Loman loppu

Yksivuotinen Maurinmalva, minulle uusi tuttavuus,
on aivan ihana ja runsaskukkainen.

On se vaan niin. Sitä on kirmannut ja ollut kuin joku hiivatin Laura Ingalls viikkotolkulla. Voikukkia varpaiden välissä ja vehnää tukassa. Tai jotain sinnepäin. Ainakin on ollut kasteluletku tiukasti kourassa ja tukka takussa. Sitten uni murenee, kun huomaa, että arki laukkaa vastaan täyttä vauhtia.

Eipä auta, mutta vähän päätin laittaa vastaan. Viisveen tarha alkaa vasta viikon päästä, joten ujutin ukon mieleen ajatuksen jäädä mökille vielä viikoksi. Kyllähän minä pystyisin ajamaan viikon verran töihin Helsinkiin mökiltä. Ukko pyöritteli multaisia isovarpaitaan ja totesi, että kyllä tätä maalaiselämää sietäisi kärsiä vielä viikon. Jee!

Maanantai iski täydellä voimalla. Edellisenä yönä makuukuoneen lämpötila ei laskenut alle kiehumispisteen kertaakaan ja unen laatu oli sen mukainen. Ukko loivensi kukonlauluun heräämistäni (joka ei todellakaan ole bravuureitani) kuuluisalla kahvimukiherätyksellään. Herään siis herkästi siihen, että kahvimuki laitetaan nenäni alle. Ja juu, täällä kukkokin kiekuu jossain kaukaisuudessa.

Puolitoreinen päivä toimistossa aukeni, shokki oli aikamoinen. Paikoillaan joutui olemaan (onneksi saa sentään seistä niin paljon kuin haluaa kun on sähköiset jalat työpöydässä) ja toimistossa ollessa aurinko on ja pysyy ikkunan ulkopuolella. Onnistuin perkaamaan sähköpostivuoren vaikka oli silmät ristissä univelan vuoksi ja kun lopulta pääsin oman sänkyni äärelle, niin kipsahdin suorilta jaloin tunnin päikkäreille. Huhhuh!

Mutta kun lopulta tokenin, viskoin vaatteet yltäni ja hipsuttelin ulos bikineissä viilenevään puutarhaan, olin jällein hereillä. Ah! Hetki vielä loman tuntua. Vaikka runsain kukinta on jo väistynyt, kävin tervehtimässä monen moista kaunotarta, näpsyttelemässä tomaatinkukkia, tarkastamassa pelargoneja ja ihailemassa kurkkujen kasvua.

Keväällä kylvetty koreakärsämö on vallan villiintymässä.

Maailman hempein. lempikukkani harmaamalvikki.

Eiköhän tätä voi melkein kukinnoksi laskea!

Punatähkän pötkylät avautumassa.

Asteri povaa jo syksyä...

Pallerolaukka on juuri tämänhetkistä lempiväriäni edustava!

Kesämalvikki. Huhhuh, mikä väri, sen vesivärimäisyys ei tartu kuvaan...

Munkkineilikka, ihana korkea huiskula.

Ja aivan tolkuttomana pilvenä kukkiva matala ketoneilikka.

Munkkineilikan teknoversio.

Koskaan en lakkaa hämmästelemästä piikkiputken metallinhohtoa! Kuin spraymaalilla olisi maalattu.

Punainen päivänlilja aukesi ekaa kertaa, se on ollut minulla neljä kesää. 

Huuh, maustesamettikukka pykäsi muutaman todella tumman kukan.

Karpaattienkello kerkesi kukkia, vaikka joku niljake aluksi popsi kaikki nuput!

Pelargonihyllykkö alkaa hiljalleen näyttämään joltain.

Ihana valkoinen siperianunikko senkun kukkii ja kukkii ja kukkii ja...

Kerrotun kosmoksen kukka on kuin ballerinan hame. Mieleen tulee Degas'n öljyvärimaalaukset. 

Kehäkukkakaunokaiset vartioivat hyötypuutarhaa. Vartioivat niin topakasti, että hyötykasvit meinaavat jäädä peittoon!

Valkoinen kesämalvikki on kuin henkäys enkeliä, aivan upea!

Pellolle ovat hanhet jo saapuneet muutosta keskustelemaan. Asterin kukkaan puhkeaminen on myös aina katkeransuloinen hetki, se tarkoittaa lopun alkamista.

Tiistain jaksoin jo paljon paremmin töissä tämän nuuskuttelusession jälkeen. Eiköhän tämä tästä. Tomaattien kypsymistä odotellessa.