23.1.2015

NIKSIPIRKKA • Vauvala

Nyt alkaa taas olla kylvöaika. Oh, talven henkinen selkä taittuu ja saa taas multaa kynsien alle! Tänä vuonna pitää olla varovainen hyötykasvien kylvöissä, sillä se pieni projekti nimeltään kasvihuone ei ole läheskään vamis. Mutta vähän on tietty pakko kylvää perennasiementen ohessa. Viikonloppuna lipsahtikin vajaan parinkymmenen perennalajikkeen jälkeen kuuden chililajikkeen siemenet multiin, hupsis!

Perennasiemenet pullistuivat sisällä muutaman päivän, ja joutavat sitten pihalle. Koitanpa vielä raapia vähän luntakin päälle suojaksi. Sitten vaan odotetaan kevättä. Siellä on montaa lajiketta esikkoa, parvitulpaania ja jopa yhden puun siemeniä.

Kovan tason puutarhaharrastajat puhuvat "vauvaloistaan". "Vauvat" ovat pikkuruiset perennataimet, jotka vaativat hellää hoivaa yhden kasvukauden verran. Olen nähnyt erilaisia vauvaloita, kaikkea sekavasta taimiruukkumerestä portailla vihannespalstalle rajattuun usean metrin kokoiseen säntilliseen taimialueeseen. Tässä on kuitenkin oiva niksi pienempäänkin pihaan, kaivelin kuvat esille parin vuoden takaa.

30.3.2013 - siemenet talvehtivat ulkona, mielellään paksun lumikerroksen alla. 

16.6.2013 - Alkukesästä kun pikkuiset kasvattavat parit kasvulehdet laitan korin pohjalle ja reunoille
sanomalehteä ja täytän mullalla. Vauvala valmis!

Korit on hyvä pitää paahteelta suojattuina, etenkin jos on hiukan laiskempi puutarhuri niinkuin minä. Myös mitä suurempi multatila, sen vähemmän herkästi kuivuu.
2.7.2013 - Hyvin kasvaa akileijat kavereineen!

24.8.2013 Yhden kasvukauden tulos, tadaa!
Olen antanut taimien talvehtia taimikoreissa, vain kaivanut ne perunamaahan talveksi ja heittänyt vähän lehtä päälle. Seuraavaan kevääseen selvinneet taimet vasta lasken selvinneiksi ja istutan penkkeihin.

Siemenet olen tilannut netistä tai vaihtanut tuttavien kanssa. Tavallisissa kaupoissa löytää harvemmin kunnon perennavalikoimaa. Kevät, ala tulla!

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja miten hyvinvoivat vauvat sinulla onkaan laatikossa<3 Itse taidan vähän liian kiireeesti istutella taimet penkkeihin, häviävät sinne helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Idea tuli alunperin siitä, kun ekan kerran kylvin perennoja ja tajusin, että en voi jättää niitä ypöyksin kaupunkiin kesäloman ajaksi, Noissa saan ne mukaan mökille! Onneksi mökki on lähellä ;) Kesät olen säilyttänyt laatikoita kasvihuoneen takana, siis varjopuolella. Aika pienellä vaivalla ne saa saatettua sen ekan vuotensa läpi. Ja seuraavana keväänä on kosolti taimia, mitä istuttaa tai antaa ystäville :)

      Poista
  2. Eipä ole tullut kasvateltua vauvataimia näin, mutta todella hyvältä keinolta vaikuttaa. Mulla jäikin japaninruusukvittenin siemenet laittamatta maahan syksyllä, taidan tehdä sille tämän tempun. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmäkäsiteltävät kerkeävät hyvin vielä. Ulos vaan ja antaa luonnon tehdä hommansa vaan, se kyllä osaa :)

      Poista