14.12.2014

Projekti grillikatos

Taitaapi olla aika esitellä ukon oma pihantuunausprojekti. Se valmistui jo toissasyksynä, mutta sen esittely on aina vaan jäänyt, koska jostain syystä unohdan aina ottaa kuvat lopputuloksesta.

Kaikki lähti siitä, että ukko pari vuotta sitten innostui grillaamisesta. Joka päivä, joka säässä. Talvella luotiin metriseen lumipeitteeseen käytävä grillille. Ukko vähän huokaili, että pieni katto grillin yllä olisi poikaa, niin grilliä ei tarvitsisi erikseen etsiä joka lumentulon jälkeen.

Toissakeväänä kun päätin ruveta pyöräilemään enempi aloin puolestani haaveilemaan pyörävajasta. Ja puutarhakaappini ei kyllä ollut mikään kauneuden huippu. Naapurin lapset pitivät sitä baja-majan näköisenä, ja kaappi ristittiin vaja-majaksi.

Päässä alkoi taas palapeli ruksuttamaan ja piirsin ukolle mallin grillikatos-puutarhavaja-pyörävajasta.

Tästä sekasotkusta siis lähdettiin:

Aikamoinen kaaos, ihan selvästi tälle piti tehdä jotain. Nurmikkokaan ei koskaan kasvanut tuota paremmin (kuva lokakuulta 2013).

Alla on havainnekuva, jonka tein ukolle tuon ylläolevaan kuvaan. Musta mötikkä on savustimemme. Vaakalaudoitetussa osassa oikealla on puutarhakaappi, jonka ovet aukeavat grillikatoksen alle. Aidan vieressä on pyörävaja, jonka ovi aukeutuu pihaan päin. Tukia puuttuu ja vaakalaudoituksen on tarkoitus olla samantyylistä kuin aitakin. Mutta tämä onkin vain havainnekuva, oli minulla toki mittapiirroskin ylhäältäpäin. Ukko hyväksyi tämän.

Talven aikana säädin fotarissa "piirroksia", ja tässä on versio, jonka ukkokn hyväksyi.
Tässä kevätkuva, jossa nurkka on tyhjennetty. Vielä piti kaivaa kaksi marjakuusta ylös ja siirtää etupihaan...
Runko pystyssä. Pyörävajan ja kaapin välinen seinä on tuo oikeanpuoleinen vesivanerilevy. Kaapin valoisuuden maksimoimiseksi takaseinästä ei tehty umpinaista ylös asti, vaan yläosa tehtiiv väljistä vaakalaudoista. Hyvä valinta olikin.

Kesä alkaa jo olla – valokate on laitettu, lisäksi kaapin hyllyt ja ulkopaneli. Valkoinen hyllykkö oli vain väliaikainen.

Ja lopuksi ne "edustavat" loppukuvat. Valitettavasti en koskaan saanut otettua kesäkuvaa tästä, se onkin sääli!

Lopullisen katoksen koko on noin 3 x 2 metriä. Katoksen alle mahtuu mainiosti grillaamaan, myös näin ensilumien jälkeen. Pallogrillin vieressä seisoo yleensä savustinkin, mutta se on tällä hetkellä mökillä. Perällä on pieni hyllykkö, jossa eri sinkkiämpäeissä on erilaisia savustuspuita.

Koko taloyhtiössä ei ole minkäänlaista katonreunaa, joten olen ollut onnellinen katon suojasta. Olen keväisin tehnyt kylvöjä ja koulimisia katon alla, kun on se tietty keli, kun sataa vähän, mutta on aurinkoista ja jo riittävän lämmintä, eikä millään raaskisi mennä sisälle.

Oikealla näkyy puutarhakaappini, johon mahtuu paaaaljon ruukkuja, lannoitteita ja pientarpeistoa. Sen ja talon seinän väliin jää vielä mukava aukko, johon saa lapiot ja haravat piiloon.

Lumen alta ei näe, että koko piha on nyt laatoitettu vanhoilla laatoilla ja kokonaisolemus on todella paljon siistimpi!

Ja mitä tärkeintä! Skrollaa alkuun ja vertaa, kuinka hyvin ukko toteutti piirrokseni! Hän päätti itse lyhentää katosta hieman, mutta muuten arkkitehti sai aikalailla toivotunlaisen lopputuloksen.
Koko komeus valmiina. Viel pari vuotta, ja puu on haalistunut samansävyiseksi kuin aita. Hyvin on toiminut jo pari vuotta!




-----------------------------------
Tykkää Puskantakaa-Facebooksivuista, niin saat ilmoituksen uusista blogipostauksista!

1 kommentti: