasti tuottanut päänvaivaa. Kerran ollaan käyty hampurilaisravintolassa, mutta kaikissa sellaisissa on kasvis- tai kalaversio saatavilla. Ei paha. Viisivuotiaalle ei olla mainittu koko asiasta mitään, hän syö mitä tarjotaan. Katsotaan, meneekö huomenna uutuusruoka, mausteinen chili sin carne...

4 kommenttia:

  1. Ai että ruusupapuja voi syödä? Mä oon luullut sitä koristekasviksi, joka ei loppukesästä oo enää kovin koristeellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokitoki :) napaan vaan. Mitään kummoisempaa satoa ei parista koristeeksi käytetystä plantusta kyllä saa (tässä siis mun kahden plantun koko sato), mutta kiva piriste sekin on herkkuruokaan :)

      Poista
  2. Ohoh. Ihan mahtavan värisiä nuo ruusupavut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikö olekin mahtava! Mutta vähän yllätyin siitä kypsennetyn väristä :/

      Poista