Mummo, mummompi, pelargoni?

Siis vaikka jälkikasvu on viis vee, niin on se todettava, että mummous taitaa olla hiipimässä päälle? Vai mikä ihme tämä on? Pelargoneja oli isoäidilläni ja teininä huokailin ja pyörittelin silmiäni (juu, just sillä tavalla) kun katselin sitä nyhertämistä. Eikä isoäitini edes talvettanut omiaan, ihan vaan poisti ylikukkineet kukat, jotta kasvi pysyisi kukassa. Nyt sitten talvetan pelargoneja, otan pistokkaita ja OSTAN pistokkaita. Herramunjee, anna mun kaikki kestää!

Eilen ostin parin hiplauskerran jälkeen Plantagenin neljä pistokasta vitosella. Kolme ostin, koska niillä on nätit lehdet (ja rumat kukat, mutta ehkä ne voi napsia pois, hehee) ja yhden, koska sillä on nätti kukka. Sis kuvassa, ainakin. Ja ajattelin koittaa keretä Saaren kartanon pelargonipäivään maaliskuun alkupuolella. Huhhuh! Anoppikokelaaltakin sain muutaman enkelipelargonin pistokkaan. Kohtahan kasvattelen pelargoneja enempi kuin tomaatteja (ei nyt sentään)!

Nätit pistokkaat kaupasta.

No, tänään oli ohjelmassa mullanvaihto ja leikkuu. Huh, hermostuttaa. Olen lukenut netistä erilaisia ohjeita ja päätin jälleen tehdä omin päin. Eli kaavin pois kaikki mullat, mitkä vaan sain irti ja revin pistokkaan ympärille jätetyn harson pois. Se oli siellä keskellä paakkua ja pilkotti ikävästi mullan pinnan yläpuolella, tuntui jotenkin kuristavalta. Monessa ohjeessa sanotaan, että pitää odottaa pari viikkoa muullanvaihdon jälkeen, ennenkuin leikkaa. Minä katsoin hiusjuurten määrää, mikä jäi pöydälle, ja päätin keventää surimpien pelakuiden latvaa oikein olan takaa. Siis ihan samalla periaatteella, kuin pensaita siirretään - juurimassan pitää kyetä ravitsemaan olemassaolevaa lehtimassaa. Kaksi pienempää eivät vaatineet kuin parin oksan napaisun, mokomatkin mallikappaleet.

Ennen.

Jälkeen. Gulp.

Ja kun sitä leikkuujätettä oli pöydällä isot pinot, niin en voinut sille mitään, vaan otin niistä taas pistokkaita. Kohta pitänee ruveta kutomaankin.

Tein muuten kissanhiekkakokeilun näiden kanssa! Saa nähdä onnistuuko, kuoleeko vai ovatko ihan välinpitämättömiä kokeilulleni. Kaadoin siis bonchi-jutussa käyttämääni rainbown paakkuutumatonta kevytkissanhiekkaa mullan joukkoon. Järkeiin asian niin, että kun kerran ruukut ovat kesällä viikot hoidotta ja viime kesänä oli aina kova kiire päästä kastelemaan ne, niin tuo savipaakusto toimisi vermikuliitin tai muiden kastelukiteiden tavoin. Hmm. Saa nähdä. Kerron kyllä miten meni.

Piippaa, piippaa!

Ukko osaa hyvin nämä houkuttelemisen taidot. Se ehdotti, että lähtisin töistä tuntia etuajoissa ja menisimme syömään jäätelöä puurathakauppaan. Aika vekkuli. Haettiin siis Alepasta jätskit ja suuntasimme lähipuutarhakauppaan.

Sieltä tarttui muutama siemenpussi hihansuuhun sekä pelargoninpistokkaat (kun halvalla sai). Paras kuitenkin odotti kotipihaan tullessa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja sivusilmällä huomasin ne - piipat! Viisveen kanssa teimme siis kierroksen ja bongattiin monessako kohtaa maanpinta on paljastanut sipuleiden talvehtineen. Sipuleita työnsin syksyllä sekalaisen määrän maahan, enkä yhtään muista mitä mihinkin – ihan tarkoituksellisesti. Keväisin on ihana odottaa yllätyksiä, ja jos jokin laji on mennyt parempiin suihin, sitä ei sitten myöskään sure (no on tietty muutama ihanuus, jota kovasti odotan).

Tässä saalis:

Piskuisessa köynöshortensiassa on oikein vihreä minioksa!

Kompostikaan ei ole enää jäässä. Kuva heilahti, kun ukko nipisti takapuolesta. Aurinko vaikuttaa meihin kaikkiin...

Kasvihuoneprojekti 2014 • Osa 5

Olipa kerran rakastettu kennokasvihuone, mutta ei 

ole enää. Sen pituinen se. Eikun, odotas! Tämä onkin 

Seija-myrskyn joulukuussa 2013 tuhonneen 

kasvihuoneen seuraajan syntymätarina.

Taustatiedon hakua. Sehän on tärkeä asia. Päätimme tehdä niin, kuin aikana ennen intternettiä tehtiin – etsiä ohjekirja. Ukko kävi Helsingin pääkirjastossa, mistä löysi suurimman mahdollisen valikoiman. Kolme kirjaa. Just. No, hyvä määrähän se on, jos on laatuoppaita. Ukko siis lainasi kaikki kolme ja toi kotiin tutkittaviksi.

Tässä saalis:

Kiinnostavaa luettavaahan nämä ovat, vaikka tyypillisesti kuvaavat Skånelaista meininkiä. Kauniita kuvia ja unelmia.

Unelmien kasvihuone, Inger Palmstiernan kirjoittama, antaa paljon tietoa erilaisten perennojen kylvöajoista, erilaisista kasvulavoista ja jopa hedelmäpuista. Kasvihuoneista ei juuri puhuta, sen hankinta sivuutetaan lauseella joka on tyyliin "hanki mahdollisimman laadukas kasvihuone". Kirja on siis kiinnostava, mutta sen nimi on erittäin harhaanjohtava.

Kaksi muuta on Marie Åberg-Secherin kirjoittamia, mukavalla ja henkilökohtaisella otteella. Kirjoista huokuu henkilökohtaisen kokemuksen tunne. Kasvihuoneesta viherhuoneeksi -kirjan sisältö on hyvinkin kasvitieto- ja kasvatuspainotteinen, samaan suuntaan kuin Palmstiernan kirja. Selailin sen viidessä minuutissa etsiessäni tietoja kasvihuoneen rakentamisesta, joita ei siis löytynyt.

Tässä vaiheessa alkoi jo olemaan tatti ja hapero otsassa. Onneksi viimeinen kirja Kasvihuone sisälsi edes jotain asiaa. Tämä on ainut kirja näistä kolmesta, joka käsittelee itse kasvihuoneen rakentamista. Se sittelee erilaisia perustoja ja paljon muuta mielenkiintoista. Ei kuitenkaan mitään, mitä emme olisi jo netistä lukeneet. Suosittelen siis tätä lämpimästi henkilölle, joka on vasta aloittelemassa kasvihuoneen suunittelemista.

Lisäksi lainassa oli pari viime vuosisadan alun teosta, joka puolestaan olivat hiukan monimutkaisen teknisiä ja työvälineet ja tarvikkeet eivät ihan olleet... tätä päivää...

Suurimman osan tiedosta olemme hankkineet katselemalla kuvia netistä ja seuraamalla muiden projekteja. Ihan kirjoittamalla googleen "DIY greenhouse" löytää paljon kuvia, puutarha.net -palstalla on erinomainen keskusteluketju, jossa paljon omakohtaisia kokemuksia. Youtubessa on videoita ja Pinterestissä vasta herkullisia kuvia löytyykin.

Ihanan La Vie en Roses -blogin, eli Kaarron ruusupihan ihastuttava kasvihuone antoi myös uskoa omiin suunnitelmiin.

Ukko keskusteli paljon kotiverstas.com -palstalla, josta sai selvästi eniten teknistä apua, millaisia puulajeja kannattaa käyttää, miten tehdä liitoksia, mitä tökaluja käyttä jne

Kuitenkin on vielä paljon luettava ja opittava ennenkuin voimme ruveta hommiin. Nyt on kuitenkin kierrepaalut ja puutavara tilattu! Jee! Kaupungiltakin on tullut alustava tieto, että saamme rakentaa kasvarimme, viralliset paperit pitä toki vielä laittaa sisälle.

Tässä istumme ja pyörittelemme sormia, rakemtamaan kun emme pääse kuukausiin. Sekä kierrepeelut että puutavara tulee vasta maalis-huhtikuussa. Argh! Ukko jo tuskastuksissaan hankki vuokrahuoneen verstaaksi, että pääsee nikkaroimaan edes jotain.

No, kerkeääpä ainakin teemään kevättyöt ennenkuin urakka alkaa.

Lisää valoa kasvatukseen

Nyt monien multasormea kolotta jo pahasti. Chilitkin olisi jo pitänyt työntää multiin. Mutta kaikkihan me tiedämme, että ulkona on vielä kovin pimeää. Hyvä jos itse pysyy hereillä, miten kasvi sitten voisi pärjätä? Vastaus on sama kuin meille ihmisille: lisää valoa päin pläsiä.

Tein kuitenkin jo vuosia sitten päätöksen, että en käytä lisävalaistusta. Odotin kiltisti maalisuuta ja sen tuomaa valoa. Ei pelkästään kustannuksen takia, vaan koska en halua kuormittaa ympäristöä harrastuksellani. En siis halua valaista vihanneksiani hiili- tai ydinvoimalla, siinä kärsii koko idea. Mutta  pisimmän kasvatusajan vaativat vihannekset menivät silloin ohi suun. Mutta. Kun pari vuotta sitten vaihdettiin sähkösopimuksemme täystuuliversioon niin alkoi päässä kuulumaan "hmm..." ja "mitä jos sittenkin".

Valokuvaushyllystä hankittu tehokas säästölamppu
pöytävalaisimessa houkuttelee kylvöksiä.

Joopajoo, turha pidätellä. Valo-ostoksillehan sitä oli päästävä.

Valaisinvaihtoehtoja on monia. Kasvihan käyttää lähinnä sinisiä aallonpituuksia kasvuun ja punaista sävyä käytetään kukittamiseen, joten varsinaiset kasvivalot ovat sellaisia räikeän lilanpinkkejä. Yäkyäkyäk. Seuraava järkevä vaihtoehto on täysspektrinen valkoinen valo, eli valo, joka toistaa auringon valon kaikkia sävyjä. Yleensähän loisteputkissa on joku lämmin sävy tai muu kelmeä, päivänvalosävy tai täysspektrisyys mainitaan erikseen. Loppupeleissä mikä tahansa valo on hyvä, kunhan sitä on riittävästi.

Tänä päivänä fiksuimmat vaihtoehdot ovat loisteputket ja ledit. Loisteputket ovat suhteellisen halvat ja helppo asentaa ja energiatehokkuus on ihan hyvä. Ledit ovat erinomaisen energiatehokkaat, mutta niiden hinta on vielä hiukan suolainen (vaikka hintataso on laskenut roimasti viime vuosina). Suuret säästölamput, eli käytännössä sykkyrälle käännetyt loisteputket, ovatkin vielä yksi fiksu idea, kunhan niile löytää hyvän valaisimen, jottei valo siroa harakoille.

Ledit ovat superkirkkaita, muta se hinta, se hinta...

Loisteputket ja ledit on myös hyvä ripustaa esimerkiksi ketjuille, että ne saa laskettua ja nostettua kasvien pituuden mukaan – valaisinta on hyvä ripustaa mahdollisimman lähelle planttuja ilman, että lehdet kärtsähtävät. Verholaudan taakse piilotetulla putkella valaiset lähinnä huonetta, kasvit eivät sellaisesta hyödy edes nimellisesti

Sitten vaan valoa elämään, kasvit tykäävät 10-12 tunnin valoannoksista joka päivä.

Itse päädyin ensin säästölamppuratkaisuun. Yksi 36W polttimo tungettuna Ikean pöytävalaismeen ei montaa kymppiä rokottanut, vaikka valitsin polttimon valon sävyn enkä hinnan perusteella. Sen alla muutama kylvöspurkki sai riittävästi valoa niinä muutamana kriittisenä iikkona. Tänä vuonna päätin satsata ja hankin viimoisen päälle hienon led-valaisimen. Sen avulla valaisee vaikka koko pihan, eli nyt kelpaa planttujen paistatella. Eikä se syö aähköä kuin 40W edestä.

Jos lisävalorumba ei kiinnosta, niin siemeniä voi ruveta työntämään multiin maaliskuun alkupuolella, jolloin luonnonvalo alkaa olla riittävää ainakin valoisalla eteläikkunalla. Kyllä ne plantut niinkin kasvaa.

Helmikuu 2014

Ei uskoisi, että nyt on helmikuun kuudestoista.

Jouluruusu on niin komeana, kukkia ehkä sit seuraavana talvena...

Vahvoina me tässä odotellaan.

Sulaa, sulaa!

Yleensä hirvittää näiden narsissien puolesta kun aina pulpahtavat esille näihin aikoihin. 

Krookuksia, krookuksia!

Kovasti mietin leikatakko vaiko eikö leikata japaninvaahteraa. Mutta on se helpompaa loppukesästä.

"Keskitalven kinokset"

Varjopenkin vekarat täydessä vauhdissa.

Timjami ei ymmärtänyt kuukahtaa talveksi.

Oregano alkoi ajoissa...

Kevätvuohenjuuri ennustaa kevättä!

Keltaisen herukan silmuja jo pakottaa.

Ihan ei vielä pääse sekoittamaan hiekkaa lietteeseen.

Rentoakankaali ja suikeroalpi sysivarjossa, ihanat!

Puskantakaa puhkesi kukkaan!

Olen nyt raapustellut blogia puoli vuotta. Päätin, että jos tätä on tehnyt jo sen aikaa, niin ehkä sitä tekee hetken vielä, ja silloin blogin pitää olla itse suunniteltu. Tähän mennessä tausta oli valmispohja, joka toki oli blogin näköinen, mutta ei itse tehty. Piirsin siis taustaksi kauniimpia kukkia maailmassa - pioninnuppuja.

Samalla aukesi Puskantakaa-facebooksivu! Sen löydät osoitteesta facebook.com/puskantakaa ja sinne ilmestyy infoa blogipäivityksistä ja varmaan muutakin pientä. Käy tykkäämässä ja kommentoimassa.

Kuulisin mielelläni mielipiteitä ja palautetta, jotta voisin kirjoittaa asioista, jotka kiinnostavat teitäkin, eikä vain minua. Kiitos teille kaikille kannustuksesta jota olen saanut sekä keskusteluista, jotka kirjoitukseni ovat kirvoittaneet eri puolella nettiä. Se innostaa jatkamaan toilailujemme dokumentointia.

Kevät on pian täällä!

-Alix-

NIKSIPIRKKA • Siemenet järjestykseen

Tässä tärkeimpiä omaisuuksiani!

Näin keväällä tulee hypisteltyä siemeniä paljonkin. Onneksi ylvöihin on jo päässyt, että pahin paine on purettu, mutta kyllä edelleenkin pitää vähän hypistellä välillä. Pitkään säilytin siemenpussit kerilaisissa laatikoissa. Koitin tehdä välipahvit ja sillä tavoin saada pussit järjestykseen, mutta eiväthän ne mkomat mitään pahvinriekaleita tottele. Siemenpussin muoto on harvemmin siisti "kuin uusi", vaan ovat erilaisilla taitoksilla ja rullilla heti kun on pari siementä ottanut käyttöön. Lisäksi tulee kaikki tuttujen kanssa vaihdetut, hyvin sekalaiset pussit, kaikkea minigrip-pusseista taiteltuihin kahvinsuodatinpussehin.

Koska minuun usein iskee lajitteluvimma (älä sekoita sitä siisteysvimmaan, ehhei), niiin halusin siemeniini järjestystä ja silmäiltävyyttä. Tiedätkö, sitä, että voisi selailla ja silmillä imeä sisäänsä kaikki tulevaisuuden haaveet ja lupaukset, mitä siemenet kuiskii. Miettiä tulevaa kesää, mullan tuoksua ja aurinkoa. Niin, kröhöm. Tai jotain sinnepäin.

Muutama papupussi mahtuu, jos väliin laittaa myös 

isoja taskuja. Tosin kookkaat pavut paksuntavat nopeasti 

kansiota. Isot taskut ovat minulla lähinnä tyhjiä mutta 

vielä säästettäviä siemenpusseja varten.

Keksinpä siis mainion siemensäilytysjärjestelmän, johon menee kaikki siemenpussit papuja, herneitä ja muita suuria siemeniä lukuunottamatta. Kansion!

Siis, kaikillahan meillä lojuu rengaskansioita tyhjän panttina. Jos ei kotona, niin työpaikan toimistotarvikehuoneessa. Eli sellainen kainaloon. Ja samaisessa toimistotarvikehuoneessa pölyttyy suurella todennäköisyydellä nykypäivänä kovin eksoottisiltä tuntuvat diataskut. Siis muovitaskut diakehyksille. Niitä siis kansion sisään. Tadaa! Aiemmin esittelemiäni paperipusseja menee just sopivasti kaksi vierekkäin yhden dian paikalle, ja kaupan siemenpussit mahtuvat taskuun kunhan taittaa kerran.

Testatusti tämä kansiosysteemi toimii! Näin pysyy siemenet ojennuksessa mahdollisimman pienellä vaivalla. Ja talvella voi ottaa kansion syliinsä kuin suuren satukirjan konsanaan ja selailla aarteitaan. Tosin valitettavan helposti huomaa, kuinka hiivatin monta tomaattilajiketta olenkaan kerännyt. Niitä on kolme arkillista. Siinä, missä chililajikkeita on viisi. Hups.

Tätä on ihana selailla, haistella ja hypistellä pitkin talvea. Ja todellinen apu silloin, kun siemenet pitäisi löytyä.