31.5.2015

Hörhöt kultasaaliin kimpussa

Yks sulle, yks mulle. Eiku, aika monelle!
Kun fiksut päät lyödään yhteen, liekille kaadetaan bensaa ja löysätään kukkaronnyörejä vähän – silloin saadaan aikaan kimppatilaus. Eli muutaman (tai useamman) ihmisen taimitilaukset laitetaan yhdessä koossa jonnekin kaukaisen maan taimistoon. Sieltä postikulut ovat joskus aikamoiset yhdelle ihmiselle, taisiis ainakaan ei tule halvemmaksi tilata ulkomailta. Kun useampi jakaa postikulut, niin johan tulee järkevän hinnaksi ja se lajivalikoima, aaaah! Lopputulos on sitten useimmiten vähemmän järkevä.


Olen ollut onnekas löytäessäni facebookin syövereistä ystäviä, jotka ovat yhtä vinksahtaneita. Heidän kanssaan on koko kevään ylimääräiset rahat upotettu puutarhaan. Myöhään illasta selataan tsekin tai puolankielisia sivustoja käännöskoneet savuten. Kun iiriksen on saanut puolella eurolla, alkaa jo suuruudenhulluus iskeä, sitä syö silmillään kun lompakko ei laita vastaan ja lopputulos on.... no. Kaaos?
Kasveja lajittelee vinksahtanut ja tärähtänyt. Mutta oli hommakin vähän sitä samaa!

Viimeksi saapui surin tilaus, tällä kertaa tsekeistä. Minulla oli vetämässä kutakuinkin 50 euron tilaus, taimia 27. Seassa oli pari kallista planttua, kolmilehti (Trillium) ja jouluruusu (Helleborus orientalis).

Siinä kolme pöhköä keräännyimme yhteen reilunkokoiseen autotalliin ja alkoi perkaaminen. Paikka, mistä tilattin, oli Lukon, tilaajia oli reilusti yli kymmenen ja postista saapui seitsemän jättikokoista pahvilaatikkoa. Oli siinä tekemistä. Mutta oli se hauskaa. Nyt kukkapenkiss majailee reipas annos pioneja ja liljoja sekä muutama muu uutukainen planttu. Kohta taas uusiksi?

Pusseihin pakatut taimet olivat niin vahvassa kasvussa, että suurin
osa oli työntynyt läpi ohuesta pussista. Ja tämä oli oäättänyt käydä
moikkaamassa vierustoveria pussissaan!

Tavaraa riitti, mahtoi kusti polkea hikisenä nämä perille!


-----------------------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti