Project bonchi osa 3 – Iwagumi, kudasai.

Pakko oli tuoda vähän japania ja akvaarioharrastuksen vaikutteita tähän projektiin. Iwagumi on siis oikeastaan tapa sommitella kiviä akvaariooon, osa akvaarioguru Takashi Amanon kehittämää Nature Aquarium -konseptia. Kannattaa tutustua tähän hätkähdyttävän kauniiseen tapaan pitää pientä vedenalaista puutarhaa kotonaan.

Kivet ovat salaisesta kivipaikastamme, mistä löytää todella nättejä, mustia kiviä. Näitä on vuonna jos toisena roudattu akvaario- ja puutarhakohteisiin kädet väärinä, kuntopolkua pari kilometria metsään päin. Ovat lenkkeilijät hieman tollottaneet sankojemme sisältöä. Muistakaa, ettei kiveä saa kerätä ilman maanomistajan lupaa!

Vänkyräpuun juureen halusin vaatimattoman kiviasetelman puun alaoksien ollessa aika lähellä mullan pintaa.

Suorarunkoisen puun viereen rakensin tyypillisemmän iwagumi-asettelun törröttävine kivineen.

Sitten oli pakko saada vähän luontoa juurille. En yhtään tiedä selviääkö tuo sammal sisätiloissa. Mutta se ei ole tuota pahemman näköinen vetettyään viikko muovipussissa lattialla odottaessaan oikeaa hetkeä sommitteluun, eli eiköhän se heteken verran elä. Nyt pitänee hankkia sumutuspullo töihin, että saa anettua mättäille pienet suihkut silloin tällöin. Ja miettiä lannoitteita...

Kuin pieni pala metsää, heti tuli eri fiilis!

Sammal irtosi taloyhtiön kaivonrenkaasta, joka kuitenkin ennen tai myöhemmin
olisi avattu. Sammalta ei saa repiä mistä vain!

Pieni hiekkapolku kohti jättilohkareita, hihii! Saa nähdä pysyykö hiekka paikoillaan kun kastelen yltäpäin.

Vänkyrärunko alkaa todellakin ottaa muotoa!

RESEPTI • Myskikurpitsakeitto paahdetuilla kurpitsansiemenillä

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa.

Njam! Kaupassa bongasin syysherkun, eli myskikurpitsan. Englanniksi butternut squash. Alle kolme euroa kilolta. Hulluhan sen jättäisi hyllyyn! Tänään lihaton lokakuu sai siis jatkoa ihanalla herkkukeitolla. Ja kokeilin ekaa kertaa ikinä kurpitsansiementen paahtamista.

Keitto on helppoakin helpompi. Yleisesti resepteissä ensin paahdetaan kurppa, mutta tässä vaan paloitellaan, keitetään, surautetaan ja maustetaan. Toki keittoaika on aika pitkä, jopa puoli tuntia.

Noniin. Reseptiin.

1 myskikurpitsa (noin kilon kurpasta saa nelisen alkukeittoa tai ison pääkeiton kahdelle)
1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä 
1 klimppi voita paistamiseen
2 dl kermaa tai kaura-kermavalmistetta
mausteiksi suola, valkopippuri, muskottipähkinä ja jos haluaa vielä ekstra potkua niin cayennepippuria tai chiliä.

Kuori kurppa. Se onkin tämän reseptin hankalin vaihe, ra'an myskikurpan kuori on tavallaan ohut ja tavallaan kivikova. Huomaat kun kokeilet - irtoaa neliösentin kokoisissa paloissa kirosanojen saattelemana. Kuorimaveitsellä pääsee pitkälle, mutta jossain vaiheessa joutuu ottamaan veitsen tai parikin apuun. Sitten leikkaa kurppa auki ja lusikoi siemenet talteen. Visko rihmastosysteemit jonkkaan sieltä keskeltä. Paloittele kurppa.

Pilko sipulit ja kuullota reilun aikaa voissa kattilan pohjalla. Kun ovat ottaneet ihan pikkasen väriä niin kippaa kurpanpalaset perään ja jos et jaksa käännellä kurppia koko ajan, niin visko desi vettä perään, ettei pala pohjaan. Lämpö pienelle, kansi päälle ja kääntele välillä. Keitä kunnes on pehmoista ja alkaa sössööntyä itsestään.

Sillä välin kun kurppa porisee, valmistat siemenet. Tuo on aina tuntunut aikamoiselta hifistelyltä minusta, mutta ajattelin kokeilla, kun tässä kurpassa oli kauniit ja suuret siemenet. Huuhdo siemenet ja kaavi viimeiset rihmasysteemit niistä irti. Kuivaa puhtaasa pyyhkeessä. Lorauta  ruokalusikallinen ruokaöljyä pieneen kippoon tai juomalasiin ja sekaan suolaa, pippuria, chiliä. Tai sovella maun mukaan, suola on kuitenkin olennainen.

Sekoita siemenet joukkoon ja levitä ne sitten uunipellille (juu, saa käyttää leivinpaperia). Uuniin 150-200 asteeseen kymmeneksi minuutiksi. Ne vähän paukkuvat ja lentelevät uunissa, se on normaalia.

Kun keitton puolella kurppa on pehmeää, niin se soseutetaan. Kätevimmin sauvasekoittimella, mutta kukin tyylillään. Sekaan kerma tai sen korviketta ja loraus vettä että saat halutun koostumuksen. Sitten mausteita joukkoon ja maista, että tulee riittävästi suolaa ja että saat pienen lämmön tai potkun makuun. Kiehauta ja se on siinä. Kippaa keitto kulhoon ja ripottele siemeniä päälle. Ne siemenet oli tosiaan hifistelyn arvoisia - aivan sikahyviä! Tosin paksuun ja samettiseen keittoon ne vähän hävisivät, ensi kerralla laitan ne salaattiin tai johonkin muuhun. Tai syön taas ihan karkkeina. Ja ainiin, muista, että myskikurpasta lähtee aikalailla keltaista väriä. Etenkin käsiin. Taitaa olla aika karoteenipitoinen mollukka. Syö se.

Kuoret ovat upean kauniita, valitettavsti kuva ei tee sävyille oikeutta.

Project bonchi – osa 2

Bonchit lähtivät kasvuun, jee! Lamppuviritelmä on valitettavasti hieman kesken – kähvelsin toimiston kirkasvalolampun ja toivon, ettei kukaan huomaa hetkeen. Mutta ruukutus on tehty ja muotoonleikkaus myös.

Jätin siis bonchit kuukaudeksi ekassa postauksessa näkyviin muovisiin "esikasvatusruukkuihin", että selviää lähteekö kasvamaan vai ei. Nyt kun lehtiä alkoi näkyä niin oli aika laittaa "oikeisiin ruukkuihin" ja valita maa-aines.

Netistä löysin vinkin, että ainetta nimeltä Akadama (eli jotain poltettua savimursketta) on hyvä käyttää, sillä se on ravinteikasta ja pidättää kosteutta, mikä pienessä purkissa on aika hyvä asia. Ja netti ystävällisesti kertoi lisävinkkinä, että Akadama on hiiwatin kallista, mutta että jotkut kissanhiekat ovat kutakuinkin samaa tavaraa. Siis aikuiset ihmiset ovat testanneet kissanhiekkojen rakeen pysymistä kosyttamalla, pakastamalla ja vaikka millä. Ja raportoivat asiasta internettiin, hahaa! Eli Rainbown kevytkissanhiekkaa hakemaan vaan. Enpä olekaan ennen tullut töihin kissanhiekkapussi kädessä. Töissä ovat onneksi tottuneita siihen, etteivät mun puuhat ole normaaleja.

Laitoin sentin verran pölisevää ja kamalan hajustettua kissanhiekkaa ruukun pohjalle. Sitten sekoitin vähän näppituntumalla kasvarin pari vuotta käytössä ollutta multaa kissanhiekkaan. Reilusti kuitenkin, ehkä jopa puolet ja puolet. Saas nähdä kuin käy.

Puiset ruukut löysin Robin Hoodin alennusmyynnistä. Ei ehkä idealiset asitiat kun ei ole reikää pohjassa ja vain heppoinen muovi suojaamassa puuta (eikä se edes yllä ylös reunaan asti), mutta ovat minun makuun muodoltaan ja kooltaan. Näin ulkomuistista sanoisin, että ovat ehkä 25-30 cm pitkät.

Lopulta koitin leikata puita vähän muotoon. Vaikea homma näin ensikertalaiselle ennustaa, miten tuollainen tulee kasvamaan. Tuijottelin puita monta päivää ja koitin tutustua niiden muotoihin. Seurauksena se, että leikkelin vähän silloin ja vähän tällöin. Kun joku oksa heräsi kasvamaan leikkasin pitkiä lehtihaituloita pois ja muotoilin jäljellejääneitä oksia. Oksa silloin, toinen tällöin.

Päätin jopa koittaa taivutella yhtä oksaa, saas nähdä, mikä on lopputulema. Tuo kasvoi aivan liian pystyyn, avarampnana puun latvus olisi nätimpi. Tyyli ei ehkä ole täydellisin – käytin hiuslenkkiä ja jotain metallilenkkiä, jonka työpöydän laatikosta löysin. Pidetäänpä tuossa asennossa joitain viikkoja ja katsotaan, mitä tapahtuu. Seuraavaksi mullan katteeksi on hankittava jotain sammalta ja koristeeksi kiviä. Kasvarista kauhotun mullan kanssa on nimittäin tullut aimo annos tomaatinsiemeniä. Ja mua itkettää kitkeä niitä ihania pikku tomaatintaimia roskiin, nyyh.

Pakollinen syysfiilistely

Nyt on vihoviimeinen hetki nauttia keltaisesta ja värikkäästä. Tänään oli ensimmäinen pieni lumipyry vierailulla.


Kasvimaan vieressä keväällä kylvetyt päivänkakkarat eivät ole moksiskaan syksyn tulosta.

Kesäauringon haalistama muovi on unohtunut nurmikolle...

Työskennellessä pipo on jo tarpeeseen.

Haravoida vaiko eikö haravoida? No ei tietenkään.

Aurinko on vielä ystävä. Maksaruoho punertaa ihanasti, kuin kivi olisi puhjennut kukkaan.

Viisveen kottikärryt.

Kurjenpolvi, joka voisi nyt olla vaikka veri-sellainen.

Kohta tuo kosteus on valkoista kuuraa.

Viimeiset koivunlehdet.

Haavoilta lehdet jo lähtivät, vaahtera vielä sinnittelee tuulessa.

Kaunein syyslehvästö kaikista!

Kerrankin taikinamarja pääsee oikeuksiinsa.

Metsä-asetelma.

Kuukausmansikan mielestä kuukausia on vielä...

Aune-päärynä hehkuu!

Voi, te ihanat hölmöt. Teidän kukinta-aika oli joa kauan sitten. Mutta kiitos piristyksestä!

Lisää nurmikkoon unohdettua muovia.

Saniaiset – kauniita keväästä syksyyn!

Pellolla kasvaa jo ensi vuoden rypsi. Elleivät hanhet syöneet kaiken pois.

RESEPTI • Purkitettu tuli

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä ja pyrin kertomaan lähteen, mikäli se on edelleen muistissa.

Tämä resepti syntyi siksi, että kaapissa yksinkertaisesti oli ihan hirvittävästi chiliä. Ukko ei mieluusti käytä sitä, koska chili on eri vahvuinen eri kypsyysasteissa, ja siten määrän arviointi voi olla hankalaa. Kuivattua jauhettakin harkitsin, mutta nämä kuivuvat "pelkiksi nahoiksi", eli selvästi parempia tuoreina. Pakastaminen on mahdollisuus, mutta silloin vahvuuden epätasaisuuden ongelma säilyy. Vihreitä raakoja podeja voi syödä suoraan puskasta, ne maistuvat vihreältä paprikalta, siinä, missä täysin kypsinä tänä vuonna kasvattamani Lemon Drop -chilit saavat karvaisenkin miehen huutamaan kimeästi ja juoksemaan ympyrää (maitotuotteet ovat muuten ainoat, jotka oikeasti auttavat kapsisiinin poltteeseen).

Aloituskuvassa näkee, millainen kasa podeja tuli korjattua kasvihuoneen kahdesta plantusta muutama viikko sitten kun hermo petti öiden viiletessä. Annoin chilien kypsyä hiljalleen kulhossa pöydällä. Ja pohdin miten ne hyödyntäisin. Koska tämä syksy on näemmä kastikesyksy (viime vuonna väänsin hulluna hilloja), niin päätin tehdä kastikkeen näistä:

• vajaa kilo tomaattia (valkkasin kypsänäkin vihreänä säilyvän Green zebra -lajikkeen, sillä silloin kastikkeesta tulisi keltaista eikä punaista)
• iso kulhollinen chiliä (ota mitä nyt sattuu olemaan, nyt käytin siis Lemon drop -lajiketta)
• vajaa pari desiä omenaviinietikkaa tai vajaa desi etikkaa
• hunajaa, sokeria, siirappia (laitoin kaikkia sitä mukaa, mitä sokerituotteet loppuivat - aluksi meni 3 dl hunajaa, sitten varmaan 2-3 dl sokeria ja lopuksi vielä vajaa desi ruokosiirappia).
• mahdollisesti tilkka vettä että saat toivotun koostumuksen soosiin

Tästä satsista tuli reilu litra kastiketta, määrä riippuu kovin käytetyn chilin määrästä ja ranneliikkeestä sokerin ja veden suhteen.

Kalttaa tomaatit ja kuori ne, leikkaa palasiksi ja heitä kattilaan. Vedä suojakäsineet käsiin  - tässä kohti se on oikeasti fiksu ajatus - ja poista chileistä siemenet ja pilko ne. Kulauta ranneliikkeellä jonnin verran etikkatuotetta niskaan, kaada reilusti sokeria tai hunajaa perään ja ala keittämään. Ihan pikkuisella lämmöllä saa antaa porista tunnin - pari. Sen jälkeen surauta sauvasekoittimella, vedä syvään henkeä ja maista. Lisää sokeria jos tuntuu kaipaavan mehevyyttä. Ja vettä tilkan, jos haluat soosista kunnolla juoksevaa. Kiehauta ja laita puhtaisiin purkkeihin tai pullota. Säilytä jääkaapissa. Tai oikeastaan ihan sama missä säilytät, sillä tässä on riittävästi sokeria ja chiliä tappakseen rotankin.

Kattilassa oli jo tiivis tunnelma - ennen en ole kokenut chilin tuoksuvan terävältä lämmittäessä...

Pilkkomisen jälkeen siirsin veitsen ja leikkuulaudan suoaan tiskikoneesen sellaisella varovaisuudella, kuin kädessäni olisi radioaktiivista jätettä. Lopulta vedin hanskat kädestä. Ne eivät olleet ihan sellaista superohutta tavaraa, vaan reilumpaa durexia. Mielenkiinnosta koitin sivuuttaa kumin hajun sormissani ja nuolaisin kunnolla sormenpäitä. Ja oli kapsisiini tullut niistäkin käsineistä läpi sen vertaa, että suussa tuntui. Huhhuh, kyllä käsineet kerrankin oli fiksu veto! Kastikkeesta tuli kuitenkin tulisuusasteeltaan sellainen, että sormenpäästä kun maistoi ihan pikkuriikkisen tipan niin potkaisee kunnolla, mutta ei aiheuta kipua tai kyyneleitä. Nappisuoritus!

Käyttökohteina on jo mielessä siintänyt kaikki kastikkeista kaakaoon. Tässä on oiva mauste makeisiinkin kokeiluihin, chili ja suklaahan ovat oiva yhdistelmä!

Somisteina käytin Peter pepper -chilejä, sillä hölmönä en jättänyt ainuttakaan lemon dropia somisteeksi.

NIKSIPIRKKA • Penkkien reunat

Jämptiä sen olla pitää!

Tässä oiva idea kaikille meille laiskoille. Vaatii aika paljon töitä saada kasattua, mutta sen jälkeen on niin ihanan huoltovapaata elämää, että naapurit putoaa puista kateudesta. Kysymys on siis penkkien siisteistä ja helpoista rajauksista ja niihin sopivista kohopenkkien reunoista. Vastaus: tiiltä! Ei mulla sitten muuta.

No avataan nyt ajatusta vähäsen sentään. Mennään kierrätyskeskukseen, surffataan netin palstoja, dyykataan lavoja tai käydään purkutyömaalla. Tiiliä saa yllättävän halvalla, jos niiden ei oleta olevan priimaa. Itse hankin tiileni Helsingin kierrätyskeskuksesta, joka on varmasti maan kallein kierrätystavaran vaihtopiste, ja maksoivat suurinpiirten sentin per tiili. Sanoivat 10 snt/tiili, mutta kun tarkastivat kuorman (ai ne ottikin kaikki) niin lasku oli seeeelvästi pienempi. Ajokertoja tulee useampi, autoon voi harvoin ladota niin paljon tiiltä, kuin mitä tilavuus antaisi. Katso latoessasi jousitusta aina välillä. Ei kannata rikkoa autoaan (tai pahimmillaan laina-autoa) muutaman tiilen takia.

Sitten kaivetaan kukkapenkki. Jos on ihan normiperennaa tai kevyttä ryytimaata tulossa, niin 10 cm riittää. Kokoa kaivetaan noin 10 cm leveämmäksi, kuin mitä ajateltu penkki on. Ja muistetaan, että lappeellaan oleva tiili syö jonnin verran penkin sisätilavuutta. Jos maa on kovin rikkaruohoinen, niin voit kuopan pohjalle laittaa valitsemasi juurieste. Se kannattaa laittaa ihan reunoille asti ja taivuttaa ylös maanpinnan yläpuolelle (reunat kannattaa siistiä vasta ihan lopuksi).

1. Kaivetaan 10 cm syvä kuoppa, 10 cm suurempi kuin ajateltu penkki.

Sitten ladotaan ulkoreuna tiilikivistä, siis upotetaan rivi tiiliskiviä kuopan reunalle nurmikon tasalle ja varsinaisen penkin ulkopuolelle. Juuriestematto taivutetaan ylös tämän tiilirivin ulkopuolella. Tämä reuna on "se" juttu, reunan perusta ja se kannattaa latoa siistiksi ja suoraksi, reuna tulee seuraamaan tämän rivin korkeuseroja.

Kun myöhemmin leikkaat nurmikon kuomaat, kuinka siistiksi reuna tulee - ilman mitään lisävaivaa! Kerran hurautat nurmiparturilla ja se on siinä! Tiilirivi ei loista rumasti, kuten jotkut muovireunat, kerralla leikaten tulee siistiä jälkeä, eli ei tirimmerityötä jälkikäteen, se on kutakuinkin huoltovapaa (jos et leikkaa keräävällä leikkurilla, niin kannattaa välillä harjata reuna puhtaaksi, ettei siihen kerry maatuvaa aineta ja lopulta multaa) ja hyvä tiili ei maadu! Jei! Tuon eteen kannattaakin tehdä vähän enemmän töitä perustusvaiheessa.

2. Paikallaan kevyt pohjakangas ja maahan upotettu tiilirivi, joka toimii kanttauksena.

Sitten täytetään kuoppa tasaiseksi halutulla supermullalla ja tampataan tiiliskivireunan vierestä maa todella kovaksi, tai laitetaan siihen 10 cm hiekkaa/soraa. Se alue siis tulee varsinaisen kohopenkin reunan alle, ja sen pitää olla tiivis ja kantava.

Tähän lisään eri penkistä otetun kuvan tuosta tukevoittavasta hiekkareunasta. Tässä penkissä on pohjakankaana kaksin kerroin taitettu suodatinkangas. Tämän jälkeen penkin "pohja" siis täytetään mulalla ennenkuin ladotaan varsinainen tiilireuna.

3. Kuoppa täytettynä maanpintaan asti, reunalle laitettu hiekkaa jonka päällä penkin ensimmäinen rivi tiiliä.

Sitten vaan latomaan penkin reunaa. Tärkeää on, että penkin tiili tule sentin verran maahan upotetun tiilen päälle. Jos jää rako maahan upotetun tiilirivin ja penkin tiilin välille, mistä multa loistaa kutsuvasti, niin arvaat kyllä mitä tapahtuu. Olen kokeillut, ei tarvitse toistaa. Laastia tai muurausta ei tarvitse käyttää tiilten kiinnittämiseen, mutta silloin ei kannata tehdä mitään järjettömän korkeaa reunaa. Ja jos ei kiinnitä tiiliä millään, niin penkkiä on helppo myöhemmin muunnella jos tuleekin toisiin ajatuksiin (kuka muka muuttaisi mielensä). Itse olen latonut kolmen tiilen korkuisia penkkejä, jolloin penkin syvyys on 40 cm (kun on kaivettu 10 cm maahan). Varmaan neljän tiilen korkuiset toimisi myös, mutta sen jälkeen en mene takuuseen tukevuudesta.

Latominen kannattaa tehdä ihan kuin tiiliseinää tekisi, eli tiilet lappeellaan ja kunnolla limittäin alempaan riviin nähden. Jos purkumaalla, tai mistä nyt tiiliä haetkaan, on puolikkaita tiiliä tai tiilenpalasia, niin älä hyljeksi niitä. Tulet humaamaan, että kaiken maailman tiilenpalaset ovat kullanarvoista tilkettä, sillä harva muurinpätkä menee yksi yhteen tiilen pituuden kanssa. Ja kun tilkepalat loppuvat, niin kannattaa kinuta jostain lainaan oikein vahva pora, sillä muuta tapaa paloitella tiiliä emme keksineet. Ukko veti poralla muutamia reikiä vieri viereen ja sitten mäiski tiiltä päin kiveä. Kyllä halkesi.

4. Latomista ja täyttämistä ja - tadaa - valmis penkki!

Näin saat tehtyä vaikka minkämuotoisia ja -näköisiä penkkejä. Muodot kannattaa miettiä niin, että ruohonleikkuri pääsee kaikkiin kulmiin kätevästi. Tiilen värjeähän on rajattomasti, voit hankkia lähes priimatavaraa tai todella vanhaa ja murentunutta tiiltä, voit jopa sekoittaa eri tiililaatuja - ihan oman mielen mukaan. Itse vaitsin valkoisen tiilen joka sopii talon valkoisiin ikkunapieliin ja tukitolppiin. Itse olen antanut penkkien seurata maan muotoja, eli en ole kaivaut ja suoristanut maata, enhän olisi tehnyt niin ilman reunojakaan. Rakentaessa tiilen ylös-alas-kaartuminen näyttää hassulta, mutta kun penkki pursuaa kasveja yli äyräiden on tiili sivuroolissa, ihan niinkuin kuuluukin olla. 

Pakettiin talveksi

Kasvihuone siivotaan. Perennapenkit siistitään. Lehtiä haravoidaan jos viitsitään. Kesäkalusteet runtataan vajan tai kellarin nurkkaan polkupyörien kanssa. Ajatukset ovat joko mustat tai korkeintaan talven lomamatkassa tai talvitakin hankinnassa. Mutta syksy voi olla niin paljon muutakin.

Tuo viisvee muistutti minua taas siitä. Hänhän on varsinainen puutarhuri. Hän kylvää ja kasvattaa omat tomaattinsa, nyppii varkaat ja auttaa kasteluissa. Tosin välillä voiton vie pikku kakkonen tai verstaalla hengaaminen ison kanssa. Joten kun kävin olohuoneessa läppärin ja kuulokkeiden lumossa hengailevalta viisveeltä kysymässä josko herra tulisi tyhjentämään plantut kasvihuoneen laatikostaan, en odottanut innossa mukaanlaukkaavaa puutarhuriaani. Mutta sepä sieltä löytyikin.

Vähän rapa roiskui, mutta siihen puree luuta.

Laukattiin yhdessä kasvihuoneeseen ja napsin saksilla lähes kaksimetristen tomaattiplanttujen tukinarut irti tukikepeistä. Viisvee hyppäsi sitten laastipaljuun, kippasi tomaatin ja hihkaisi "tomaatti kaatuu!". Sitten hän nappasi kiinni varren tyvestä ja kiskaisi paakun laatikosta. Paiskois sitä oikein tyylikkäästi, jotta saisi liikamullat irti ja heivasi kasvarin ikkunasta ulos. Vau! Hädin tuskin kerkesin siivoamaan narunpätkät irti tukikepeistä ennenkuin piti seuraavaa planttua irroitella.

Taitaa kasvarin katto olla kevyen pesun tarpeessa, kröhöm.

Seuraavaksi poika hihkui kasvareiden pesua (siis että saisi suihkutella vapaasti puutarhaletkulla). Nehän kaipasivatkin pesua, sillä laistoin siitä viime syksynä ja keväälläkin. Pienemmän kasvarin katto olikin aika... eläväisessä kunnossa. Eikun aurinkoisen ja lämpimän syyspäivän kunniaksi kuravaatteet niskaan äidille ja pojalle. Sitten moppi äidin käteen ja puutarhaletku pojan käteen ja menoksi (moppiahan meillä ei juuri muuhun käytetäkään). Sisäpuoli pestään tiskiharjalla ja miedolla saippualiuoksella. Ehkä ensi viikonloppuna. Tai keväällä sitten.

Nyt mietin, että pitäisikö haravoida. Ei sen takia, että se olisi hyödyllistä (pikakompostorin kuivikkeeksi se ilmeisesti voisi toimia jotenkuten), vaan siksi, että kasat kahisevat ja niihin on ihana hypätä. Milloin olet itse viimeksi hypännyt jättikokoiseen lehtikasaan?

Spruiiiit! Hyvin menee (kasvarin vieressä on valli täytemaata, muuten en ylettäisi noin hyvin). (© Samu Saurama)

Puhdasta alkaa näkyä!

Rännit on kätevä puhdistaa neulasista kepillä. Tyyli ennen kaikkea.

Lopuksi vielä talven yli odottavat purkit kumoon, niin ei vesi jää seisomaan juurien ympärille.

Syksyisin paikkoja siivotessa on yleensä mieli maassa kun synkkä talvi tekee tuloaan. Mutta tänä vuonna otinkin syystyöt eri kannalta. Möyhin kasvulaatioita mietiskellen, mitä niihin istutan ensi keväänä, kannoin kompostin täyteen perkuujätettä miettien, kuinka ihanaa multaa siellä tulee keväällä, siis ihan pian, olemaan. Ja fiilistelin seuraavia projekteja, vanhan penkin kunnostusta ja uuden ryytimaan rakentamista. Se kevät on ihan pian täällä, eikö vain?

Puhdas! Kevät, täältä tullaan!