Lipsahdus, ehkä kohtalokas sellainen

Nyt se stten tapahtui. "Talvi" on ollut harmaa ja puutarhapuolella hiljainen, joten olen löytänyt tseni useasti netin mitä erilaisemmilta "orkideat for dummies" -sivustoilta. Kaupoissa perhoskämmekät tuntuvat hyökkäävän joka suunnasta ja minä väistelen minkä kerkeän ja pystyn, silmät kiinni, ei-ei-ei. Ynh, Auh. Urgh. Onpa ollut vaikea pitää näppinsä kurissa. Liian monta orkideaorjaa tunnen, niille kun antaa sen kuuluisan pikkurillin niin pian omistaakin orkideahuoneen ja se kastelu. En ole koskaan ollut mikään luotettava huonekasvien kastelija. Olin päättänyt, että sisäkasveja en ota, akvaariot, kissat, ratsastaminen, tanssi ja puutarhanhoito saavat olla riittävä määrä harrastuksia. Niin, ja tämä bloggaaminen. Ynh. Auh. Ei-ei-ei.

Hetkellisen helpotuksen orkideakuumeeseeni antoi Vantaan Bauhaus. Livahdin tavalleni uskollisena miesseurueesta puutarhatuotteiden puolelle ja silmät kiiluen näin ensimmäiset orkideapussit. Siihen se innostus muuttui lähes fyysiseksi ällötykseksi, kun vastassa oli upeat, suuret, hotavan valkoiset perhoskämmeät parhaassa kukassaan - peitettyinä spraymaaleilla ja glitterillä. YÖKS! Siinä meni fiilis niin totaalisesti, että mitkään muut orkideat eivät enää maistuneet.

Mutta. Eilen. Käytiin pikkuisessa lähi-K:ssa ruokaostoksilla, sillä välin kun taistelu-audit ja pusku-bemarit täyttivät joulutunnelmallaan isojen markettien ja läheisen suuren kauppakseskuksen parkkipaikat (pahoittelen jos ajat juuri jotain noista autoista. Tai en tiedä pahoittelenko sittenkään, heh). Ja siellä juuri työntekijä nosti aiemmin sisääntulossa tyrkyllä olleita orkideoita joulukukkien tieltä ylimmälle hyllylle pois näkösältä. Paristakymmenestä ruukusta jo puolet olivat täysin kuihtunein kukin ja lopuista oli vähintään nuput kuihtuneet. Noiden tila suretti nin kovasti siellä piilosalle nostettuina, viittä vaille roskikseen menossa, että valitsin joukosta terveimmän näköisen ja nostin kauppakoriin.

Miehet tulivat juuri silloin kauppaan, ja ukkoni sanoi nauraen viisveelle "Kato, luulin, että mennään ruokakauppaan, mutta äiti menikin kukkakauppaan".  Punastuin.

Voi sitä tyydytyksen tunnetta, kun kotona sain upottaa rutikuivan ruukun ruttuisen kuivine juurineen ihanan virkistävään vesikylpyyn. Ja heti iski huoli, onko vesi sopivan lämpöistä, kauanko uskallan jättää sen tuohon, onko se nyt varmasti imenyt riittävästi, mistäköhän saan kunnon orkidearavinnetta, paahtuuko se tuolla ikkunalaudalla patterin kuumuuteen...

Niinpäniin. Tuli sitten talvipäivänseisauksen kunniaksi annettua se pikkusormi ja ruvettua orkideaorjaksi. Aika kertoo, olenko hyvä vai huono sellainen.