NIKSIPIRKKA • kukat joulusta jouluun

Kovasti haikailen aina joulun alla hyasinttien perään, ja tänä vuonna haksahdin muutamaan sipuliin, mutta jumankekka sen hajusintin tuoksua! Kun ensimmäinen kukka aukesi niisti koko perhe yhtä soittoa ja meikäläinenhän on ainut joka on virallisesti allerginen millekään. Kukat muuttivat appiukkolaan jouluksi...

Itselleni kuitenkin joulukukista joulukukin on hehkuvan punainen amaryllis, eli ritarinkukka, sellainen on aina pakko saada jouluksi. Viime keväänä minulle annettiin puoliväkisin myös maatiaisamaryllis, joka suureksi yllätyksekseni työnsi kukkavanaa jouluksi! Hätkähdin, että täysin huomioitta jättämäni kasvinrääpäle tajusi, että nyt on joulu ja minulla alkaa työaika! Päätin, että tämän vuoden jalostetut jouluamaryllikset saavat jäädä meille ja toivon mukaan tuovat iloa ensi joulunakin.

Tiesithän, että kutakuinkin kaikki joulukukat ovat perennoja? Toimelias ja osaava kukittaa kukkansa uudestaan seuraavaksi jouluksi, mutta pienellä vaivalla saat kukkaloistoa silloin, kun kasvi sitä itse tarjoaa. Alle keräsin yleisimmät joulukukat ja niiden selviytymismahdollisuuksista kokemuksia tai kuulopuheita:

Atsalea: tästä minulla ei ole kokemusta, mutta kuulemani mukaan sitä on erittäin vaikea saada pysymään hengissä joulun jälkeen (on samaa sukua alppiruusujen kanssa). Liittynee tekniikaan, miten kasvi saadaan kukkimaan jouluksi, joka taitaa viedä kasvista kaikki mehut.

Hajusintti: on sipulikasvi muiden ohessa. Hyödetyt (eli jouluksi pakkokukitetut) sipulit ovat väärässä vuosirytmissä, joten ulos istuttaessa et voi olettaa kukintaa heti seuraavana keväänä. Ulkona hajusintti tarvitsee reippaasti lannoitetta kerääkseen voimia uutta kukintaa varten. Hajusintin kukinta myös pienenee vuodesta toiseen, joten niitä kannattaa lisätä tasaisin väliajoin. Mutta mieti, miten makea ja tuoksuva (ulkona sen sietäisikin) kukkapelto sinulla olisi pelkistä hajusineistä, jos joka kevät lykkäisit koko naapurustin jouluhajusint maahan ja vaan odottaisit. Vau!

Joulutähti: tämä väli-amerikasta ja meksikosta kotoisin oleva, tyräkkikasveihin kuuluva ja suurehkoksi pensaaksi kasvava kasvi ei pärjää suomen ilmastossa. Sisäkasvina voit hyvin jatkaa joulutähden elämää jos sen ulkonäkö miellyttää. Vähän isompana ja kuivassa huoneilmassa se helposti muuttuu aika rupuisen näköiseksi. Tiesithän muuten, ettei joulutähden punaiset lehdet ole kukka, vaan ihan lehti-lehtiä, jotka ovat vailla lehtivihreää ja värittyneitä? Itse kukka on se mitätön pläntti siellä keskellä. Siksi joulutähti ei hevillä lakastu.

Jouluruusu: Helleborus on puutarhureiden himottu varjoisan alueen perenna. Se on kaupassa hintava, sillä jouluruusu vaatii useamman vuoden kasvuaijan ennenkuin se kukkii. Tämä ihastuttava ikivihreä aikaisen kevään kukkija on vaikea hoitaa sisällä kevääseen asti (vaatii vähintään viileän ja valoisan paikan), eli jos maa suinkin on sula joulun jälkeen, niin ulos vaan! Tämä vuosi onkin jouluruusujen vuosi, niitä on ollut paljon myynnissä ja maa on etelässä ja rannikkoseuduilla vielä sula, eli kukat ulos niinkuin olisi jo, niin saat nauttia näistä kaunokaisista vielä monta vuotta. Jos sinulla on jouluruusu joulukukkana, mutta ei pihaa, mihin sen istuttaisi, niin anna ihmeessä planttusi jollekin, jolla on pihamaata (vihivihi)!

Syklaami: Tämähän on ihastuttava perenna, joka melkein voisi selvitä ulkona eteläisimmässä suomessa. Mutta eipä juurikaan selviä. Se on kuitenkin mainio huonekasvi, etenkin jos sinulla on vähän viileämpi huone sille, kastelet altapaäin reilusti kerralla ja huolehdit, ettei se jää seisomaan veteen. Uloskin se kannattaa viedä kesäisin varjoisaan paikkaan keräämään voimaa. Itse tapan ne aina. Mutta töissä meillä kukkii lähes jatkuvasti syklaami itäikkunalla. Joku siellä on viherpeukalo.

Amaryllis: kaupoista saa nykyään monta eriväristä, toinen toistaan uhkeampaa ja muhkeampaa jaloritarinkukkaa. Mitä suurempi sipuli on, sen useampi vuosi sillä on plakkarissa. Tämä taitaakin olla joulukukista helpoin uudelleenkukittaa jouluksi. Kun kukinta on ohi, lannoita kunnolla ja säännöllisesti, pidä mahdollisimman valoisassa talven ajan. Keväällä hallan mentyä vie ruukku ulos tai istuta sipuli maahan. Kun lehdet syksyllä lakastuvat, tuo amaryllis sisälle. Silloin se alkaa pian työntämään kukkavanaa jos sipuli on kesän ajan kerennyt vahvistumaan riittävästi. Jos haluat säästää kukan jouluksi, säilytä sipuli viileässä ja pimeässä muutaman kuukauden.

Vasta nostettuani planttu vanhasta ruukusta huomasin
tuon pilkottavan kukkavanan, oih!

Voe elämä!!!

Jännitys tiivistyy, jokin sielätä pilkottaa!

Oi kauneutta, hempeyttä ja haurautta!

Maatiaisamaryllikseni sain siis harrastajalta (kaupoista näitä ei ilmeisesti juurikaan saa) ja unohdin sen keväällä pihaan. Syksyllä ennen halloja toin sen sisälle, koitin löytää viileän paikan sille ja se joutui potkittavaksi meidän pikkuruiseen tuulikaappiin. Siellä unohdin kastella sitä ja huomasin lopulta, että toinen sen kahdesta lehdestä oli jo kuivumassa. Nostin kasvin sisälle, leikkasin lehden pois ja annoin vettä. Sehän alkoi puskemaan kahta piiiitkääää lehteä aivan hurjaa vauhtia. Ilahduin, etten ollutkaan tappanut tätä pikkuista ja päätin ruukuttaa sn oikeaan ruukkuun. Jolloin huomasin, että se työntää kukkavanaa! Jei! Seurasin kasvua malttamattomana, mutta valitettavasti lämmin huoneilma sai sen kasvattamaan aivan tolkuttoman pitkän ja hontelon kukkavanan. Se nojasi viileää ikkunaa vasten.


Minä hölmö siirsin kukkasen jouluaattona esille kahden jaloritarin väliin, ja tullessamme kotiin joulunvietosta saman iltana, oli kukkavana katkennut - naps. Ja kukka vielä nupullaan. Nyyh, tyhmä minä! No, laitoin sen maljakkoon ja sormet ristiin. Ja lähtihän se siitä! Tänään aukesi aivan ihastuttavan herttainen, liljamainen kukka, sirompi ja hempeämpi kuin lähestulkoon agressiivisen oloiset jaloserkkunsa. Valo peilautuu ja moninkertaistuu sen paljon ohuemmissa kukissa. Olen kertaheitolla myyty. Tämä saapi jäädä. Kidutanpa sitä ensi kesänkin pihassa ja toivottavasti se joskus tekee sivumukuloita, etä voin jakaa sitä muillekin.

Uusi lempijoulukukkani - saapas nähdä onnistunko ensikin jouluna kukittamaan sitä oikeaan aikaan.
Silloin muistan kyllä tukea kukkavanaa, sillä viileää kasatuspaikkaa meillä ei ole...

Mikä on sinun mielestäsi kaunein joulukukka? Valitsetko joulukukan perinteiden pohjalta vai trendien mukaan? Säilytätkö planttusi joulun jälken ja jos, niin mitkä ovat niksisi?

RESEPTI • Tipan ekologisempi joulumenu

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, 

mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. 

Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä 

ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa. 

Jouluna kuuluu syöä herkkuja! Eikö vain? Ja silloin kuuluu herkutella ilman syyllisyydentuntoa. Sillä ei ole väliä, mitä suuhunsa pistää joulun ja uudenvuoden välillä, vaan sillä, minkä syö uudenvuoden ja joulun välillä. Jos haluaa, voi toki tehdä pieniä valintoja paremman puolesta, vaivatta.

Jooei, kuva ei ole tältä vuodelta.

Perinteinen jouluruokahan on hyvinkin ekologinen; kotimaisia juureksia, silliä, omenia ja kohtuullinen määrä kinkkua (jos löytäisi luomuversion niin sehän olisi mahtavuutta). Mutta entä mitä laitetaan pöytään meille, jotka emme niinkään välitä rosollista ja laatikoista?

Jouluun kuuluu saumattomasti kalapöytä, ainakin täällä rannikolla. Mmmmm... Valitettavasti joulukinkun ohessa kalapöytä on vähiten ekologinen osa joulupöytää, lohen vuoksi. Villi lohihan on uhanalainen laji ja kasvatettu kala sekä rehevöittää vesiä että vaatii paljon rehua (kalaa, jota voisimme syödä "kierrättämättä" sitä lohen kautta). Joulun kunniaksi voi tietenkin vallan mainiosti suoda itselleen vähän lohikalaa. Silloin kannattaa vaan katsoa, ettei vahingossakaan syö villiä itämeren lohta, joka on sukupuuton partaalla. Jos sitten haluaa "tuunata" valintaansa ekologisemmaksi, niin ekologisin lohikaloista on kotimainen  kasvatettu kirjolohi. Suomessa käytettävä rehu on kehittynyt valtavasti, eikä kotmaan kirjolohi syö kalaproteiineja tai muita "neitseellisiä proteiineja" läheskään yhtä paljon kuin norjalainen lohi. Tosin se rehevöittää enemmän kuin villi kala. Voi, kun saisimme lohikannan sellaiseen kuntoon, että sitä voisi syödä. Koska se on vaan hyvää! Noniin, paasaaminen sikseen. Jos kala-asiat kiinnostavat, niin tutustu WWF:n kalaoppaaseen (tässä yhteydessä kannattaa mainita, että olen tuolla töissä, joten nämä asiat tulevat joka päivä iholle).

-----------------------

Herkkusuiden tipan ekologisempi joulu

Nyt itse asiaan. Jos itse tänä vuonna laittaisin joulupöydän (mennään muualle aatoksi), niin tekisin tällaisen menun (hyviksi havaitut reseptit linkkeinä, muut ovat niin helppoja, että selitykseen ei mene kuin pari riviä tekstiä):

Aluksi, eli kalapöytään:
- säilykesärki (oivoi, namnam! Tätä voi tehdä mistä pikkuklaasta tahansa. Ensi kerralla kun teen tätä, litan tänne ihan oman selonteon säilykekalan tekemisestä)
- sinappisilakka (helppo, helpompi, sinappisilakka)
- kotimainen kirjolohenmäti (kalapöytä ei ole mitään, ilman mätiä - maailman parasta ruokaa. Hienonna puolikas punasipuli, sekoita se mädin ja smetanapurkin kanssa, joukkoon valkopippura ja suolaa tarpeen mukaan. Anna tekeytyä jääkaapissa vuorokauden)
- graavi- ja kylmäsavustettu kirjolohi (kirjolohi on keltaisella listalla, mutta kyllä sitä kerran jouluksi kehtaa laittaa. JOS satut löytämään luomulohta, niin osta! Se on ekologista tavaraa se. Osta valmiina jos haluat päästä helpolla)
- perunaa (siis tämä on joulupöydän vihannes, eikö vain?)

Lihapöytään:
- hirven paahtopaisti (tämä voi olla vaikea löytää jos perheessä ei ole metsästäjää, mutta on NIIN vaivan arvoista. Poista kalvot, hiero pintaan mustapippuria ja suolaa, laita 100-150-asteiseen uuniin paistomittarin kera kunnes sisälämpö on 65-68 astetta. Nosta paisti folioon ja anna levätä vartin verran.)
- maksapatee (sisäelimet ovat ekologisia valintoja, sillä niitä ei hyödynnetä niin paljon kuin voisi. Reseptin kerman voi korvata kaurakermalla, anjovisliemen voi korvata parilla teelusikallisella hienonnettua kapriksia tai suolakurkkuliemellä, pekoni jätetään pois, pinnalle voi tehdä karpalo- tai mustaherukkahyytelöä)
- suolakurkkua (omasta maasta, eikun pöytään vaan)
- säilötyt valkosipulit (nekin omasta maasta, öljymarinoituina pehmeitä ja ihania)
- säilötyt savutetut paprikat (tästä pitää tehdä teille resepti esille, on nimittäin älyn hyvää)
- perunaa (lisää salaattia)
- sienisalaattia (tämäkin on salaattia. Liota kuivatut metsäsienet suolatussa vedessä. Valuta, hienonna. Hienonna pieni sipuli. Sekoita purkilliseen creme fraichea, mausta pippurilla ja tarkista suola. Anna tekeytyä seuraavaan päivään.)

Lopuksi:
- riisi- tai soijapohjaista vaniljajäätelöä (epäekologisten maitotuotteiden määrän vähentämiseksi, ja ukon ei-hapatettujen-maitotuotteiden sietämättömyyden vuoksi)
- Suklaakeksit "Death by chocolate" (tähän ihan varmasti kuolee, aivan järisyttävän hyvät keksit. Paloittele päivän-pari etukäteen leivotut keksit, lämmitä nopeasti notkeiksi mikrossa ja tarjoile jäätelön kera, uuuh!)

Tässä menussa on hyvin vähän sellaista valmistelua, mitä pitäisi tehdä H-hetkenä. Itse teen säilykkeitä pitkin vuotta (kesän ongintakaloista on ihan paras tehdä särkisäilykettä) ja varaan jouluksi purkit jääkaapin nurkkaan. Paistin voi tarjota lämpimänä jos osaa ajoituksen, mutta se on mainiota kylmänäkin. Lämpiminä pitää tarjota ainoastaan perunat. Joten varista, että ne todellakin ovat lämpimät käyttämällä kannellista tarjoiluastiaa pöydässä.

...ja kaikkein parasta joulussa on tietenkin joulupäivän rääppiäiset!

Lipsahdus, ehkä kohtalokas sellainen

Nyt se stten tapahtui. "Talvi" on ollut harmaa ja puutarhapuolella hiljainen, joten olen löytänyt tseni useasti netin mitä erilaisemmilta "orkideat for dummies" -sivustoilta. Kaupoissa perhoskämmekät tuntuvat hyökkäävän joka suunnasta ja minä väistelen minkä kerkeän ja pystyn, silmät kiinni, ei-ei-ei. Ynh, Auh. Urgh. Onpa ollut vaikea pitää näppinsä kurissa. Liian monta orkideaorjaa tunnen, niille kun antaa sen kuuluisan pikkurillin niin pian omistaakin orkideahuoneen ja se kastelu. En ole koskaan ollut mikään luotettava huonekasvien kastelija. Olin päättänyt, että sisäkasveja en ota, akvaariot, kissat, ratsastaminen, tanssi ja puutarhanhoito saavat olla riittävä määrä harrastuksia. Niin, ja tämä bloggaaminen. Ynh. Auh. Ei-ei-ei.

Hetkellisen helpotuksen orkideakuumeeseeni antoi Vantaan Bauhaus. Livahdin tavalleni uskollisena miesseurueesta puutarhatuotteiden puolelle ja silmät kiiluen näin ensimmäiset orkideapussit. Siihen se innostus muuttui lähes fyysiseksi ällötykseksi, kun vastassa oli upeat, suuret, hotavan valkoiset perhoskämmeät parhaassa kukassaan - peitettyinä spraymaaleilla ja glitterillä. YÖKS! Siinä meni fiilis niin totaalisesti, että mitkään muut orkideat eivät enää maistuneet.

Mutta. Eilen. Käytiin pikkuisessa lähi-K:ssa ruokaostoksilla, sillä välin kun taistelu-audit ja pusku-bemarit täyttivät joulutunnelmallaan isojen markettien ja läheisen suuren kauppakseskuksen parkkipaikat (pahoittelen jos ajat juuri jotain noista autoista. Tai en tiedä pahoittelenko sittenkään, heh). Ja siellä juuri työntekijä nosti aiemmin sisääntulossa tyrkyllä olleita orkideoita joulukukkien tieltä ylimmälle hyllylle pois näkösältä. Paristakymmenestä ruukusta jo puolet olivat täysin kuihtunein kukin ja lopuista oli vähintään nuput kuihtuneet. Noiden tila suretti nin kovasti siellä piilosalle nostettuina, viittä vaille roskikseen menossa, että valitsin joukosta terveimmän näköisen ja nostin kauppakoriin.

Miehet tulivat juuri silloin kauppaan, ja ukkoni sanoi nauraen viisveelle "Kato, luulin, että mennään ruokakauppaan, mutta äiti menikin kukkakauppaan".  Punastuin.

Voi sitä tyydytyksen tunnetta, kun kotona sain upottaa rutikuivan ruukun ruttuisen kuivine juurineen ihanan virkistävään vesikylpyyn. Ja heti iski huoli, onko vesi sopivan lämpöistä, kauanko uskallan jättää sen tuohon, onko se nyt varmasti imenyt riittävästi, mistäköhän saan kunnon orkidearavinnetta, paahtuuko se tuolla ikkunalaudalla patterin kuumuuteen...

Niinpäniin. Tuli sitten talvipäivänseisauksen kunniaksi annettua se pikkusormi ja ruvettua orkideaorjaksi. Aika kertoo, olenko hyvä vai huono sellainen.

Siemenkirje tuo kevättä rintaan

Talvipäivänseisaukseen on enää viikko. Vaikka luntakaan ei ole vielä kunnolla täällä kehä ykkösen sisäpuolella, alkaa pian matka kohti valoa ja sitä myöden kohti kevättöitä. Tammikuussa voi jo hyvin kylvää chilejä lampun alle ja helmikuussa voi tehdä hankikylvöjä. Keväthän on ainakin henkisellä tasolla jo aivan nurkan takaa, eikö vain?

Eilen saapuikin kuin tilauksesta mahtavan muhkea ketjukirje pullollaan ihania perennasiemeniä, jotka saa muutaman viikon päästä kylvää ulos kylmäkäsittelyyn.

Wohoo! Tähän saa sukeltaa!

Kirjellinen siemeniä on puutarhaharrastajien jokatalvinen perinne. Se tuo mukanaan tuulahduksen kesää, muistoja menneiltä kasvukausilta ja pusseittain kultaa tulevaisuutta varten. Kun laatikon näkee kotiovella, alkaa sormia syyhyämään ja kauppakassit saa hädin tuskin purettua ennenkuin pitää jo avata paketti. Olo on kuin jouluna – paitsi, että saat valita lahjoista parhaat kymmenien tai jopa satojen joukosta. Silmät pyöreinä saa hämmästellä helmiä, joita harrastajat toisilleen jakavatkaan omista puutarhoistaan ja vähän punastellen tällainen aloittelija lisää omia vähän tavallisempia siemeniä joukkoon.

Google on siemenkirjeen saajan ystävä.

Kun kirjeen saa auki seuraa armoton googlettaminen. Mikä tämä on? Missä se viihty? Onko se suuri vai pieni? Risteytyykö muiden kanssa? Mahtuuko se minulle? Kun pusseja on kymmenittäin, tietää se pitkää iltaa, sillä paketti pitäisi sääntöjen mukaan saada postitettua seuraavana päivänä. Onnekseni paketti rantautui tällä kertaa perjantaina, saan selailla kasveja rauhassa koko viikonlopun. Kuitenkin perjantai-ilta meni silmät loistaen selailuun ja selvittelyyn, mies hymähti ja toi minulle lasin viiniä sohvapöydälle. Hän taitaa jo tunnistaa tuon ilmeen aika hyvin.

Hämmästelen joka kerta siementen kauniita muotoja - miten erilaisia ovat keskenään! Jossain on pitkä viuhka, toinen on melkein herneen kokoinen kiiltävänmusta pallero, seuraavat ovat pölymäisen häviävän pieniä, seuraavaksi taas eteen tulee pisteliäs tai pörröinen siemen. Hypistelen pussukoita ja ihastelen kauniita muotoja ja värejä (mietin usein miten noista voisi tehdä koristeita). Nuuhkin myös kirjettä, usein tuoksu on mausteinen ja runsas, yleensä seassa selvä vivahde valkosipulia. Kissatkin rakastavat siemenkirjeitä, jopa silloinkin, kun seassa ei ole kissanmintun siemeniä. Tällä kertaa löysin aamulla valkolatvan pussin toiselta puolelta olohuonetta, vaikka koitin estää pääsyn siemeniin mahdollisimman hyvin.

Oih, kuinka kauniita! Älkää nyt vaan ihmeessä kysykö, että MITÄ nuo ovat.

Ja ajatella, että jokaisesta siemenestä voi kasvaa kokonainen kasvi. Yhdessä siemenkirjeessä on potentiaalinen kasvuvoima peittämään monta hehtaaria maata. Sitä sekä herkistyy että voimaantuu tuollaisen äärellä.

Tällä kertaa hyppysiini tarttui uutta metsäpuutarhaa varten monen monta pientä aaretta; muutama erilainen esikko, metsäalppikello, heidinkukka, keijuängelmä, chilenvuokko ja muutama muu. Pari siementä sieltä, pari täältä. Kuin irtokarkkikaupassa. Viisvee valitsi itselleen valkoisen jumaltenkukan. Ei huono valinta!

Laatikon kannelle esivalikoidut siemenpussukat kiinnostavat talon rouvia.

Vielä jäljellä on paketin kasaaminen. Voe elämä sitä rumbaa. Pussukoita saa hivutella edestakaisin, niputtaa erilaisiin nippuihin ja tunkea apinanraivolla viimeiset perään, samalla varoen ettei paketti pullistuisi liikaa. Muuten vihuliaampi postimies lyö kovemman postimaksun kirjeelle ja seuraava ei saa laatikkoa mahtumaan vastaanottajan postiluukusta. Yleensä paketointi menee niin, että saa hikikarpalot otsalla vihdoin ja viimein kaikki pussukat mahtumaan pakettiin ja laatikon teipattua jämäkästi umpeen - vain huomatakseen, että saatekirje (jossa seuraavien osoitteet ovat) on jäänyt ulkopuolelle. Kerran muistin saatekirjeen, mutta unohdin kirjoittaa paketin päälle osoitelapun ennen umpeen teippaamista. Sain sitten repiä koko helahoidon auki postissa. Postisedän katsoessa vierestä hieman huolestuneena. Pussukat varmaan näyttivät hieman epäilyttäviltä levitessään tiskille hänen eteensä.

Kun paketti lopulta on postin hallussa ja hikikarpalot kuivattu, on aika hypistellä löytämiään aarteita. Nyt sitä saa miettiä onko sitä kylvömultaa riittävästi ja mihin astioihin ne kylväisi. Istuttaisiko taimen mihin kukkapenkkiin ja kenelle ylimääräiset mahdollisesti kelpaisivat. Kiitos kuuluu ihanille aktiiviharrastajille, jotka ymmärtävät tämän joukkovoiman päälle! Sitä melkein kuulee muuttolintujen aurinkoisen sirkutuksen korvissaan. Kevät – täältä tullaan!

NIKSIPIRKKA • Rruukunsomistekranssi

Minulla on etupihassa käytävän kummallakin puolella kaksi suurta, sinkkistä kukkaruukkua, johon sommittelen aina uusia juttuja vuodenaikojen mukaan. Syksy ja talvi ovat aina hieman ongelmallisia aikoja, sillä jotenkin kanervat ja muut "kertakäyttökasvit" tuntuvat ahdistavilta (en myöskään osta leikkokukkia tai poimi kukkia sisälle). Yleensä olen laittanut ruukkuihin jouluksi havuja, mitä on yleensä saanut ilmaiseksi joulukuusen myyjältä. Mutta nyt edes lumi ei peitä kuoppia mullassa kesän kasvien jäljiltä. Pakko saada piristettä.

Yhdistelin viime syksynä tekemäni villiviinikranssit Bauhausin halpahavuihin. Jos havut talvehtivat, löydän niille varmasti kasvupaikat kesällä. Siksi en "istuttanut" niitä, vaan kaivoin muoviruukut multaan, ovat sitten keväällä helpommat siirtää (nythän ne eivät enää ulkona kasva).

Kranssin teko on todella helppoa. Itse siis käytin villiviiniä, sillä naapuri oli leikannut alas ison kasan sitä, ja sen ranka on paksu ja taipuisa. Mutta varmasti raakamateriaaliksi kelpaa mikä vain suht pitkä ranka. Aloita pisimmällä rangalla ja kiepauta vartta vähän kuin kelaisit vesiletkua, mutta aina välillä vedä pää keskeltä läpi, että se varmasti sotkeentuu. Varren loppuessa, käännä pää johonkin kranssin rakoon ja ota seuraava varsi, jonka alun tunget myös jonnekin väliin. Kunhan saat pari kieppiä aikaiseksi, on loppu helppoa, kun kranssi pysyy koossa itsekseen. Lopuksi sommittele viimeiset varret nätisti, että lopputulokesta tulee tasapainoinen. Älä välitä törröttävistä oksista, liian sliipattu lopputulos on tylsä. Jos ulkona on pakkasta, kannattaa varret tuoda jonnekin lämpimään tilaan sulamaan hetkeksi ennen vääntämistä, tai lopputulos on vain katkenneita pätkiä ja kauheaa sadattelua.

Koloja jää aina sommitelmaan, tällä kertaa lisäsin 

yksityiskohdaksi anopin tekemän kettu-ruukun.

Itse tein kranssit kukkaruukkuja varten. Mutta kranssin voi ripustaa oveen tai porttiin ja koristella vaikka millä härpäkkeillä, joulukranssiksi tai vaikka miksi. Kesän kranssini viettivät seinäruusuina seinällä ja pääsivät siis nyt takaisin kukkaruukuille. Vähän varret ovat nyt jo pehmenneet, mutta kestävät varmasti vielä tämän talven. Ensi vuonna voisin kokeilla kranssin vääntämistä koivun risuista...

Tämä on kiva ja helppo koriste askarrella pihan jätteistä, vain mielikuvitus on rajana!

Havut sopivat erinomaisesti pihapiiriimme kuusien ja mäntyjen lomaan. Mitään rhkamaa en aio käyttää, sillä minusta "les is more" ja luonnollinen on paras tyyli (kertonee jotain tukastani, heh). Tuohon lomaan sopisi jokin valokoriste, mutta minulla on jo valokoristemäärä tapissa... 

Project bonchi – osa 4: Nuppuja!

Nyt on kulunut reilu kaksi kuukautta siitä, kun nostin chiliplantut kasvihuoneesta kesän jäljiltä. Tähän ollaan päästy, jopa minä olen yllättynyt!

Kuva otettu 25.11.2013

Vänkyrärunkoisemmasta puusta on valitettavasti yksi oksa, joka ei millään meinaa pukata lehteä. Se tekee tuosta puusta kummallisen muotoisen. Jos oksa ei herää henkiin, pitää harkita suurempia toimenpiteitä. Suorarunkoinen puu on varsin mallikas minusta!

Olen leikellyt puita harva se päivä. Leikkaan jättilehtiä pois heti kun lehtihangoissa näkyy lehden alut. Vähän mietin, onko puille pahasta tuollainen jatkuva pieni nyrhiminen. Näköjään ei ole.

Tähän mennessä olen antanut kymmenen tuntia valoa vuorokaudessa täysspektrisellä päivänvalolampulla (32W). En ole lannoittanut mitenkään, kastelen pelkällä vedellä ja annan mullan kuivahtaa välillä (mikä on vaikea todentaa sammalen läpi - sitä en tullut ajatelleeksi).

Vähemmän onnistuneita asioita ovat tässä:

1. Valon lämpö – valaisinta ei saa kiinni kuin työpöytääni. Työpöytä on sähköisillä jaloilla varustettu. Kun lasken pöytää jos tekee mieli istua välillä (koitan siis seistä työpisteelläni mahdollisimman paljon) niin lamppukin laskee. Ja oivoi, jos en muista sitä... Kerran olen jo käräyttänyt hienon oksan aivan karrelle ja nyt näemmä pari lehteä ovat saaneet osansa.






2. Sammal – se tosiaankin on ulkokasvi. Olen koittanut suihkutella pintaa reilusti päivittäin, mutta nyt kuukauden jälkeen tuo näyttää kyllä enemmän kuolleelta kuin elävältä. Vaihtoehtoja pitää harkita, sillä pelkkään multaan en kyllä palaa.








3. Ruukku – halpa ja hyvä ei ole sama asia. Kyllähän minä sen tiedän, mutta että näin haperoa tekoa... Huomasin ruskean vesiläntin ikkunalaudalla yhtenä päivänä. Nostin ruukun lautasen ja kiven päälle, jottei tulisi vesivahinkoa. Jatkossa pitänee tosiaan antaa kuivahtaa kunnolla ja kastella noukasti - onneksi se ei haittaa paprikakasveja yhtä paljon kuin monia muita kasviksia.





Seuraavaksi aiheita iloon! Suorarunkoisessa chilissä on yli 20 nuppua tulossa! Hyvällä lykyllä on minulla valkoisena kukkiva joulukukka työpisteelläni.

Lisäksi toiseen ruukkuun oli yhtenä aamuna ilmestynyt tällainen ihana "kyltti". Ihanat työkaverit eivät selvästi pidä tätä päähänpistoa huonona ideana. Projekti siis jatkuu.

RESEPTI • Siperiantee - tarua vai totta?

Onko olosi kuten vuorenkilvellä pikkupakkasissa?
Siperiantee voi olla vastaus!

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa.

Tällä hetkellä puhutaan uudesta ihmejuomasta ja superfoodista, jota kutsutaan kiehtovasti nimellä Siperiantee. Se on voimajuoma, joka on tunnettu pitkään venäjällä – missä sitä ilmeisesti kutsutaan Mongolian teeksi. Tämä tee kuulemma auttaa jaksamaan, on hyväksi vatsalle, tasapainottaa elimistöä ja alentaa verenpainetta. Tätä litkua MTT:llä tutkineen miehen vaimon piti pienentää päiväannostaan, kun oli liian energinen olo. Aikamoinen lupaus. Tähän lumettomaan kaamosaikaan ei voi muuta kuin kokeilla.

Paljon lupaavan salamyhkäisen juoman raaka-aine on ah niin tuikitavallinen kasvi kuin vuorenkilpi. Siis se nahkealehtinen kasvi, joka löytyy lähes jokaisesta pihasta. Ja siitä käytetään viimevuotiset lakastuneet lehdet, ei vihreitä lehtiä. Oho.

En tässä aio syventyä siperianteen vaikuttaviin ainesosiin tai tutkimustuloksiin, hyvä blogikirjoitus (ja oma lähteeni tähän asiaan) löytyy tästä. Lukekaa siitä hyvä teksti.

Lehtiä kuivumassa

Tee näin:

Kerää ruskeita vuorenkilven lehtiä pihastasi. Jos et omista vuorenkilpiä, käy siistimässä naapurin puskaa. Kiva, että vaivaudut auttamaan naapuria. Usein noita istutetaan paikkoihin, joissa koirat käyvät tarpeillaan, vältä sellaisia. Pese ja kuivata lehdet ja murskaa ne sitten. Ota kaksi ruokalusikallista lehtiä ja keitä ne kolmessa desilitrassa vettä kymmenen minuuttia. Anna sen jälkeen vielä uuttua puoli vuorokautta. Siivilöi lehdet vedestä ja säilytä uute jääkaapissa (säilyy noin viikon). Juo uutetta päivittäin, annostelu on 2-3 teelusikallista mukilliseen kuumaa vettä.

Maku on yllättävän teemäinen, muta siinä on selvä "metsänpohjamainen" maku. Itse olen käyttänyt siperianteetä maustettuna. Olen tehnyt jotain muuta teetä (esimerkiksi kuivattu pyöröminttu tai vihreä tee on kiva) ja sitten lorauttanut siperianteen uutteen joukkoon. Tai vaihtoehtoisesti voisi raastaa sekaan vähän inkivääriä, tai mausta sitruunalla tai hunajalla. Tai vähän tuolla kaikella. Namsk.

Olen tätä kirjoittaessa juonut kupillisen siperianteetä joka aamu viikon verran. Kahteen päivään ei tuntunut missään. Kolmantena päivänä oli olo yllättävän virkeä ja viidentenä päivänä olin heti aamusta niin virkeä, että laskeskelin huvikseni autojen kulutuksia ja päästöjä ennen aamuyhdeksää! Aion ehdottomasti jatkaa tätä koetta, ainakaan mitään sivuoireita ei ole ilmaantunut. Jos ei sittä matikkainsidenttiä lasketa.

Lehdistä kipon pohjalle valunut
huuhteluvesi oli näin tummaa!

Lehtiä uuttumassa.

Hyvää on ja lämmin olo sisuksissa säilyy pitkään pienestäkin tilkasta.

Lisäys 22.12.2013: Juotuani siperianteetä 2-3 tl joka päivä lähes kolmen vikon ajan, huomasin yhtenä aamuna että minua humasi kovasti, melkeinpä käännyin kotiinpäin työmatkalla. Hetken mietittyäni tajusin olon olevan samanlainen, kuin raskausaikana kokemani matala verenpaine. Tästä päätellen (en mitannut verenpainetta sen koommin) on matalasta verenpaineesta muutenkin kärsivien paras varoa siperianteen yliannostamista. Taidan tästä lähtien puolitta annoksen ja harventaa käyttökertoja tai vaihtoehtoisesti juoda teetä vuoroviikkoin.