Ihan ihme hillo - eiku marja

Joka kesä pitää olla joku hassu kasvi kokeilussa, josta ei yhtään tiedä, mitä seuraa. Viime talvena kylvin ihmemarjan, wonderberry. Siemenet tilasin briteistä kun tuttavat tekivät kimppatilauksen.

Tässä plantussa on hyötykasville uskomaton 30 päivän itämisaika! Hölmönä kylvin nuo kuivumisherkkiin turveruukkuihin ja kuudesta siemenestä iti lopulta anoastaan kaksi. Olin kyllä jo vähän luovuttanut. Mutta sieltä ne tulivat.

Pikkutaimet näyttivät kovasti paprikoilta. Ja kasvoivat nopeasti tanakoiksi pikkupuskiksi ikkunalaudalla. Toukokuussa kun aloitin karaisun, oli niissä jo ensimmäiset pikkumarjat! Korkeutta plantuilla oli siinä vaiheessa ehkä 35 cm.

Kesän mittaan sain katua, että istutin pensaat kasvihuoneen ovensuun kohdalle. Pituutta noille kertyi parisen metriä ja nuo kaksi pensasta levisivät melkein toiselle puolelle kasvihuonetta. Pakko oli sitoa nuo pensaat narulla tiiviimmin, tai ei olisi päässyt ohi. Nämä siis vaativat suuren tilan!

Satoa kasvarin katossa asti...

Ihmemarja on sukua tomaatille, munakoisolle ja perunalle ja hämmästyttävästi suuri osa suvun edustajista ovat TODELLA myrkyllisiä. Suomessa kasvaa villinä kutakuinkin ihmemarjan kanssa samannäköinen mustakoiso, joka on suhteellisen myrkyllinen. Näitä ei kannata sekoittaa toisiinsa!

Kinkkistä ihmemarjan kohdalla on siis se, että marja on myrkyllinen siihen asti, että se on kunnolla kypsä. Ja siihen menee aikaa. Marja näyttää erehdyttävän kypsältä tooooodella pitkään. Helpoin tapa erottaa raaka marja kypsästä on sen litistäminen. Kun hedelmäliha on lilaa eikä vihreää, on marja kypsä.

Etusormen välissä on raa'an marjan siemeniä, kämmenen puolella kypsää kamaa.

Jos itse kasvi kiinnostaa, niin tässä on siitä enempi tietoa: paisleycarrot.com

Kiehuu, kiehuu.

Ihmemarjan makuhan ei ole juuri minkäänlainen kypsänäkään. Suoraansanottuna aika tylsä ja mitäänsanomaton. Seurasin planttua ensimaistiaisten jälkeen vähän aprikoiden – olisikhan tästä mihinkään? Mutta luotin interwebin lupaukseen hyvästä hillosta ja hoidin homman loppuun.

Sadonkorjuun jälkeen keitin siis helpon hillon:

Yksi osa hillosokeria kolmeen osaan marjaa. Sekaan yhden appelsiinin kuoret ja sen mehu, ainakin se riitti kun tein noin kolmesta litrasta marjaa. Keitetään aika pitkään, tuo on kovin juoksevaa tavaraa, eikä meinaa kiinteytyä millään. Purkitetaan ja annetaan seistä parisen viikkoa.

Tässä näkyy marjan mahtava väri, kun appelsiinin kuori on pinnalla.

Ja tuli muuten hyvää! Ehkä rinnastaisin enempi marmeladiin kuin hilloon, mutta nyt tiedän, mitä talven ajan tulee laitettua paahtoleivälle, nimittäin ihmehilloa. Tämä marmela-hillo sopii varmasti myös erinomaisesti joulutortun tapaisiin leivonnaisiin, missä hillon maku pääsee kunnolla esille.

Kuumensin purkit ennen purkittamista, mutta liian kuumiksi ja yksi purkki sanoi sopimuksensa irti.
Roskiinhan tuo oli heitettävä, ettei tulisi syöneksi lasinsiruja. Nyyh.

Herkku-herkku nam!

Keräsn myös talteen siemeniä oikein kunnolla. Vaan hiiret olivat käyneet popsimassa 95% niistä, mokomatkin!

Koska tämä oli hauska kokeilu, niin ajattelin jakaa keräämäni siemenet sinulle, jos haluat kokeilla tätä erikoisuutta ensi kesänä (niitä jäi onneksi reilusti hiirtenkin jälkeen). Laita Puskantakaa-facebooksivun postauksen alle heppauksesi. Siemeniä riittää kahdeksalle ensimmäiselle. Saat siemenet postittamalla minulle kirjekuoren, jossa on valmis palautusukori itsellesi, tai voit noutaa pussukan minulta. Wonderberryn kylvöaika alkaa kohta olla käsillä, joten heppaa pian!