Kompostoinnin riemua

Joku ehkä muistaa, että olen tuskastellut kompostoinnin kanssa. Tässä on siitä tuskailutekstiäkin. Viime syksynä, tai pimeimpänä alkutalvena, siirrettiin kompostit odottamaan uuden talon pihaan. Siellä talouskomposti taas kerran pakastui talokauppojen valmistumista odotellessa.

Keväällä en sen koommin mietinyt koko värkkiä, lykättiin se vaan johonkin suhteellisen siistiin paikkaan, joka ei ole liian kaukana etuovelta. Jossain välissä kävin tökkimässä vastasulanutta sisältöä ja totesin, että ehkä se lähtee käyntiin, jos sirottelen vähän kompostiherätettä pintaan. Ei paljoa maksa kokeilla, kun kaapissa kerta oli tölkki herätettä.

Kuului woosh! Lämpö lähti nousemaan ja vanhat tutut kärpäset palasivat. Olkoot, ketä ne haittaa?Ei minua ainakaan, ovat jo muuttuneet tutuiksi frendeiksi. Kylminä aamuina kököttivät ilma-aukon kohdalla, poloiset.

Sitten eränä aamuna, kun avasin kannen, niin vastaan kurkki tämä tyyppi:

Oho, tuo ei ollut siellä pari päivää aikaisemmin! 

Vähän jopa säikähdin, niin nopeasti tuo oli kannen alle kasvanut. Ihan vallan suljin kannen säikähdyksissäni ja kurkin sitten vasta uudestaan. Sitten katsoin tietty ympärilleni nähdäkseni huomasiko kukaan hölmöilyni...

No, kasvakoot, mikälie. Joku mykologi varmaan tietäisi mikä tuo on.

Eilen sitten päätin lykätä ensimmäiset taimet maahan ja perustaa niile ihan oikean pienen penkinpalasen. Osa taimista oli vanhasta pihasta muutettuja ja lisäksi jotenkin ihmeellisesti oli uusiakin taimia ilmaantunut. Kröhöm mitenköhän... Ihan kuin lisääntyisivät itsestään välillä.

Tässä lähtökohta:

Kuusveen grillipaikalle piti äipän tietty tunkea lapiolla. Minne muuallekaan?

Koska tuossa kasvaa nätti läntti valkovuokkoa ja muutenkin ajattelin tehdä tuosta vuokkonurkan, niin kuorin vain varovasti sammaleen pois, en laita mitään aluskankaita tai sanomalehtiä tällä kertaa. Puskekoon valkovuokko läpi mistä haluaa ensi keväänä. Katsotaan kuinka minun käy.

Narujen kohdalla kasvaa kaksi vanhaa kärhöä. Seinällä oli suuret nyytit kuollutta rankaa, ihan olivat irti maastakin. Ne siivosin pois ja kurkin varovasti sammaleseen, ja kappas! Sieltä pilkisti uutta kasvua. Jännityksellä odotan, mitä kärhöjä nuo ovat.

Sitten hakemaan kompostia. Avasin alaluukun ja hurraa! Siellä oli muhevaa mustaa tavaraa! Minusta kuului wohoo!

Tätä oli ilo kaapia kompostorista ulos. Eikä haissut enää millekään! Jeejee, minäkin onnistuin!

Otin vain varovasti etuosasta tavaraa, ja puolikas kottikärryllinen siitä tuli.
Enemmän kuin tarpeeksi pienen penkin peruslannoitukseen. 

Katoin penkin pinnan kompostilla ja hain sitten erinäisistä pihalla lojuvista multakasoista maata päälle. Sitten vaan perennoja riviin ja suuri järjestely-pähkäily alkakoon.

Päätin, että takariviin tulee erilaisia kuunliljoja. Osaksi siksi, että haluan rehevyyttä tylsää kivijalkaa vasten, mutta myös siksi, että kärhöt eivät tykkää siitä, että aurinko paahtaa maata juuriensa ympärillä. Penkin valotilanne on kyllä puolivarjoisa, talon itäpuolella, mutta kuitenkin. Vara ei veneile tai jotain.

Siinä alkaa ensimmäiset plantut olla maassa. Tyrkyllä oli paljon enemmän, kuin penkkiin mahtuu,
pitää pian tehdä sille jatkoa.

Muun muassa tämän ihanan valkoisen sinivuokon istutin penkkiin. Siihen tuli myös sinistä sinivuokkoa että ihan
ulkomailta hankittua aniliininpunaista sinivuokkoa. Lisäksi erilaisia vuokkoja kevääseen ja syksyynkin.

Toivottavasti tuosta kasvaa rehevä penkki kesän mittaan! Varmasti tuli ängettyä liikaa liian pieneen tilaan, mutta saahan noita siirrettyä ja ripoteltua pitkin pihaa sitä mukaan, mitä penkkejä valmistuu.

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Ostaisimme peräkärryllisen tuijia, kiitos

Eipä tämän perjeen nuijat jääneet siihen yhteen. Mies soitti eilen töihin ja kysyin, haluanko mennä läheiseen taimikauppaan, joka oli juuri auennut talven jälkeen. Mikä kysymys, tietenkin halusin! Mielessä oli, että haluan yhden ison ja hienon puun pihaan, joka on aika aakee-laakee rinne. Satsaisin kunnolla ja hankkisin sen yhden ison.

"Illaksi vaahteraa haapapedillä" sanoi ukko!

Hetken kierrettyäni ukko tulikin ilmoittamaan, että on luvannut kuusveelle kuusi orvokkia. No mikäpä siinä. Seuraavan hetken päästä mies totesi, että lähes puolitoistametriset tuijat ovat aika halpoja. Nanosekunnissa hän oli vielä tehnyt hintavertailun muiden lähitaimikauppojen välillä. Halpaa on juu. Kolme kymppiä kappaleelta. Että josko nyt laitettaisiin tuija-aita.

Vielä pari viikkoa sitten olisin huutanut rumia ja juossut pakoon moista ehdotusta, mutta sen jälkeen, kun olen "löytänyt" tiheäksi kuusiaidan näköiseksi leikatut nuijat, niin olen lämmennyt. Eipä siinä sitten muuta, kuin kotiin hakemaan peräkärryä.

Siinä se on, vaikkei metsää vasten mitään erota.
Korkeutta yli kaksi metriä.

Kuusvee oli siinä vaiheessa vasta valinnut itselleen kolme orvokkia. Kassan takaa katsottiin vähän ihmeissään, kun pyydettiin lupa jättää orvokit sinne jemmaan, kunnes palaisimme peräkärryn kanssa.

Hetken päästä olimme takaisin ja aloimme kuljettamaan tuijia. Kuuden taimikärryllisen avulla tukittiin kassa-alue varsin tehokkaasti. Ja kaiken nuija-puuhan keskellä löysin puuni – jättikokoinen vuorivaahtera (Acer pseudoplatanus 'Brilliantissimum').

Siinä se seisoi paraatipaikalla. Olin kolunut miljoona koristeomenaa, tammea ja punapyökkiä läpi. Lopulta uskaltauduin kääntämään tuon kauniin puun lapun. Siellä oli hintana 65 €. Heti googletin kaikki koot ja ulkonäöt ja kasvuvaatimukset (vähintäänkin nopeammin kuin mies teki sen nuijahintavertailun) ja totesin, että tämä on meidän.

Ihanan pulleat lehtisilmut lupaavat katkaravunpinkkiä kevätlehteä.

Mikä latvus! Ah!

Nukkuvia nuijia rivissä.

Kun puutarhureiden avulla siirrettiin taimet astioista säkkeihin oli aikaa jutella hetki ja sain hyvät ohjeet nuija-aidan leikkuuseen. Kun toinen puutarhureista hellästi paijasi puun runkoa kysyin häneltä minkä ikäinen tuo yksilö mahtaa olla. Hän sanoi puun olleen varman 8-10 vuotias tullessaan ja että sitä on talvetettu taimimyymälässä jo viisi talvea! Meikäläisen leuka kyllä loksahti! Että tuo on vielä tallessa? Ja hinta tuntui kyllä vaivaiselta, siihen hoitomäärään nähden.

Pian puu pitää saada maahan ja kunnon tuet pykättyä, sillä juuri on luvassa kovat tuulet.

Kuusveen orvokit. Pojalla on aika erinomainen värisilmä, eikö?

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Nuija, nuijempi, nuijin.

Tuijat, eli meillä tuttavallisemmin nuijat, ovat inhokkikasvieni kärkipäässä. Ne kasvavat keinotekoisen muotoisiksi ja kun ne laitetaan sotilaallisiin riviin, lakastuu sydämeni. Mutta nyt on meikäläisenkin nuijakausi avattu!

Uuden talon etupihan mäessä seisoo neljä nuijaa rivissä, ilman minkään sortin funktiota. Pläts. Naapurustossa on pari hienoa nuija-aitaa, jotka ensisilmäykseltä näyttävät tiiviiltä kuusiaidoilta, mutta ovatkin tasainen pinta nuijaa, SE on jo hienoa. Näillä meidän tinasotiloilla on jo mittaa lähemmäs kolme metriä ja ovat siinä rivissä keskellä peltoa. Miksi??

Sitten keksin, että yhden voisi koittaa siirtää meidän ja naapurin talojen väliin. Naapurin puolella kasvaa iso kataja ja marjakuusi, mutta keksin, että fiksua olisi laittaa meidänkin puolelta jotain kasvamaan, ettei tule tyhjää jos heidän kasvit kupsahtavat vanhaan ikään tai johonkin muuhun.

Ukko, pelle peloton, totesi, että siirretään vaan. Hän googletti nopeasti, ja selvisi, että nuija on syväjuurinen. Eipä siinä muuta, kuin lapio heilumaan vaan! Ukko sitä heilutti ja minä seisoin vieressä vähän hölmön toimettomana (seuraavana päivänä ostettiin toinen lapio). Kun kuoppaa alkoi olla aika paljon ja juuripaakku jo lähes pyöreä kuopassa, kokeiltiin heiluttaa nuijaa. Ei mitään. Kuin kivi.

Silloin sain loistoidean. Jospa nuija lähtisi irti autolla kiskaisemalla! Kun kerran tuli hankittua maastohirviö koukulla, niin hyödynnetään nyt sitä! Eikun hinausköysi nuijan juuripaakun ympärille, rikkinäinen lumikola kaatosuuntaan nuijan paakun alle ja jarrupoljinta nostamaan alamäkeen. Ja sehän toimi!

Hiiop, sanoi auto!

"Hii, **tun hop" sanoi ukko. Moneen otteeseen.

Muutamaan kertaan saatiin oikoa ja säätää, mutta paakku saatiin kuopasta ja ylös pihatielle. Mutta autolla ei voi ajaa puutarhaan, vaikka se kuinka maastoauto olisikin. Ukko, vanha luupää, otti siis hinausköyden olkapäilleen ja käski minua vetämään kolan kahvasta. Alle laitettiin vielä pari lankkua, jotka ukko kävi kiskomassa kylppärin katosta, että kola liukuisi mahdollisimman hyvin.

Ja hiiop! Paakku liukui lankun mitan kerrallaan ylämäkeen! Kun päästiin ylös, totesi ukko illan jo hämärtyessä, että nyt saa vaimo hakea mukillisen punkkua. Sillä välin, kun olin sisällä (läikyttämässä punaviiniä lattialle), kaivoi herra kertarepäisy kuopan valmiiksi! Eli ei tarvinnut kuin kipata puu koloon, täyttää mullalla ja kastella.

Tuota saa nyt kastella päivittäin varmaan läpi kesän, mutta osui kyllä hyvään kohtaan!

Sieltä se tuli (männyn juurella näkyy pikku pöheikkö yhtä suuria tuijia
ja multakasa) – ja sinne se meni (lankkuja pitkin ylämäkeen).

Tässä (melkein) ennen.

Ja jälkeen! Omppupuu sai osumaa, mutta se pitää muutenkin kaataa, eli ei hätää.

Aika hyvin tähdätty. Tuossa se on ikkunasta katsottuna, naapurin
kahden plantun "välissä".

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kalakin grillissä savustumassa. Ei pöllömpi lauantai-iltapäivä!

Liebster Award -blogihaaste Ruusunmekolta

Sain Liebster Award -haasteen Ruusunmekolta, kiitos! Haasteen ajatuksena on tehdä tutuksi blogeja, joissa on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen ja sitten keksitään uudet 11 kysymystä ja vastaavasti laitetaan haaste eteenpäin (5-) 11 bloggaajalle.

1. Mistä sait innostuksen puutarhan perustamiseen? 

Olen aina halunnut puutarhan, taisiis oikeastaan olen halunnut viljellä jotain, nähdä kasvua niin pitkään, kuin muistan. Tämä mahdollisuus tarjoutui minulle kuitenkin vasta aikuisiällä, kun saimme käyttää isovanhemieni taloa mökkinämme.

2. Mistä vuorokauden ajasta pidät eniten puutarhassasi? 

Lämmin kesäilta, kun jalkoja ja selkää särkee päivän töistä, iho on suolaisen tahmea ja kevyen pölyn peittämä ja saa istahtaa ensimmäistä kertaa, mielellään kylmän juoman kera. Ah!

3. Oletko joskus löytänyt uuden, mieluisan kasvin ystäväsi yllyttämänä ja mikä se on? 

Vaikka minkä, sillä olen saanut ihanilta ihmisiltä erilaisia kasveja ilman, että olen oikeastaan ymmärtänyt, mihin olen ryhtymässä ja moni niistä "tarttuu". Kuten köynnöshortensia, magnolia ja rakas malvikkini.

4. Mikä on puutarhasi paras tuoksu? 

Kaikki kukat, jotka eivät haise, tuoksuvat. Joten vastaan kesäsade!

5. Missä kohtaa kropassasi tuntuu eniten puutarhassa puurtaminen? 

Sydämessä, tietenkin <3

6. Oletko osallistunut Avoimiin puutarhoihin esittelemällä puutarhaasi tai vierailemalla jonkun toisen puutarhassa? 

Olen kahtena vuotena lähtenyt liikkeelle, kumpanakaan kertana en päässyt ensimmäistä puutarhaa pidemmälle, kun kertakaikkiaan juutun ihastelemaan! Toiveena joskus hamassa tulevaisuudessa on osallistua omalla puutarhalla.

7. Mikä on tulevan kasvukauden mieluisin suunnitelmasi? 

Aivan uuden pihan tunnustelu, haistelu ja maistelu. Ja kaikki se suunnitteleminen, mikä sellainen tyhjä alue tuo mukanaan.

8. Jätätkö jonkin perinteisen puutarhatyön tekemättä? 

Vaikka minkä! Olen niin laiska, että keksin kaikki mahdolliset helpotukset ja oikopolut, jottei tarvitsisi tehdä töitä, heh!

9. Millä tavalla teet puutarhaunelmia? 

Itselleni teen puutarhaunelmia ahmimalla valokuvia, inspiraatiota ja luontoa. Muille teen toivon mukaan puutarhaunelmia jakamalla siemeniä, tietoa ja innostusta.

10. Mistä olet erityisen ylpeä puutarhassasi? 

Siitä, että tällainen tumpelokin saa aikaiseksi vaikka ja mitä. Kaikki ei ole sääntökirjan mukaan tehtyä, eikä tarvitse ollakaan.

11. Minkä annat neuvoksi puutarhaystävällesi?

Puutarhahörhöille annan neuvoksi, että jatkavat ihanina ihmisinä olemista, minkään harrastuksen piirissä en ole tavannut yhtä avoimia, ystävällisiä ja anteliaita ihmisiä. Vasta puutarhaelämästä haaveileville sanoisin, että antaa mennä! Puutarhassa saa luvalla kokeilla, mokata ja tehdä uusiksi, eli rohkeasti lapiota maahan vaan. Valmista ei tule koskaan, sillä silloinhan olisi pakko muuttaa.



Ja omat kysymykseni seuraaville bloggaajille, jotka ovat:
- Mama's garden
- Mehiäinen75
- Munia ja pesiä
- Pelargonitaivas
- Lintukoto

1. Mikä on blogisi suola?
2. Mikä saa sinut jatkamaan?
3. Luetuin postauksesi käsittelee?
4. Millaisista aiheista luet itse meiluiten?
5. Mikä on parasta omassa puutarhassasi?
6. Mikä on paras vuodenaika puutarhasasi ja miksi?
7. Mikä on salainen haaveesi puutarhasi suhteen?
8. Mikä on lempityösi puutarhassa?
9. Mistä puutarhaan liittyvästä kirjoitat mieluiten?
10. Kuinka monta vuotta puutarhasi on?
11. Mikä on elämän puutarhan tarkoitus?

Projekti tomaatinristeytys

Josko esittelisin minun sydänkäpyprojektiani. Sitä olen väkerrellyt jo parisen vuotta ja on ollut jännät paikat ja koville ovat ottaneet nämä pitkät odotukset.

Eli. Tomaattihan on minun ykkösjuttuni. Se on herkullisin vihannes (vaikka onkin teknisesti ottaen marja), kasvi tuoksuu, kun siihen koskee, se vaatii juuri sopivasti hoitoa, että pääsee räpeltämään ja fiilistelemään, mutta ei ole samalla tavalla herkkä kuin kurkku ja sen suku. Tomaatintaimi voi naksahtaa kutakuinkin katkipoikki, mutta se ei kuole siihen. Toisin kuin ne hiivatin kesäkurpat, jotka ihan vähän naksahtavat ja se on siinä.

Kun kuulin, että tomaatin voi itsekin risteyttää, päätin heti kokeilla itse, tietty. Minähän risteytän maailman mahtavimman lajikkeen! Luin tarkkaan tämän: ohjeen: http://www.kdcomm.net/~tomato/Tomato/xingtom.html ja eikun tuumasta toimeen. Tämä oli siis kesällä 2013.

Ensin piti valkata lajikkeet. Päätin, että yhdistän ruskean ja raidallisen tomaatin. Otin isä- ja äitikasveiksi räväkän raidallisen Tigerellan ja muhkean Black Pearin. Ilmeisesti tulee vähän erilainen lopputulos riippuen siitä, onko siitepöly tullut kummasta kasvista, joten tein risteytyksen kumpaankin suuntaan. Vähänkö päheää olisi saada raidallinen, tummanruskea tomaatti!

Hiippailin aamusta kasvihuoneessa, mukana harsoa, pinsetit ja narua. Paikallistin juuri sopivan kukan, sellaisen, joka on juuri aukeamassa. Siitä pitää poistaa terälehdet niin, etteivät niiden sisäpuolella oleva siitepöly hedelmöitä kukkaa. Aika moneen kertaan sain harjoitella pinseteillä nyppäämistä, mutta neljä hyvää ehdokasta sain aikaiseksi. Sitten jäljellejäävä "tikku", eli emi, pitää peittää tarkasti vielä vuorokaudeksi tai pariksi, että se kypsyy, muttei hedelmöity. Mikä show kun koitin sitoa harsoa ja paperipusseja ja vaikka mitä kukan ympärille! Siihen olisi kyllä tarvinnut kolme kättä, mutta lopulta ne oli siinä.

Harsolla huputettu kukka, josta on poistettu terälehdet ja heteet.

Pari päivää myöhemmin hain sitten toisesta lajista auenneen kukan ja hieroin terälehtien sisäpinnoilla paljastettuja emiosia. Ja taas se saamarin pussitusrumba, ettei muilta tomaateilta vahingossa tarttuisi siitepölyjä.

Sitten oli työ tehty ja alkoi odotus. Kolmeen kukkaan alkoi heti kasvamaan pieni pallukka, eli olivat hedelmöittyneet, jei!! Neljäs jäi sudeksi. Nou hätä. Seuraavaksi vaan odottamaan. Siis tämä osa on aivan järjettömän hermoja raastavaa. Haluaisi heti vastauksen siihen, minkälainen risteymästä tulee, mutta ei. Pölytyksen jälkeen kasvava tomaattihan ei ole se risteytys, vaan se tulee vasta sitä seuraavana vuonna. Saat ensin odottaa yhden kasvukauden, että risteytyssiemenet kypsyvät ja sitten odotat vielä seuraavan kauden, että näet, miten onnistui. Ei ole mikään pikaprojekti, mikä oli aika rankkaa tällaiselle hetinyt-ihmiselle.

Jee, se on hedelmöittynyt!

No, tomaatit kypsyivät ja odottelin mukavan pitkässä suvessa siemensatoani. Halusin, että hedelmät kypsyvät kunnolla, että siemenetkin olisivat kaikinpuolin hyvät. Yhtenä perjantaina saapuessamme mökille, huomasin kuitenkin järkytyksekseni, että hiiret olivat hyökänneet kasvihuoneeseen ja yksi risteytystomaatti oli pistetty parempiin suihin! Voihan möhnä!

Seuraavana viikonloppuna huomasin toisen risteytystomaatin hävinneen! Syyllinen oli tällä kertaa oma ukko, joka oli tykästynyt napsimaan tomaatteja suoraan kasvarista. Note to self – merkitse ensi kerralla risteytykset värikkäällä narulla. Ukon silmiin ei vihreä sidontanaru ollenkaan tartunut. Ei voinut miestä moittia.

Viimeistä tomaattia vahdin silmä tarkkana ja päätinkin ottaa sisälle himppasen raakana, etteivät hiiret veisivät viimeisenkin.

Siinä se on, puolikypsänä, mutta maha täynnä siemeniä! 

Paljon tomaatteja! Mutta raakoja. Kypsykää jo!!

Seuraavana keväänä sain siis kylvää omaa F1-lajiketta! Sieluni silmissä näin hieman päärynänmuotoisen, ruskean ja raidallisen tomaatin, joka maistuisi taivaallisen makealta. Hoivasin ja dokumentoin. Nypin varkaita, kastelin ja lannoitin. Planttu oli vahva ja voimakaskasvuinen, hyvähienojees! Ja se teki paljon hedelmiäkin, wohoo! Mutta viime kesä vaan oli toivottoman kylmä, eivätkä tomaatit meinanneet kypsyä lainkaan.

Tietenkin ne lopulta rupesivat kypsymään. Mitä niistä sitten tulikaan? Rumpujen pärinää, aaltoja ja torvensoittoa. Niistä tuli keskikokoisia, pyöreitä, punaisia, aivan tavallisen makuisia tomaatteja! Voihan vimpero! Kaiki se työ, ja olin aikaansaanut täydellisen keskivertaisuuden!

No, olihan niistä pakko ottaa siemeniä talteen, katsotaan, mihin suuntaan taantuvat ensi kesänä.

Nynne kypsyy! Wohoo!

Kröhöm. Takana "vanhemmat", edessä minun tekeleeni. Olisihan siitä vähän eksoottisempi voinut tulla.
Ehkä pitää yrittää uudestaan!

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

RESEPTI • Aito kalakeitto

Puskantakaa-reseptit pyrkivät olemaan ilmastoystävällisiä, mutta helppoja ja maukkaita, keskittyen oman sadon hyödyntämiseen. Reseptit ovat useimmiten omia sovelluksia jostain löydetyistä resepteistä tai ihan omasta päänahasta revittyjä kokeiluja...

Siis miksikö kirjoittaisin blogipostauksen han tavallisesta kalakeitosta? No siksi, että olen syönyt aivan riittävästi mauttomia, tylsiä kalakeittoja. Kauhulla muistelen kouluvuosien litkua, jossa lillui jotain harmahtavaa, jota epäilen kalanlihan jäännöksiksi.

Pienellä vaivalla saat sata kertaa paremman keiton ja olet ekologisempi samalla. Wohoo!

Ei poppaskonsteja, ei kommervenkkejä – yksinkerainen salaisuus piilee liemessä. Hyvää keittoa et lyö kasaan vartissa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta kiemi valmistuu huolettomasti, itsekseen. 

Ensinnäkin, käytä tuoretta kalaa. Kun haet sitä kaupasta, osta tuore, kokonainen kala. Näet, että silmät ovat kirkaat, eivätkä painuneet. Se tuoksuu "eimillekään", eikä kalaiselta. Muista seurata WWF:n kalaopasta. Jos ostat lohikaloja, niin suosi luomukalaa (todella harvoin saatavilla), kotimaista kirjolohta tai norjan kassilohta. Älä osta kotimaista villiä lohta, se on uhanalainen laji. Ihan kuin norppaa söisi, pelkkä ajatus sattuu.

Sitten itse asiaan. Kun ostat kalan, pyydä se fileoituna ja ota perkeet mukaan. Pyydä, että poistavat kidukset, niin se ei unohdu kotona. 

Osta lisäksi sellainen kala, jota osaat ruotia. Emme halua ruotoja emmekä mitään kalahiutaletta keittoon, vaan kunnollisia ruodottomia paljoa! Jos olet epävärma ota lohikala. Niiden ruodot kulkevat rivissä fileessä keskilinjan yläpuolella, paksuimmassa kohdassa. Tunnustele sormella ja nyppäise ruoto kerrallaan helevattuun. Ukko käyttää tähän pieniä pihtejä, ei ollenkaan hullumpi värkki! 

Joissain kaupoissa saa peratessa nahatkin irti fileestä, mutta ei aina. Ota siis ruotimisen jälkeen terävä veitsi ja nirhaa nahka pois. Se tehdään nahka leikkuulautaan päin ja on ihan oikeasti vaikeinta tässä koko prosessissa. Pläh. Mutta kun se on tehty, on ainut kinkkinen juttu tehty. Eikä yhtään haittaa, vaikka filestä tulee vähän ruma – palasiksihan se kuitenkin laitetaan. Laita fileet takaisin jääkaappiin odottamaan.

Sitten perkeet esille. Tarkista, että kidukset on poistettu. Niistä tulee kitkerä maku liemeen, niitä et halua. Sitten perkeet suuren kattilan pohjalle mäisk. Heivaa perään pari sipulia kuorineen, leikkaa ne vaikka neljään osaan. Ja pari porkkanaa, ne rumimmat ja partaisimmat kaapin pohjalta. Nekin voi laittaa pariin osaan, mutta ei tarvitse pilkkoa. Maustepippuria tai valkopippuria kokonaisena sekaan, perään suolaa ja laakerinlehti.

Tässä on tulossa ahvenlientä. Ehkä vähän reilussa määrässä vettä...

Kun kaikki on kattilassa, lisää kylmä vesi. Niin kylmä, kuin hanasta tulee. Laita sitä niin paljon, että kala ja vihannekset kutakuinkin peittyvät. Sitten liesi päälle, ihan pienelle. Tässä se juju piilee. Kalan valkuaisaine hyytyy 40 ja 60 asteen välillä ja sen jälkeen kalasta ei juurikaan irtoa makua liemeen. Eli mitä pidemmän aikaa saat liemen pysymään lle tuon lämmön, sen enempi saat perkeistä irti. Itse pidän liemen tekoa onnistuneena, jos aikaa menee pari tuntia kiehahtamiseen. 

Anna liemen olla liedellä rauhassa, mene vaikka katsomaan salkkareita välillä. Kyllä se siitä. Voit kuoria pinnalta vaahdot loppuvaiheessa sillä tuohan ei pahemmin kiehu. Kun kiehahtaminen on tapahtunut, kaaada liemi lävikön läpi kulhoon. Ja muista se kulho! Kerran kaadoin ajatuksissani pitkään ja hartaasti ongitun, peratun ja keitetyn pikkuahvenliemen viemäriin. Ei näin!

Jos liemi tuntuu kovin vetiseltä, voit hyvin antaa sen kiehua kasaan hieman tässä vaiheessa, kun perkeet ja vihannekset on poistettu.

Jos et syö keittoa heti, laita liemi jääkaappiin tai pakasta se. Sitten on aina valmis pohja pika-kalakeitolle. Jos perkeet jää yli kun teet jonkun toisen kalaruoan, voit hyvn pakastaa perkeetkin ja tehdä tuhdimman liemen myöhemmin, kun plakkarissa on useammat perkeet. Silloin lykkäät jäiset perkeet kattilaan ja varmasti lämpiää hitaasti.

Alkaa olla valmista lohisoppaa. Pinnalla on sitä itseään - täyttä makua!

Itse keitto on sitten niin nopea ja yksinkertainen, kuin keiton tekeminen vain voi olla. Kuutioi kalanfileet. Kuutioi myös vihanneksia maun mukaan: pala lanttua, pari isoa porkkanaa, naurista, palsternakkaa – ihan mikä sulle maistuukin ja keitä niitä sopivan kauan liemessä. Meillä sekaan joutuu lisäksi yleensä kukkakaalia ja vihreitä papuja. Nämä kuitenkin kypsyvät niin nopeasti, että ne saavat mennä liemeen vasta hetkeä ennen valmistumista. Jos haluat valkoisen liemen, kaada sekaan purkillinen (2 dl) kaurakermaa. Ja ihan vihoviimeiseksi, kun olet maistanut ja maustanut liemen, niin laita sekaan kuutioidut fileet. Anna niiden kypsyä pari-kolme minuuttia ja avot!

Kuusvee syö ainekset mieluiten raakana - kalaa myöden...

Itse asiassa meillä vaikeinta tässä kalakeiton teossa on se että kuusvee hyörii vieressä ja napsii ensin leikkuulaudala kukkakaalit suihinsa ja sen jälkeen raa'an lohen. "Sushi on hyvää". Mitäs siihen sanomaan. Tedään ensi kerralla sushia?

Eli lyhyesti:
- osta tuore kala ja ota perkeet mukaan, paitsi ei kiduksia!
- ruodi fileet ja poista nahka, laita fileet jääkaappiin odottamaan
- isoon kattilaan perkeet, sipulia ja porkkanaa, sekä pippueita, suolaa ja laakerinlehti
- jääkylmää vettä niin, että perkeet kutakuinkin peittyvät
- liesi pienelle ja odota, odota, odota
- kun kiehahtaa, siivilöi liemi talteen
- keitä kasaan vielä, jos tuntuu laihalta

- keittoon laitetaan kuutioituja juureksia ja vihanneksia maun mukaan, tilliäkin jos tykkää
- lisätään purkki kaurakermaa (kaksi, jos on todella iso keitto)
- viime hetkellä lisätään kalakutiot, ne kypsyvät parissa minuutissa

Bon appétit!

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Voittajan on helppo hymyillä

Kuvitekaa, että kerrankin voitin jotain! Aivan mieletöntä! Siis Pelargonitaivas-blogin lukijakilpailussa voitin neljä ihanaa pelargonin pistokasta. Wohoo!

Lajikkeet ovat: punakukkainen 'Crystal palace gem', ruusuilta tuoksuva vaaleanpunakukkainen 'Attar of roses', Punakukkainen komealehtinen 'Distinction' ja kääpiökokoinen punoranssikokoinen 'Friesdorf'.

Sain viime viikon sunnuntaina viestin, että paketti lähtee postin matkaan maanantaina. Minä onneton en kuitenkaan ole vielä oppinut omakotitalolaisen tavoille, siis postilaatikon suhteen. Sitä pitää ihan erikseen muistaa mennä tienposkeen katsomaan, onko postia. Muistin pelargonit vasta keskiviikkona! Riensin heti aamusta laatikolle ja pelasin poloiset sisälle. Onneksi pikkuiset olivat erinomaisesti paketoitu ja kaikki olivat hengissä törttöilystäni huolimatta. Vain yhdestä tippui kaksi lehteä, aika uskomatonta! Lisäksi pistokkaat ovat kaikki kauniita, suuria ja hyvin juurtuneita.

Näitä on sitten ihana seurata kesän läpi. Ensimmäiset kukat olisi hyvä napsia pois, että kasvi vahvistuisi ja kasvattaisi kokoa. Mutta ehkä ihan ensimmäisen kukan annan aueta, että näen kaunokaiset omin silmin.



-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!