Orkideaarion tausta Osa1

Tähän postaukseen olisi varmaan pitänyt tökätä joku kukkasen kuva, ettei olisi ihan tylsän oloinen, mutta olkoot. Sisältö toimikoon itsenään, heh.

Pitkään olen suunnitellut tekeväni orkideaariostani oikein sademetsän. Elävän taustan, sammalta, saniaisia. Se sai kuitenkin odottaa siihen asti, että olimme muuttaneet, en halunnut muuttaa troopposta lasilaatikkoa keskellä keväträntää.

Nyt olen odottanut niin kauan, että vaikka kevättyöt olivat kuumimmillaan, niin piti saada puuhailtua. Ja onhan sadepäiviä siunaantunut, joiden aikana on voinut antaa itselleen luvan askarrella vähän. Otin siis uuden timantin (tässä juttu sen taloon tupsahtamisesta) ja rupesin hommiin.

Eli näin. Vapaalla kädellä vedin ensin roskasäkkiin maalarinteipillä suurpiirteiset kehykset altaan sivuseinän koon mukaan (kyseessähän on nurkkamallinen allas). Sitten otin purkin polyuretaania ja aloin suihkia ees-taas polyuretaania. Ekasta ei tullut kuin tasainen kermakakku, kun ei ollut oikein tuntumaa siihen, paljonko tuo massa oikein paisuu. Kahdesta seuraavasta tuli sitten oikein hyvät! Sen jälkeen asetin pieniä ruukkuja ja paremman puutteessa polyuretaanipurkkien korkkeja massan päälle, ja suihkin lisää polyuretaania ympäri. Oli kuin kakkua olisi tehnyt.

Ensin suurinpiirtein sivun muoto roskasäkin pintaan.

Suih, suih, kermakakkua.

Ekaan versioon sain kiireessä vain kaksi purkkia (toinen on valkoinen eikä oikein näy).

Toiseen kaivoin kukkapurkkeja ja sain neljä mahdutettua. Purkki polyuretania riitti just ja just yhteen levyyn.

Minua oltiin varoitettu siitä, että tuo haisee, mutta ei se minusta ollut juuri minkään hajuista. Verrattuna vaikka erilaisiin maaleihin niin haju oli varsin mieto. Sormista tuo ei kyllä meinannut lähteä ollenkaan, vasta toisen purkillisen kohdalla huomasin näppärät suojahanskat minipakkauksessa korkin sisällä.

Alapuoli, kun nostin levyn irti muoveista muutaman tunnin päästä. Kuumaisema. 

Nopea mallaus ennenkuin laskin ne alas kuivumaan loppuun. Lupaavalta näyttää!

Sitten piti antaa massan kuivua. Argh. Parin tunnin päästä menin pannuhuoneeseen kurkistamaan ja totesin massan paisuneen vielä lisää. Siinä kohti se oli päältä kuivahtanut, mutta sisätä hattaramaista, joten varovasti irroitin purkit ennenkuin massa kovettuisi täysin. Vähän ne repivät reikää takaa, mutta koska koloihin tulisi orkideoita, niin eipä haitannut.

Viikon maltoin lopulta odottaa. Sitten leikkasin palat muotoon. Ei kovinkaan tasaisesti, mutta sinnepäin. Heti oli pakko mallintaa orkidearuukkua koloon, ja hyvältä näyttää tässä vaiheessa!

Altaan sivun koko piirretty taustapuolelle. Terävällä puukolla
leikkaaminen sujui helposti, eikä tuo murustanut ollenkaan.

Valmiit levyt vierekkäin. Yllättävän hyvä lopputulos! Koitin mallata puunoksaa, johon nuo purkit tulevat.
Katsotaan erottuuko ajatus vielä kankaankin läpi...

Oli pakko kokeilla, miltä pieni orkidea näyttäisi kolossa. 

Seuraavaksi olisi vuorossa vettä imevän erityiskankaan liimaaminen tuohon kiinni. Se ei tule olemaan ihan helppoa, sillä kangashan ei johda vettä jos sen "täyttää" liimalla. Mutta siitä lisää kun pääsen niin pitkälle.

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Aivan tavallinen päivä pihassa

Eilen oli aivan ihana kesäpäivä. Ensimmäinen ihan oikea kesäpäivä. Sain olla puutarhassa shortseissa ja bikiniyläosassa ja jalassa ainoastaan puutarhatossut. Ekaa kertaa kastelin kasveja niin, että kippasin kunnon lorauksen tossuun. Onneksi tossut ovat jotain crocksi-tyyppistä materiaalia, sitä lipsuu ja liukuu hetken tossussa, ennenkuin kuivuu. Kesä kuivaa. Tähän pitäisi saada sydänhymiö, vaikkei blogissa sellainen ole soveliasta.

Tajusin taas, ettei blogiin ole kerennyt tuupata juuri mitään, joten ajattelin laittaa esille nopeat kuvat eilisen tekemisistä. Ihmekö, ettei tällaisen jälkeen jaksa kirjoitella blogia. Olo on ihana ja mikä sen parempaa, kuin lösähtää sohvalle iltapalan, ukon ja saippuasarjan kera.

Sain vihdoin vesiletkun pihaan. Enää ei tarvitse juosta kannun kanssa keittiöön! Wohoo! Kastelin aivan himona.

Tämä sotku. No words.

Kasvintunnistustehtävää tuli suoritettua. Tämä lienee keltalaikkukanukka. Saa jäädä pihaan.

Sain tiilipinon siivottua pois keskeltä pihaa.

Löydettiin kansi ja munalukko maasta. Ei avattu niitä. Siellä ehkä on salainen ydinasevarasto. Tai sitten vanha öljysäiliö.

Kuorin muutaman neliön sammal-nurmikkoa, peitin pahvilaatikoilla (sanomalehtien puutteessa) ja
aloitin varjopenkkien rakentamisen.  

Vähensin multakasaa puolella.

Yksi kori näistä tuli sentään istutettua varjopuutarhan alkuun.

Ding. Taponlehteä, jouluruusuja, punainen sinivuokko ja kolmilehti. Vielä tarttis saada kotkansiipisaniainen käsiini jostain.

Sain tämän siivottua! Lopultakin.

Jotkut suunnittelee penkkejä vesiletkulla tai narulla. Meillä käytetään näemmä tiiliä.

Sain japanilaisen nurkan alulleen. Siinä on japaninvaahtera, jos oikein tarkkaan tuijottaa. Tuijota nyt!
Siitä tulee vielä hieno. Ei ihan heti, mutta joskus.

Sain toisen kottikärrynkin, mikä helpotus! Ei tarvitse aina neuvotella kuka saa kottikärryn.

Lopulta olin sansainnut kesäjalat, ihanaa!

...ja kummatkin ansaitsimme kesän ensimmäisen mojiton. Ja se oli täydellinen!

Tuollaisesta asioista on Aivan Tavallinen Päivä tehty. Ihana sellainen! Naurua, kaivamista, istuttamista, suunnittelua, pikaista ruokailua ja sitten lisää, enemmän ja uudestaan!

Tänään on sadepäivä, joten kerkeää kastelemaan orkideoita ja parantelemaan särkevää selkää. Viikko töitä, ja edessä on kuuden viikon loma! Luvassa varsin erilainen kesä, pysykää kuulolla!


-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!
Puskantakaa löytyy nyt myös instagramista.

Oi uusi puu, oi uusi puu, ja lehväs ihmeelliset!

Uuteen pihaan halusin heti, mahdollisimman pian, hetipaikallaNYT kunnon ison puun. Sellaisen, jota saisi ihastella ja helliä ja joka saisi ottaa itselleen juuri niin paljon tilaa, kuin haluaa. No, ei me sentään mitään jättitammea haaveilleet tähän pikkupihaan, mutta jokin ihan oikea puu se saisi olla kuitenkin.

Heti kun lähitaimiston portit aukesivat keväällä, olimme siellä silmät kiiluen. Ja vuorivaahterahan me sieltä kotiin kannettiin pitkän pohdinnan jälkeen. Se oli kovin kaunis talviasussaan, vahvoine vänkyräoksineen. Ostohetkellä pulskat lehtisilmut jo vihjailivat tulevasta. Netistä tutkiskelin, että lehdet olisivat katkaravunväriset puhjetessaan! Oho! Vähänkö odotin ja jännitin tätä!

Tällaiset pulleat silmut puussa oli ostohetkellä.

Silmut turposivat katkaravuiksi! Ja pysyivät sellaisina
ärsyttävän pitkään! Auetkaa jo!

Lopulta ne aukesivat, ja mikä väri!!! Odotus todellakin palkittiin.

Hehkuva sävy valloitti ja elävöitti koko pihan!

Samansävyinen, kuin lempikuohuviinini, eikös vain?

Lehtien puhjetessa vielä enemmän, alkoi väri muuttumaan
kellertäväksi. Viikko sitten, auringon osuessa olisi voinut luulla, että 
kuva on otettu syksyllä!

Nyt kesäkuun ensimmäisen viikon jälkeen alkaa väri viherymään, mutta edelleen puu on todella vaalea metsää vasten.
Ai että olen tyytyväinen!

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Kauden aloittaa taimivaihto

Ihastuttava kuva Anitan puutarhasta kevätasussaan.
Herkkää, eikö vain!

Kyllä se vaan on niin, että silloin vasta tuntuu siltä, että puutarhakausi on kunnolla korkattu, kun on ensimmäiset taimivaihdot takana. Vaihtoja on koettu jo niin monta, että selvästi syöminen, puutarhan ihailu ja se yhdessäolo samanmielisten hörhöjen kanssa on ykkösprioriteetti. Aiempina vuosina on kannettu selkä vääränä taimia, nyt vaihtuvat muutamat sydänkäpyset.

Tänä vuonna kokoontuminen tapahtui ihanan Anitan puutarhassa. Paikalle tuli ilahduttavasti uusiakin tuttavuuksia (taimivaihdothan ovat usein avoimesti keskustelupalstoilla ilmoitettuja tapahtumia, vaikka kotipihoissa usein järjestetäänkin), kiva on tavata uusia hörhöjä. Sade uhkasi viime sekunneille asti, mutta ilta olikin lempeämpi kuin olisi osannut arvata.

Ai että oli taas mukavaa, naapurusto sai kuunnella raikuvaa naurua iltaan asti. Ja vielä ennen lähtöä piti saada kinuttua itselleen ihan pari pientä kasvinalkua emännältä. Kotiin taas tuli salakavalasti kannettua enemmän, kuin oli mukanaan vienyt. Miten se on joka kerta mahdollista??

Nyyttäriruoat eivät kertakaikkiaan mahtuneet kuvaan. Isännän tekemä borsh oli mahtava!

Herkkä tulppaani pioninlehtien syleilyssä.

Syötävä tulppaani!

Mahtava kultatyräkkipallo!

Jutustelu ja kasvien ihmetteleminen jatkuivat vielä myöhään.

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Hörhöt kultasaaliin kimpussa

Yks sulle, yks mulle. Eiku, aika monelle!

Kun fiksut päät lyödään yhteen, liekille kaadetaan bensaa ja löysätään kukkaronnyörejä vähän – silloin saadaan aikaan kimppatilaus. Eli muutaman (tai useamman) ihmisen taimitilaukset laitetaan yhdessä koossa jonnekin kaukaisen maan taimistoon. Sieltä postikulut ovat joskus aikamoiset yhdelle ihmiselle, taisiis ainakaan ei tule halvemmaksi tilata ulkomailta. Kun useampi jakaa postikulut, niin johan tulee järkevän hinnaksi ja se lajivalikoima, aaaah! Lopputulos on sitten useimmiten vähemmän järkevä.


Olen ollut onnekas löytäessäni facebookin syövereistä ystäviä, jotka ovat yhtä vinksahtaneita. Heidän kanssaan on koko kevään ylimääräiset rahat upotettu puutarhaan. Myöhään illasta selataan tsekin tai puolankielisia sivustoja käännöskoneet savuten. Kun iiriksen on saanut puolella eurolla, alkaa jo suuruudenhulluus iskeä, sitä syö silmillään kun lompakko ei laita vastaan ja lopputulos on.... no. Kaaos?

Kasveja lajittelee vinksahtanut ja tärähtänyt. Mutta oli hommakin vähän sitä samaa!

Viimeksi saapui surin tilaus, tällä kertaa tsekeistä. Minulla oli vetämässä kutakuinkin 50 euron tilaus, taimia 27. Seassa oli pari kallista planttua, kolmilehti (Trillium) ja jouluruusu (Helleborus orientalis).

Siinä kolme pöhköä keräännyimme yhteen reilunkokoiseen autotalliin ja alkoi perkaaminen. Paikka, mistä tilattin, oli Lukon, tilaajia oli reilusti yli kymmenen ja postista saapui seitsemän jättikokoista pahvilaatikkoa. Oli siinä tekemistä. Mutta oli se hauskaa. Nyt kukkapenkiss majailee reipas annos pioneja ja liljoja sekä muutama muu uutukainen planttu. Kohta taas uusiksi?

Pusseihin pakatut taimet olivat niin vahvassa kasvussa, että suurin
osa oli työntynyt läpi ohuesta pussista. Ja tämä oli oäättänyt käydä
moikkaamassa vierustoveria pussissaan!

Tavaraa riitti, mahtoi kusti polkea hikisenä nämä perille!

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Orkideaario vol 2

Enpä kerennyt missään vaiheessa loppuunsaattamaan orkideakaappiani, ennenkuin uusi astui estraadille. Siinä se nökötti. Kylmässä kevätpölyssä, unohtuneena ja hylättynä, kierrätyskeskuksen pihassa, yllään viisi "ilmaiseksi" -lappua. Se oli likainen ja surullinen, jalustansakin hävittänyt, sisällä vanhaa levähtänyttä soraa ja muutama tupakantumppi. Liike oli juuri sulkemassa ja olimme lähdössä kotiin, kun ukko ja minä sanomatta sanaakaan pysähdyimme tuon poloisen kohdalla.

"Mutta mulla on jo", sanoin. "Niinmut riittääkö yksi" ukko vastasi. "Mutta siinä ei ole jalustaa", epäröin. "Ei ole, ennenkuin sellainen rakennetaan", sinetöi ukko tilanteen. Sitten hän juoksi hakemaan auton, jonka perässä sattumoisin killui peräkärry. Hän kurvasi pihaan samaan aikaan, kun työntekijä tuli hätistelemään minua ja kuusveetä matkoihimme. Kun hän näki, että allas oli saamassa uuden kodin, levisi hänen kasvoilleen hymy. "En tajua, miten tuo on ollut tuossa niin pitkään, miksei ole kenellekään kelvannut". Vastasin, etten minäkään ymmärrä, mutta että on meidän onni. "Mikä siitä tulee?" kysyi mies. Orkideaario, vastasin. Ja sitten se oli meidän.


Kotona vanha akvaario nostettiin olohuoneeseen. Pitkään se sai siinä haistella sisälmaa, ennenkuin tohdin ruveta siivousurakkaan. Parka oli täynnä teipinpalasia, pölyä, kuivunutta levää ja likaista soraa. Ja mitkä kalkinjäämät laseissa olikaan!

Nyt allas makaa naamallaan parketilla. Sen sisälle kaadoin jo toistamiseen useita desilitroja etikkaa. Hankittiin ihan kanisterillinen sitä. Se likosi vuorokauden ja sen jälkeen hinkkasin vielä pari tuntia karhunkielellä. Ei hyvä lasille, mutta ei kalkkienkaan läpi viitsi tuijotella. En muuten suosittele tuota prosessia herkkien pikkutaimien lähellä. Etikan voimasta olin tappaa kaikki viereisessä hyllykössä majailevat taimeni! Tomaatit, kesäkukat, chilit, paprikat – kaikista alkoi lehtiä lurpsahtamaan, kuin olisivat saaneet kylmää sieltä täältä. Vasta monen päivän päästä tajusin, että ilmassa on ollut aika paljonkin etikkaa! Hups.

Edellisen, rakkaan, itse rakennetun altaan kohtalo muuttui samalla. Ukko keksi nimittäin, että siitä tulee hieno, kun sen nostaa päädylleen. Sisälle voi laittaa juuri kaadetun omenapuun karahkan pystyyn. Mikä minä olen väittämään vastaan. Orkideaarioita siunautuu näemmä samalla lailla kuin lapset. Niitä ei suunnitella – ne vaan tulevat, kun ovat tullakseen.

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

Multa, musta kulta

Tänään oli hauistentreenauspäivä.

Ukko laittoi minulle kuvan peräkärryllisestä multaa. Ooh! Tulipa into kotiin! Kerkesinkin kotiin ajoissa auttamaan mullan peräkärrystä ja pääsin mukaan toisen kuorman hakureissulle.

Kun tultiin perille, könyttiin sora-, multa, -ja sepelipisteen reunalla olevaan työmaakonttiin. Sen ulkopuolella seisoi pikkuinen pyöräkuormaaja töpselissä. Höyhenleukainen nuorukainen katsoi meitä hölmistyneenä ja sanoi "ai tollainen peräkärry pitäis saada täyteen multaan". No joo, ei me taskuihinkaan ajateltu sitä multaa laitaa. "No meillä on sellainen tilanne tänään, ettei traktori toimi" oli seuraava lause. "Juu, sanoi ukko tyynesti, olin täällä tunti sitten eikä se toiminut silloinkaan. Tällä kertaa meillä on omat lapiot mukana".

Hölmistynyt höyhenleuka rahasti ja palasi tietokoneensa äärelle. Jäin pohtimaan mitä me keskeytimme, kun parka oli niin hölmistynyt ilmestyessämme.

Kallis, mutta turha työväline.

Siitä se lähtee.

Ja sinne se menee!

Anna puu laulaa erolaulussaan Kolme pientä sanaa: "Eteisessä kengät kolmen kokoiset". Ehkä heilläkin olisi pitänyt
olla "Peräkärryssä lapiot kolmen kokoiset". 

Kaksi pressuakaan ei riittänyt kun kuusvee kippaili kuormuriaan. Mäkeä alas peräkärrylle päin mentiin
lavalla istuen ja kiljunauraen. Aika kovaa tekoa, nuo lelut.

Kun pressu loppui, kaadettiin multaa tulevien penkkien kodalle, vaikkei muuria ole vielä rapattu.

Siinä se on! Riittää hetkeksi. Ekaan penkkiin. Ehkä. Kohta lisää! Toivokaa meidän selkien puolesta,
että multapaikan Avanti toimii! 

-----------------------------------------------

Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!